Pahuksen rusakot

 

Rusakot ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja viime talvi oli niiden kulta-aikaa. Työmatkoilla niitä loikkii päivittäin tielle ja myös auton alle jääneitä rusakoita näkyy lähes päivittäin. Toimelan pihapiirissä on käynyt koko talven iso - tai isot, en tiedä onko sama yksilö aina - rusakko syömässä lintulaudan alla ja näköjään muuallakin. Papanoita on piha täynnä.

 

Talvella minusta oli hauska katsella hämärissä saapuvia jättijänöjä, jotka tulivat pihalle kuin kotiinsa. Ovat melkein kengurun kokoisia. Enää ei ole hauskaa. Kun lunta on ollut paljon ja rusakot todella suuria, ne ovat ulottuneet  järsimään korkealle. Esimerkiksi kaikki omenapuiden oksien latvat on napsittu ja suojaamattomat rungot kuorittu.

 

 

Heikosti tuli koristeomenapuita suojattua, mutta tuskinpa mikään suojaus olisi tässä edes auttanut. Jopa Makamik-omenapuu on maistunut, vaikka sen väkevät hedelmät eivät kelpaa edes linnuille.

 

Eipä tarvitse puutarhurin omenapuita leikellä. Mitä nyt karuimman näköisiä oksantynkiä sahailin kokonaan pois. Vadelmia en ole enää jaksanut edes surra, kun ne syödään joka talvi.

 

 

 

Istutin muutama vuosi sitten talon länsipäätyyn valamonruusuja. Moni epäili, että ne kasvavat liian isoiksi. Ei pelkoa! En tiedä mistä rusakkojen suut on tehty, mutta piikit eivät tunnu missään, kun ne rouskuttavat myös ruusujen versot.

Toki näitä on hyvä välillä siistiä ja leikelläkin, mutta ehkä minulla ja rusakoilla on toteutuksesta hiukan eri näkemys. Valamonruusujen paikka on sellainen, että ei haittaisi, vaikka kasvaisivat parimetrisiksi pöheiköiksi. Tällä menolla eivät taida kasvaa.

Ruusuja varman päälle

 

Toimela ei ole mikään varsinainen ruusutarha, eivätkä täällä menesty läheskään kaikki ihanuudet, joita suotuisampien olosuhteiden puutarhat tai ahkerammat puutarhurit saavat kukoistamaan.

Maa on vanhaa merenpohjaa eli hiekkaa, josta vesi hulahtaa läpi ja johon multa on kannettava muualta. Pohjoistuuli taas pääsee aina jostakin välistä tekemään pahojaan ja mereltäkin tuulee usein reippaasti.

Niinpä olen laiskuuteen taipuvaisena puutarhurina tyytynyt usein menemään siitä, missä aita on matalin eli valitsen varmoja kasveja ja siirtelen vanhoja tuttuja paikasta toiseen. Tämä "yksiö" tehtiin aikoinaan toiveikkaasti pionille, joka ei siinä  kauan viihtynyt. Eikä pioni ole viihtynyt Toimelassa missään muuallakaan.

Ilmeisesti paikassa on jotain vikaa, kun mikään muukaan vaativampi perenna ei ole siinä elänyt. Lopulta viime kesänä kaivoin vireiseltä tyhjältä tontilta ikivanhan juhannusruusun tai olisiko joku muu valkoinen perinneruusu. Se oli tähän tarpeeksi vaatimaton. Kiitteli hevosenlantaa ja kastelua ja päätti ruveta kukkimaan. Yrittänyttä ei laiteta.

Ja onhan meillä nämä kolme vuotta sitten hankitut valamonruusut, jotka selvisivät kirvojen hyökkäyksestä ja aloittelevat kukintaansa. Ruusun tuoksua on siis luvassa.

Valamonruusu saattaa kasvaa johonkin paikkaan liiankin isoksi, mutta Toimelan tontilla on sille varattu reippaasti tilaa. Nopeampikin kasvu olisi suotavaa, mutta kiitollinen olen tästäkin ruusutarhastani. Jaloruusuihin en uskalla sekaantua.

Joskus mennään vastatuuleen

 

Ei puutarhanhoito aina suju kuin tanssi, vaikka kesä olisi kuinka hyvä. Useimmiten tulee postailtua onnistumisista ja itseä eniten ilahduttavista kasveista. Mutta mutta. Sitten on tällaisia päiviä ja havaintoja.

Valamonruusujen kimppuun ovat kirvat iskeneet oikein kunnolla. En muista, että näin massiivista hyökkäystä olisi ennen nähty.

Töyhtöangervon supersyöjän jälkiä sen sijaan olen joutunut paikkailemaan lähes joka vuosi. Niin nytkin. En tiedä mikä tämä ötökkä on, enkä itse syöjää ole nähnyt.

Tuho on nopea ja massiivinen. Se alkaa alhaalta ja ötökkä etenee järjestelmällisesti ylöspäin ja jyrsii kaiken eteensä tulevan vihreän. Vain lehtien ruodot jäävät jäljelle.

Jos tätä veijaria ei havaitse ajoissa, peli on päivässä parissa menetetty ja töyhtöangervo siltä kesältä muisto vain. Olen kokeillut mäntysuopaa, tolua ja jos mitä luonnomukaista torjuntaa. Valitettavasti ainoa joka tehoaa on suihkutettava Raid. En suurin surmina haluaisia omalla pihalla myrkkyjä levitellä, mutta tätä en pysty tumput suorina katsomaan. 

Raivon voimalla, yön pimeinä tunteinta, suihkuttelin Raidilla sekä töytöangervon että Valamon ruusut. Tuhon eteneminen päättyi ja Valaon ruusutkin virkosivat.

Anteeksi kimalaiset ja muut mukavat hyönteiset. En ole ylpeä tekosestani. Lupaan olla loppukesän kiltisti ja pysytellä erossa suihkepulloista. Josku puutarhanhoito on turhan fanaattista.

Entäpä säälittävä porkkanaviljelykseni. Voiko nauhaporkkanasta itää vain muutama siemen? Vai käykö öinen vieraamme rusakko herkuttelemassa? Eipä tule montaa porkkanaa pataan tänä kesänä.

Aina ei voi onnistua, mutta ei se haittaa. Keskimäärin menee tänä kesänä hyvin. Vuoden päästä uusi yritys.

Hehkuvaa heinäkuuta

Tummaa oranssia hehkuvat samettikukat toivottakoot Toimelaan tulijat tervetulleiksi vanhoissa, reikäisissä kenkäkoreissa, joista en raaskinut vieläkään luopua. Itse siemenestä kasvattamani taimet innostuivat vähän hitaasti. Kun jaksaa odottaa ja uskoa, kukkaloisto kyllä tulee ja palkitsee.

Hieman vaaleammassa sävyssä samettikukat ovat innostuneet myös vanhassa kattilassa. Sen verran heikko oli uskoni taimien voimistumiseen, että työntelin alkukesästä kattilaan myös krassin siemeniä. Sieltä nekin nyt näyttävät työntyvän, mutta tunkekoon sekaan vain.

Sain työkaverilta keväällä maurinmalvan siemeniä. Muutaman kokeilin esikasvattaa ja loput kylvin suoraan penkkiin. Ensimmäinen kukka ilmaantui esikasvatettuun yksilöön. Valitettavasti malvat näyttävät olevan myös ötököiden mieleen. Lehdet on tikattu reikiä täyteen. Toivottavasti kukkia tulee enemmänkin, että saan siemeniä ensi kevääksi.

Myös valamonruusut ovat kärsineet kuivan kesän vitsauksena kirvoista. Olen yrittänyt ruiskutella ja torjua. Onneksi kukkia  näyttää silti tulevan. Ja tuoksu on sadeyön jälkeen huumaava.

Valamonruusun monet kokevat hankalaksi, koska se leviää juuriversoilla. Yritin istutuksen yhteydessä rajata näiden kasvualueen tarkasti. Toisaalta ihmettelen, jos Toimelan hiekkamaassa innostuvat edes leviämään. Tilaakin on ympärillä, joten saavat kasvaakin aika isoiksi. Saattaahan tämä silti vuosien mittaan osoittautua kiusankappaleeksi, mutta toistaiseksi ei ole isotellut.

Valamonruusuja

Kaksi valamonruusua muutti Toimelaan toukokuulla. Heinäkuussa pienet taimet availevat ensimmäisiä nuppujaan levittäen huumaavaa ruusun tuoksua ikkunan alla. Toivottavasti nämä menestyvät ja kasvavat jopa parimetrisiksi pensaiksi.

Vielä kokoa on alle puoli metriä, mutta eipä ole paljon ikääkään. Valamonruusua pidetään yhtenä kestävimmistä puistoruusuista, joten toivoa on, että saisin tämän viitosvyöhykkeellä menestymään. 

Kannattaisiko suojata talveksi ja millä? Paikka on aurinkoinen länsiseinusta, mutta pohjoistuuli siihen kyllä sopii myös.

Valamonruusun hankinta päätti projektin, josta postasin viime kesänä täällä. Vuosikymmeniä tällä paikalla on kasvanut röyhytatar, johon kyllästyin lopulta kokonaan. Se kun joka kesä lyssähti ensimmäiseen rankkasateeseen ja myrskyyn, kukinnot haisivat pahalta ja syksyisin oli kerättävänä peräkärrylasti kasvustoa. Työläs siis, eikä mikään kaunistus.

Keväällä röyhytatar kaivettiin sitten maasta mahdollisimman tarkkaan, se kun on kovaa leviämään pienestäkin juurenpätkästä. Tilalle istutettiin valamonruusut. Nytpä odotellaan kuinka kauan kestää, että meillä on isot ruusupensaat näiden tilalla.

Jostakin luin, että valamonruusua kiusaavat usein kirvat ja härmä. Täytyy pitää silmällä, että eivät pääse tuhoamaan hyvää alkua.

Ruusuja haikaillen

Hoitelin pihaa vuosia vain vanhaa ylläpitäen ja vannoen, että mitään ruusuja en ala sitten hyysätä. Ei niin, ettenkö olisi kukista ja ruusuista silloinkin pitänyt. Elämä vain oli niin kiireistä, että juuri ja juuri sain pihan pidettyä siedettävässä kunnossa. Uutta hoidettavaa en ehtinyt haikailla. Mutta onneksi ajat muuttuvat. Nyt pihaa katselee jo aivan toisin silmin ja näkee mielessään, mitä missäkin nurkassa voisi kasvaa (ellei olisi tällainen vihreä talvi).

Ja niin tuli keväällä hankittua ensimmäiset patioruusut Siipon puutarhalta, mallia Sun Hit. Matala keltainen ruusu, korkeus vain 30-50 cm. Siinä ne nyt kukkivat ja tuoksuvat penkissä. Katsotaan miten niiden käy. Jos saan ruusut elämään ensi kesään, voipi olla, että hankin näille  kavereita.

Meillä on vieressä tyhjä tontti, josta on aikanaan purettu "mummonmökki". Mökin pihalla kasvoi vanhanajan kukkia, muun muassa vanhoja ruusulajikkeita. Ne ovat tulleet vuosien saatossa myllätyksi moneen kertaan. Viimeksi olemme yrittäneet tehdä tontista luonnonkukkaniittyä. Kaikesta yrityksestä huolimatta vanhat ruusut puskevat sitkeästi tontin kulmilta esiin vuodesta toiseen.

Tämä on ilmeisesti vanha kunnon juhannusruusu piikkeineen kaikkineen. Siellä se pientareella heinän seassa kasvaa.

 

Mahtaisiko tämä ruohottunut ystävämme olla valamonruusu? Vaaleanpunaiset kukat ovat kuvassa hieman supussa, mutta aukeavat yksinkertaisina ja kestävät vain hetken.

Sääliksi käy yritteliäitä ruusuja. Nyt pohdin kuumeisesti, mihin siirtäisin niitä pihalla. Pitäisi keksiä paikka, jossa ne saisivat vapaasti temmeltää, mutta eivät leviäisi kaikkialle. Onko hyviä vinkkejä?