Joskus mennään vastatuuleen

 

Ei puutarhanhoito aina suju kuin tanssi, vaikka kesä olisi kuinka hyvä. Useimmiten tulee postailtua onnistumisista ja itseä eniten ilahduttavista kasveista. Mutta mutta. Sitten on tällaisia päiviä ja havaintoja.

Valamonruusujen kimppuun ovat kirvat iskeneet oikein kunnolla. En muista, että näin massiivista hyökkäystä olisi ennen nähty.

Töyhtöangervon supersyöjän jälkiä sen sijaan olen joutunut paikkailemaan lähes joka vuosi. Niin nytkin. En tiedä mikä tämä ötökkä on, enkä itse syöjää ole nähnyt.

Tuho on nopea ja massiivinen. Se alkaa alhaalta ja ötökkä etenee järjestelmällisesti ylöspäin ja jyrsii kaiken eteensä tulevan vihreän. Vain lehtien ruodot jäävät jäljelle.

Jos tätä veijaria ei havaitse ajoissa, peli on päivässä parissa menetetty ja töyhtöangervo siltä kesältä muisto vain. Olen kokeillut mäntysuopaa, tolua ja jos mitä luonnomukaista torjuntaa. Valitettavasti ainoa joka tehoaa on suihkutettava Raid. En suurin surmina haluaisia omalla pihalla myrkkyjä levitellä, mutta tätä en pysty tumput suorina katsomaan. 

Raivon voimalla, yön pimeinä tunteinta, suihkuttelin Raidilla sekä töytöangervon että Valamon ruusut. Tuhon eteneminen päättyi ja Valaon ruusutkin virkosivat.

Anteeksi kimalaiset ja muut mukavat hyönteiset. En ole ylpeä tekosestani. Lupaan olla loppukesän kiltisti ja pysytellä erossa suihkepulloista. Josku puutarhanhoito on turhan fanaattista.

Entäpä säälittävä porkkanaviljelykseni. Voiko nauhaporkkanasta itää vain muutama siemen? Vai käykö öinen vieraamme rusakko herkuttelemassa? Eipä tule montaa porkkanaa pataan tänä kesänä.

Aina ei voi onnistua, mutta ei se haittaa. Keskimäärin menee tänä kesänä hyvin. Vuoden päästä uusi yritys.

Syksyn suuntaan mennään

Uskottava se on, että syksy tulee, kun omenat alkavat näyttää näin punakoilta. Jotenkin mieli ei ole vielä jättänyt kesää taakseen, kun loppukesän säät olivat niin kauniita ja lämpimiä. Ja vieläkin sääennusteet lupaavat lämpenevää.

Sato kuitenkin kypsyy ja säilöä pitäisi. Herukat sain viikonlopun aikana lähes poimittua ja mehuakin keitettyä, onneksi.

Katse alkaa pikkuhiljaa kääntyä sisätiloihin ja huonekasveihin. Syypäitä ovat sisällä kukkimaan innostuneet kukat. Tässä elämäni ensimmäinen kiinanruusu aloittelee kukintaansa. Nuppuja on vaikka millä mitalla, joten nopeasti lakastuville kukille on luvassa jatkoa.

 

Sain kiinanruusun keväällä anopilta, joka oli kasvattanut sen pistokkaasta. Hyvin näyttää onnistuvan ja nyt minulla onkin toisesta kiinanruususta napattu pistokas juurtumassa. Tämä anopin kasvattama meinasi kesällä kohdata päiviensä pään, kun se joutui ankaran kirvahyökkäyksen kohteeksi. Vein ulos ja suikuttelin erinäisillä aineilla ja työnsin vielä multaan kirvamyrkkytikkuja. Johan kaikkosivat.

 

Vuosi sitten ostamistani orkideoista toinen kuolla kupsahti, mutta tämä jäljelle jäänyt on innostunut kukkimaan kolmatta kertaa. Tällä kertaa kukkavarsia on samaan aikaan peräti kaksi ja kukat ovat aiempaa isompia.

Kasvin lehdet sen sijaan ovat huolestuttavasti nahistumaan päin. Saapas nähdä mitä jatkossa seuraa, mutta nyt nautitaan kukista.

Voihan kirva

Olen joutunut hyökkäysten kohteeksi. Nimittäin kirvojen ja muiden öttiäisten, joille sadekesä on tarjonnut otolliset olosuhteet. Puutarhanhoitoa yrittelevä joutuu hyväksymään tosiasian, että pihalla elävät muutkin kuin sinne rakkaudella kuskatut olennot. Harvemmin meillä on krassi syöty rei'ille, mutta näin tänä vuonna. Jokunen kukka sentään näyttää vielä sinnittelevän krassissakin, jonka itäminen kesti kylmässä alkukesässä kauan ja nyt sitten tulivat ötökät. Joudun hakemaan Raidia ja pelastamaan sen, mikä on pelastettavissa.

Kesädaalioista ei ole jäljellä juuri mitään. Ensin tulevat pienet mustat otukset ja syövät lehdet. Sitten apajalle saapuvat muurahaiset, jotka syövät näitä pieniä mustia. Mutta siinä vaiheessa, kun murkut ovat ruokailleet, ovat kasvit kadonneet parempiin suihin.

Humalankin alaosat ovat reikäisiä ja kellastuneita, eikä köynnös kasva toivottuun tahtiin. Ei kun Raidia näillekin.

Mustaherukan lehdet ovat käppyrällä ja kellastuneita. Marjoja tulee tosi vähän. Lehden sisältä löytyy ylimääräisiä asukkaita. Näille en anna myrkkyä, kun haluan syödä ne vähät marjat, jotka pensaisiin kasvavat. Olisi varmaan pitänyt ruiskuttaa jo varhain keväällä, mutta ei tullut mieleen.

Lobelia on ruskistunut tähän malliin useampankin kesänä purkin reunalla. Nyt ei ole ainakaan kyse kuivuudesta. Ötököitä täälläkin, veikkaan minä.

Mutta sitten tulee loppuhuipennus: Tänä aamuna törmäsin nurmikolla musertaviin ulostekasoihin. Oli isompaa ja pienempää, löysempää ja kiinteämpää. Kaikki pikimustia. Ei ainakaan kissa, eikä jänis.

Olisiko minkki käynyt isännöimässä yöllä pihalla. Se tästä vielä puuttuikin. Sontaa siivotessa kului tovi aamusella. Jos se on minkki, niin mitähän se kuvitteli meidän pihalta löytävänsä. Vai olisiko tullut naapurustossa kiekuvan kukon houkuttelemana? Jaa, en muuten tänään ole kuullutkaan kukon kiekumista, vaikka se joka päivä on lähes tauotta kanoilleen kiekunut. Hmm.

Lopuksi ripaus kauneutta kurjuuden keskelle. Sun Hit -patioruusut talvehtivat onnistuneesti kukkapenkissä ja ryhtyivät urakalla kukkimaan. Vahinko vain, että ne piiloutuvat korkeampien perennojen joukkoon. Saavat vielä ensi talven viettää sijoillaan, mutta ensi keväänä täytyy ottaa ne johonkin näkyvämmälle paikalle vaikkapa ruukkuun. Harmi näitä on piilotella.

Kesäloman viimeinen päivä kuluu sadetta entelevässä matalapaineessa kotosalla. Neljä viikkoa on vierähtänyt yllättävän nopeasti. Paljon on jäänyt pihalla suunniteltuja projekteja toteuttamatta, mutta vielähän kesää on jäljellä, vaikka loma loppuukin.

Ps. Mustikat alkavat olla kypsiä ja niitä näyttäisi tulevan runsaasti, jippii!