Talven ihmemaa

 

Onhan tämä talvi käsittämättömän ihana, vaikka pakkanen välillä meinaa jäädyttää sielunkin ja lunta on joka paikka täynnä. Parin vesitalven jälkeen kunnon vanhanaikainen lumitalvi on tuntunut luksuslomalta.

Sain toissajouluna mieheltä lahjaksi potkukelkan ja viime jouluksi ostin minä puolestani hänelle oman kelkan. Halusin uskoa, että ilmastonmuutoksesta huolimatta vielä saisimme nauttia myös kelkkakeleistä. Ja olemme todella nauttineet. On potkuteltu kylänraitilla ja merenjäällä.

Lapsuustalvet tulevat elävästi mieleen, kun hohtavanvalkoisten, puhtaiden hankien keskellä kelkalla kulkee lenkillä tai kauppareissulla. Täällä maalla potkukelka on kunnon talvikelillä tärkeä kulkupeli myös ikäihmisille, jotka eivät autoile tai pyöräile. Tosi kätevä, vaikka paikallinen rautakauppia totesikin ennen joulua, että potkureita ei enää kannata pitää valikoimissa. Pidin pääni ja ostin viimeisen varaston perukoilta. Onneksi ostin!

Kai lumi joskus sulaa poiskin. Ei sitä ainakaan marjapensaiden tukipuiden päälle enää enempää mahdu. Ja lumenkolaaja on kovilla, kun penkat ovat kasvaneet miestä korkeammiksi. Hyvää kuntoilua, yritän vakuuttaa!

Talviloma vietettiin koronaoppien mukaan kotimaisemissa. Mikäpä oli viettäessä, kun joka puolella on vastassa postikorttimaisema. On meillä ihmeellinen maa ja ihanat vuodenajat.

Missä ovat linnut?

Toimelassa lintujen ruokintapaikoilla on tänä talvena ollut kovin hiljaista. Miten lie muilla?

Johtuneeko leudosta talvesta, että pikkulinnut eivät ole ruokintapaikoilla parveilleet? Jospa löytävät ruokansa muualta, kun lämpötila keikkuu jatkuvasti plussan puolella. Edes lumisena päivänä tarjotut siemenet eivät kerää lintuja.

Hyvä on, jos luonnosta ruokaa löytyy riittävästi. Itsekkäästi vain ajattelen, että olisi niin mukava lintuja tarkkailla. Tilannehan voi tietysti muuttua nopeastikin, jos kunnon talvi vielä näillekin lakeuksille saapuu.

Mitä teille kuuluu kukkasipulini?

Satsasin tänä(kin) syksynä enemmän kuin tarpeeksi kukkasipuleihin. Tuli isoa ja pientä tulppaania, kerottua ja yksinkertaista. Lisäksi vähän krookuksia ja pikkunarsisseja.

Kesä oli kuiva ja alkusyksy lämmin. Niinpä sipulit tuli laitettua multiin aika myöhään lokakuulla. Pian istutuksen jälkeen alkoikin sataa reippaasti ja sadetta tuli ja tuli. Sateen jälkeen saimme sitten saman tien pakkasta ja luntakin, mutta aika ohuesti.

Nyt vähän mietityttää, mitä sipuleille mahtaa kuulua. Ehtikö maa kuivua ennen pakkasia riittävästi vai jäätyivätkö sipulini? Ja kaivoinko ne riittävän syvälle?

Ei ole montaa vuotta syksystä, jolloin vettä satoi viikko tolkulla ja saman tien iski -20 asteen pakkaset. Silloin sipuleille kävi huonosti. Useimmat paleltuivat tai eivät kukat ainakaan nousseet maasta keväällä. Toivottavasti nyt ei ole käynyt yhtä huonosti, vaan pieni lumikerros suojaisi riittävästi. 

Tätäkö pohtii myös kissavanhuksemme Eppuli, kun katsoo kauas ja ihmettelee? Oikeasti Eppu ei ole huolissaan kukkasipuleista, vaan talvesta ja tarkenemisesta. 18-vuotias kissa tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja inhoaa pakkasia, lunta ja talvea ylipäänsä. Tämäkin kaihoisa katse taitaa suuntautua lämpimiin sisätiloihin.

Eppu on vielä elämänhaluinen, vaikka kuulo on mennyt. Näkö kuitenkin pelaa ja ruokahalu on hyvä.

Valoa!

Ensimmäistä kertaa kuukauteen palasi usko, että valo voittaa tämänkin lumitalven. Täytyy tunnustaa, että tammikuun jatkuvat lumisateet ja lähes 15-20 asteen pakkaset hyydyttivät sisäisen menopelini.

Tänään paistoi aurinko ja pakkasta oli pari astetta. Päivän katselin aurinkoa työhuoneen ikkunasta, mutta kotimatkalla oli pakko pysähtyä näpsimään kuvia auringonlaskusta kännykällä.

Tytär kommentoi, että maagisia maisemia. Siltä se hetken näytti omaankin silmään. Mutta tätähän kesti vain pienen hetken, sitten pimeys taas valtasi maiseman.

Valolla on ihmeellinen vaikutus. Kaivoin siemenluettelot esiin kotiin päästyäni, vaikka olin vannonut, että en jaksa taimikasvatusta tänä keväänä. Huonekasvien mullanvaihtoakin rupesin suunnittelemaan. Ehkä tämä tästä vielä kevääksi kääntyy...

Talvea uhmaten pääsiäistä kohti

Tuli hankittua pääsiäiskukat hiukan etuajassa, kun olivat niin kivasti jo viikko sitten tarjolla :). Nämäkin shampanjankeltaiset tulppaanit ovat jo parhaat päivänsä nähneet.

Pääsiäiseksi joudun lähtemään uusille hankinnoille, mutta ei harmita. Tämä oli niin erikoinen ja kaunis väri, että sitä ihaili mielellään jo etuajassa.

Valkoinen helmililja oli viikko sitten ihan nupuilla, mutta sekin availee kukkiaan nopeaan tahtiin sisätiloissa. Pitänee siirtää viileään muutamaksi päiväksi, jotta iloa riittää vielä pääsiäisenä.

Hennoissa kukissa on hieno, mutta mieto liljan tuoksu. Tykkään näistä kovasti.

Tete-narsissit oli tarkoitus laittaa porraspäähän, mutta ei onnistunut vielä. Lunta on tullut joka päivä lisää ja pakkastakin on öisin parikymmentä astetta.

Siinäpä nuo kököttävät viileän eteisen nurkassa odottamassa pääsiäistä ja toivottavasti hieman lauhempia kelejä. Alle kymmenen asteen pakkasissa tetet vielä pärjäävät, mutta tämä on jo vähän liikaa.

Maarianpäivä tuli ja meni, mutta lumikasat vain kasvavat. Toisen mummon grillikodan katolta pudoteltiin eilen puolen metrin lumikerros. Toinen mummo taas muisteli vanhaa sanontaa, että se mikä on maariana katolla on vappuna vaossa. Näyttää siltä, että Toimelassa hiihdetään vielä vappunakin, jos sananlasku pitää paikkansa.

Taimenalut näyttävät lähes absurdeilta pihan lumista maisemaa vasten. Aurinko sentään paistaa ikkunasta, joten toivoa kesästä on.

Alan jo kyllästyä talveen, mutta ei auta. Hiihtämään on lähdettävä, kun on aurinkoinen vapaapäivä. Illalla on vielä tarjolla rentouttavaa joogaa. Ihan kiva vapaapäivä siis kuitenkin.

Täältä tullaan

Vaikka talvi panee vielä parastaan, kevään voima on valtava. Hämmästyttävän nopeasti itivät keltaiset Pear Shaped Yellow -tomaatit. Kylvin ne viikko sitten ja alle viikossa alkoivat taimet työntyä esiin minikasvihuoneessa. Punaiset seurasivat parin päivän viiveellä perässä.

Parin pilvisen päivän jälkeen taimet ovat lähes vaakatasossa kohti valoa. Aurinkoa, kiitos!

Begonian mukulatkin ovat lähteneet kasvuun. Ne ovat olleet mullassa kolmisen viikkoa ja lähes jokaisesta mukulasta pilkistää kasvua, vau! Jännittävästi alut ovat eri värisiä. Mukulasekoitus oli monivärinen, ehkä väriero myös tässä vaiheessa johtuu siitä.

Eilen kannoin kellarista valoon pihahortensian, joka oli innostunut työntämään kasvustoja pimeässä. Kokemukssta tiedän, että hennot kasvustot saavat valoisassa muutamassa päivässä väriä ja hortensia puhkeaa kukkaan sisällä, hyvissä ajoin ennen ulos pääsyä. Mukava seurata kasvua.

Ulospääsy ei nimittäin vaikuta lupaavalta. Meillä on lunta käsittämättömiä määriä ja viime yönä satoi taas lisää. Märkää ja raskasta suvilunta. Ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella lämpömittari meni plussan puolelle eilen.

Tänään pitäisi säätietojen mukaan iltapäivällä taas pakastaa. Lumi on mukavaa, mutta kyllä tämä nyt jo riittäisi. Maaliskuun puolta väliä sentään mennään. Ja minkähänlaiset tulvat saadaan, kun tuo kaikki lopulta rysäyksellä sulaa.

Arktista

 

Viikonvaihteen paukkupakkasissa oli vaikea uskoa sääennusteita. Lupailevat loppuviikolle vesisateita. Mieluummin pitäisin paukkupakkaset ja silmiähivelevän kauniit talvimaisemat.

Lenkkipolku muistuttaa joulukorttia. Joskus ajattelee, kun tällaisia tauluja katselee, että ei oikeasti voi olla tuon näköistä. Kyllä voi!

Kuurankukat koristivat viikonloppuna kesämökin ikkunaa. Vanha, alkeellinen mökki on talvet omillaan, vähän lohduttoman näköistä.

Meren jää on kovasti rosoista ja röpöläistä. Jäätelejä on paljon. Voi olla, että tänä talvena ei tule kovinkaan hyviä jäähiihtokelejä. Kävellen siellä jo pääsee, olipa joku aurannut tietäkin. Jää nähtäväksi, miltä maisema näyttää luvattujen vesisateiden jälkeen.

Kevät mielessä

Ihmeellisesti ihmisen mieli kääntyy kohti kevättä heti, kun ensimmäiset auringonsäteet nousevat taittamaan kaamosta. Innostuin jo pätkimään huonekasveista istukaisia.

Juoru on istutettava uusiksi vähintään kerran vuodessa. Sillä on tapana vanhentaa alimmat lehdet ja tuottaa kovasti roskaa, ellei kasvia uusi. Siinäpä se saa odotella juuria ja multiin pääsyä. Samalla se tuottaa minulle kevätmieltä ja valaa uskoa tulevaan kasvukauteen.

Minun huonekasvini ovat pääsääntöisesti erittäin vanhaa perua ja tässä talossa vuosikymmeniä asuneita. Tai sitten niihin liittyy jokin tarina; istukaiset on aina joltakin saatu ja kasvit tuovat muistoja mieleen. Vanhoja tuttuja ei oikein voi hävittää, vaikka uusiakin lajeja tekisi mieli.

Päädyinkin pätkäisemaan vuosikymmeniä vanhan vuoripalmun latvasta poikki. Se oli kasvattanut valtavan pitkän varren ja vihreät oksat hipoivat kattoa.

Vaihtoehtoja olivat vanhan kasvin hävittäminen tai "nuorentaminen". Päätin kokeilla, juurtuisiko latvus. Sekin odottaa nyt juuriaan vesiastiassa. Ainakin muita palmuja olen samalla menetelmällä nuorentanut. Ehkä tämäkin onnistuu.

Vanhapoikavanhus jaksaa vielä yrittää. Se on taas kasvattanut nenäänsä "näppylän". Jonkin sortin hedelmä se kai on. Kerran vuodessa näitä ilmaantuu.

Kaikki nämä huonekasvit elelevät vinttikamarissa. Kamarin ikkunasta taas on näin lohduton näkymä, jos kevättä ajattelee. Vielä pitää lunta luoda, ennenkuin paljuun pääsee mattoja liottelemaan.

Juhannuksena 17 vuotta täyttävä Eppu mököttää. Se tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja tämänpäiväinen - 17 astetta on sille pahasti liikaa.

Kissa yrittää tappaa aikaa nukkumalla, naukumalla, syömällä, mököttämällä, nakkelemalla joululahjahiirtä ja kiusaamalla meitä. Sehän on luonnolisesti ihmisten vika, että ulkona on talvi. Kesällä Eppua ei juuri sisällä näe.

Lumitalvea

Kyllä talvi on kaunis, kun se on oikea luminen pakkastalvi. Toimelan näkymät muistuttavat pitkästä aikaa lapsuuden lumitalvia. Kesä on ihana, mutta hienoja ovat myös lumiset ja kuuraiset oksat kuulasta sinitaivasta vasten. Vielä kun ensimmäiset auringonsäteet valaiset.

Aivan sama sattuuko kameraan riippakoivu....

...tai vanha, käppyrä männynrohjake. Ovat kuin purkista huurrettuja.

Kinokset kasvavat ja lumitöiden tekijällä kunto nousee. Pihavalot uhkaavat upota hankeen, eivätkä talventöröttäjätkään kohta enää nouse esiin.

Katot keräävät lumikuormaa. Pitäisiköhän jo huolestua lumen painosta, suvikelejäkin on ollut?

Lintulaudat tyhjenevät joka päivä. Ruokintapaikoilla käy kuhina ja aurinko innostaa jo pieneen lirkutukseen. Tällä kertaa lauta oli tyhjä jo puolilta päivin.

Ruokaa linnuilla riittää. Pihlajat tekivät viime kesänä ennätyssadon. Jostakin syystä tilhet eivät ole pihlajia vielä putsanneet, vaan marjoja on runsaasti. Myös orapihlaja-aita on saanut pitää punaiset palleronsa

Lumitöiden tekijä ehkä huokailee, mutta perennat ja sipulikukat kiittävät kunnon talvea. Paksun lumipeitteen suojissa on hyvä uinua talviunta.

Minulla on tapana ostaa joulumyyjäisistä vanhan ajan risuluuta. Monena talvena se on jäänyt koristeeksi, mutta tänä vuonna notkean risuluudan teho on pitkästä aikaa tullut todistetuksi. Kevyt pakkaslumi lentää aamulla portailta hujauksessa risuluudalla. Paljon helpommin kuin kaupan katuharjalla. 

Ja miten upeita potkukelkkakelejä! Vanhalle kansakoululleni olen potkaissut kelkalla joogaan ja jumppaan yhtä nopeasti kuin lapsena kouluun. Teitä ei ole tarvinnut hiekalla pilata, kun on ollut sopivat pakkaset.

Vanha kelkkarämä on kovilla. Harkitsen jo uuden hankintaa, jos talvet tällaisiksi jälleen muuttuvat.

Mitäpä näistä sanotte? Löysin vintiltä 1970-luvun huopatossut, joita käytin itse lukiolaisena ja joilla myös tyttäreni tarpoi lukiolaisena koulun penkille. Alkaa mennä jo vähän liian nostalgiseksi... Huopikkaat on helppo napata jalkaan ja niillä on hyvä kahlata sytyttelemään lyhtyjä pihalle. Kunhan on pakkanen ja nyt sitä on riittänyt.

Kevättä kohti hiihtäen, kelkkailen ja huopatossuillen. Mikäs sen mukavampaa.

Tapaninpäivän tunnelmia

Joulu on vietetty Toimelassa erinoimaisessa kelissä. Maiseman peittää jouluinen lumipeite ja olemme saaneet nauttia pikkupakkasista sekä liukkaista hiihtokeleistä. Itselläni ulkoilua ovat hivenen häirinneet poskiontelotulehdus ja antibioottikuuri. Jotain kulkutautiakin taisi olla liikkeelle, kun uni voitti kesken seurapelien. Tapanina kuitenkin pääsin suksille ja oli tosi nautinnollista hiihtää hiljaisessa metsässä.

Sairastelu ei onnistunut joulun tunnelmaa pilaamaan, kun ympärille kerääntyivät rakkaat ihmiset ja joulun perinteet vietiin läpi rauhalliseen ja varmaan tapaan.

Joulukukkia oli, sekä itse hankittuja että joulutervehdyksinä saatuja. Punainen marraskuunkaktus oli mukava yllätys. Entinen olikin kasvanut liian suureksi ja ajattelin sen pätkiä istukaisiksi keväällä. Ehkä ei nyt tarvitse, kun sain pienemmän uuden, vielä nupuilla olevan.

Allergioita uhmaten ostin taas yhden hyasintin. Sen tuoksu tuo joulun. Samoin amaryllis.

Jouluruususta tykkään yli kaiken, vaikka se jonkun mielestä voi näyttää vaatimattomalta. Ehkä vien tämän kesällä ulos ja otan syksyllä sisään odottamaan uutta joulua.

Joulu on tietenkin myös erilaisia valoja, sekä sähköisiä että eläviä tulia. Lyhtyjä ja kynttilöitä onkin tullut polteltua koko joulukuu. Pimeään vuodenaikaan lisävalot tuovat tunnelmaa.

Pöllökynttilän sain lahjaksi, mutta en ainakaan vielä raaskinut sytyttää. Minulla tuppaavat hahmokynttilät jäämään polttamatta, kun en raaski katsella niiden sulamista. Ajatelkaa nyt tuotakin pöllöä palamassa :(.

Jouluun kuuluu tietenkin hyvä ruoka. Herkut tuntuvat jo vyötäröllä, mutta joulun jälkeen on taas aikaa kevennellä. En itse sienestä, mutta tykkään sienistä kuin hullu puurosta. Äitini on aina tehnyt jouluksi suolasienistä saalaattia. Ensimmäistä kertaa tein sitä nyt myös itse joulupöytään paikallisesta suoramyynnistä hankkimistani suolasienistä. Hyvää oli smetanan kanssa.

Lopuksi vielä kuva puikkokämmekästä Tapaninpäivän loistossa. Kukat kestävät käsittämättömän pitkään ja niitä on paljon. Tästä tuli tämän joulun hitti.

Hyvää Tapaninpäivän iltaa ja välipäiviä Toimelan lukijoille!

Talvi tuli takaisin

Niinhän siinä kävi, että talvi tuli takaisin. Viikko sitten maa oli paljaana ja tuntui, että kevät tulee aikaisin. Ei tietenkään tullut, vaan aivan normaali helmikuu. Nyt kun on taas lunta, huomaa pihalla liikkuvat eläimet jäljistä. Jänö on suunnistanut suoraan omenapuille.

Viime lauantaina saimme tepastella näin keväisessä maastossa Lohtajan Karipolulla. Metsässä ei ollut ollenkaan lunta. Eikä onneksi liukastakaan, kuten joka paikassa muualla viikko sitten.

Rannoilla oli jäälauttoja, mutta meri liplatteli. Nyt on tilanne toinen, kun on ollut viikonpäivät 10 asteen pakkasia.

Uimarannalla ei ollut tungosta. Olisi hyvin voinut laulella, että Katson autiota hiekkarantaa..., Vattajan dyyneillä kun oltiin.

Pitkospuitakin pääsi metsään. Karipolku on Lohtajan kalastajien entisaikaan käyttämä polku. Sitä pitkin kuljettiin kyliltä merelle. Polku on merkitty ja se lähtee Kilpipakoilta. Matkan varrella on laavuja.

Nyt on lauantai kulunut siivotessa ja MM-hiihtoja seuratessa. Kannattihan noita seurata, kun suomalaiset pääsivät mitalikantaan. Ulkona on ihana, aurinkoinen talvipäivä. Seuraavaksi sitten sinne nauttimaan ja peittämään tuijaa varjostussäkillä. Kevätaurinko on yllättävän voimallista.

Suomi-neidon vyöhykkeillä

Upean auringonlaskun pääsin viikonloppuna todistamaan aurinkoisen talvipäivän päätteeksi lomasella Pohjois-Karjalassa. Nurmeksessa oli kevättalven tunnelmaa, vaikka tammikuun viimeisiä päiviä elellään.

Rannikon asukki saattoi vain ihailla itä-suomalaisten ulkoilusäitä, Pielisen  jääpeitettä ja täydellisiä latuja.

Tuli hiihdettyä kolmena päivänä lihakset kipeiksi, kun vieressä oli tarjolla upeita baanoja. Pehmeää pakkaslunta lähes puoli metriä.

Länsi-rannikolla samalla Suomi-neidon lantiolla on liukasteltu lähes koko tammikuu jäätikköisiä teitä. Perinteisen laduista on päästy nauttimaan pari kertaa. Jäitäkin on vain saaristojen suojissa. Avomeren ovat talvimyrskyt ravistelleet auki useamman kerran.

Mökkipiha näytti metsän suuntaan tänään täysin kesäiseltä. Mökkitie puolestaan oli liukas.

Jäät ovat pakkautuneet rantalepikkoon. Pihoilla ja pelloilla ei lumipeitteestä ole tietoakaan.

Ei tarvinnut ajaa kuin 100 kilometriä rannikolta itään, kun auton ikkunasta avautui joulukorttimaisema. Vanha kunnon luminen talvi. Liekö ilmastonmuutosta, mutta meillä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan rannikkopitäjissä on kärsitty jo vuosia myrskyisistä, vähälumisista ja liukkaista talvikeleistä.

Tulinkin pohtineeksi matkan aikana kasvuvyöhykkeitä. Olemme lähes samalla korkeudella, Suomi-neidon lantiolla Nurmeksen kanssa. Meidän kasvuvyöhyke on 5, Nurmeksen 4. En ihmettele. Paksu lumipeite suojaa kasveja. Sisämaahan tulee kevät aikaisemmin, eikä kesälläkään merituuli riepottele.

Ladun varrella katselin esimerkiksi haapoja. Niin paksuja ei meilläpäin kasva. Muutenkin metsät näyttivät korkeilta ja reheviltä.

Meri on ihana. Rannikolla kasvaneena kaipaan sen tuomaa raikkautta ja avaruutta. Mutta vaihteeksi kumpuileva vaara- ja järvimaisema miellytti kovasti silmää. Mietin myös, mitä kaikkea nelosvyöhykkeellä saisi kasvamaan omaan kitukasvuiseen ympäristööni verrattuna. Kaikella on puolensa. Rentouttava viikonloppulomanen kuitenkin.