torstai 28. heinäkuuta 2016

Sipulit maasta illanhämyssä




Sipulisadosta tuli tänä kesänä komea ja se kypsyi ennätysaikaisin. Jo muutama päivä sitten keräsin sipulit nippuihin ja ripustin jokavuotiseen tapaan kuivumaan grillikatokseen. Matoja ei näkynyt, eikä muitakaan harmin aiheita tällä kertaa.


Koko grillikatos tuoksuu nyt sipulilta, mutta eipä se oikeastaan mitään haittaa. Tuoksu katoaa kuivumisen myötä. Minusta sipuliniput ovat tässä vaiheessa kuin koriste.


Tulin kuvanneeksi ilta-auringossa ja sepäs tarjosikin kameralle aika mukavan, vähän erilaisen valokulman.



Kuten tähänkin tuuliviiriin, johon harvoin tulee katsetta nostettua. En tiedä pyöriikö se ylipäänsä mihinkään suuntaan, mutta sinistä iltataivasta vasten näytti sekin nyt hauskalta.

Ilta hämärtyy ja ulkona tuoksuu jo "elopelto". Elokuu on ovella ja säilöntä alkanut.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Satoa hyötymaalta


Kesä on jo pitkällä. Sipulit alkavat olla nostokunnossa ja monenlaista satoa on maisteltu. Kuvassa olevaa keltaista kesäkurpitsaa emme vielä ole maistaneet, mutta sen vihreää "serkkua" on syöty senkin edestä.


Myös avomaankurkkuja tulee mukavasti ja ne maistuvat todella makoisilta suoraan maalta noukittuina. Avomaankurkkuun tuleekin helposti kitkerä maku, jos seisottaa jääkaapissa pitempään.





Piti ottaa oikein tällainen "ruokakuva", ennenkuin laitettiin kurpitsa grilliin ja kurkku salaattiin. Vihreät kesäkurpitsat kasvavat tosi isoiksi. Avomaankurkku on tässä muuttunut vihreästä kellertäväksi, mutta makua se ei haitannut.


Munakoisolla on huonompia uutisia. Se taitaa olla menetetty tapaus. Alkukesän taimi voi oikein hyvin ja kukki kauniisti. Pidin pitkään harsoa sen päällä, kun munakoiso kuulemma vaatii kasvaakseen parinkymmenen asteen lämpöä. Kun säät lämpenivät, jätin harson pois ja tässä tulos. Olisivatko yöt olleet sittenkin liian viileitä vai onko joku tauti iskenyt? Veden puutteestä tämä ei johdu. 

Tulipa kokeiltua. Etukäteen oli tiedossa, että munakoiso tarvitsisi kasvihuoneen. Elättelin ehkä turhia toiveita vuosisadan hellekesästä...

torstai 21. heinäkuuta 2016

Uskolliset monivuotiset




Kun vettä on tänä kesänä saatu riittävästi, kuivemmassakin perennapenkissä on riittänyt loistetta. Komeimpana ja korkeimpana on itseään esitellyt palavarakkaus, jota moni ohikulkijakin on puhutellut. Se näyttää leviävän aika reippaasti, varsinkin kun vieressä olleet syysleimut kuolivat viime talvena.


Ilonaihe on myös viime vuoden tulokas Toimelassa eli valkoinen karpaattienkello. Taimet näyttävät selvinneen hienosti talvesta ja myrskyistä. Alkava kukinta on runsas.

 
Kuunlilja tykkää tietenkin vedestä ja tässä tulos: penkki täynnä. Vähän liiankin täynnä. Tummempilehtinen lajike näyttää jäävän vaaleamman jalkoihin. Jonkinlaista harvennusta täytyy muistaa ensi keväänä tehdä tässä penkissä. Hyvä, että tuli tämä kuva otettua, niin ehkä muistaa.



Vuosi vuodelta komeampana ja korkeampana kasvaa myös siemenestä alunperin kylvetty harmaamalvikki. Sen leviäminen on maltillista, mutta omalla sijallaan elää ja voi hyvin. Vieressä kasvavat jaloangervot sen sijaan ovat tänä vuonna jostain syystä kituliaita.

Näyttäisi olevan niin, että mikään vuosi ei ole hyvä kaikille kasveille. Aina joku tykkää enemmän jostakin ja toinen vastaavasti kuolee tai kituu.
 

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Unikot kuin uni



Oikea pioni ei halua elää Toimelan tontilla. Yritetty on ja epäonnistuttu monta kertaa. Onneksio sentään köyhän naisen pioni eli pioniunikko menestyy. Olin oikeastaan aivan unohtanut, että kylvin niitä vuosi sitten keväällä kirsikkapuun juurelle ja ne siellä kukkivatkin. Tänä kesänä ne tupsahtivat maailmaan ihan itsekseen. Ihania ovat.

Muut unikot katosivatkin hyötymaan suurmyllerryksessä. Viime kesänä sielläkin kasvoi monenväristä unikkoa edellisestä kesästä siementäneenä siellä täällä.


Jos on unikon kukka kaunis, niin lähes yhtä paljon pidän unikon nupusta. Voiko tällaista ollenkaan olla olemassa, niin tyylikästä ja herkkää?


Joskus kun oikein jotakin yrittää kasvattaa ja lopputulos on kitulias, tulee miettineeksi, miten toiset tupsahtavat ja siementävät niin helposti itsekseen. Ja levittävät kauneutta ympärilleen.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kesäkukkia


Tuskin koskaan olen tehnyt kesäkukkaostoksia niiin myöhään kesällä kuin tänä vuonna. Hain kyllä taimia kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta homma jäi vähän kesken Salomon-myrskyn, Lapin reissun ja viikon rankkasateiden tiimellyksessä. Viikko sitten eksyin paikallisen puutarhan alemyyntiin ja mukaan lähti kaksi miljoonakelloamppelia.



Patio kaipasi kukkivia, kun humala ja muut köynnökset tuntuvat kasvavan niin hitaasti. Nyt sitten kukkii ja viime päivien lämpimät säät ovatkin olleet omiaan näille.





Patioruusut valitettavasti kärsivät härmästä. Nuppuja on vain muutama, eikä elo näytä ollenkaan ruusuiselta.




Myös aloe vera näyttää kesäkukkaistutuksessa lievästi sanoen voipuneelta. Uuden Guinean Liisat ja verbenat voivat paremmin. Koristeheinä pääsi jossakin välissä kuivahtamaan, mutta sitä ei näytä saavan helposti hengiltä.




Äitienpäiväksi saamani runkoatsalea on vehreä ja pukkaa kovasti uutta lehteä. Odotan mielenkiinnolla, voisiko se vielä kukkia uudestaan tälle suvelle. Ei ole mitään kokemusta. Myös maahumala ja poutapilvi näyttävät pärjäilevän atsalean juurella.



Jos joku kukka on tänä kesänä viihtynyt niin orvokki. Ainakin Toimelassa orvokit porskuttavat vielä heinäkuussakin, kun ne yleensä nuupahtavat nyppijän laiskuuteen jo alkukesästä. Orvokkien keskellä kasvavat joriini ja ihan tilaamatta taas lintujen kylvämät auringonkukat.



Filosofointinurkkaus on saanut uuden päivänvarjon. Apinankukat (Lapin orvokit) ovat kärsineet rankkasasteista ruukuissa.



Tässäpä viimeisin kukkaostos. Halpahallin viimeinen Canna tarttui mukaan, kun oli myynnissä poistohintaan. Ihanhan tuo näyttäisi hyvinvoivalta. Kokeilen nostaa juurakon kellariin talveksi.

Tässäpä se aika menee, pihalla kävellessä ja ihmetellessä. Milloin mitäkin. Välillä istun ihmettelemässä filosofointinurkan vesiaihetta ja kukissa pörrääviä mettisiä. Mitäpä sitä muuta, kesällä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Rantojen kaunokaisia


On se ihmeellista, kuinka kukkaloisto puhkeaa luonnossa aivan itsekseen. Pihalla joutuu lannoittamaan, nyppimään, kuokkimaan ja paapomaan kasveja, eivätkä ne sittenkään välttämättä kiitä kukinnoillaan. Viime päivinä olen kulkenut silmät pyöreinä Toimelan lähirannoilla ja hämmästellyt, kuinka paljon uusia tuttavuuksia meren äärelle on ilmaantunut.

Ilmeisesti luonto muuttaa muotoaan maankohoamisen seurauksena. Vesi pakenee hiekkadyyneiltä ja karun meriluonnon sijasta entisiä rantoja valloittavat yhä rehevämmät kasvustot. Liilanpunaista rantakukkaa (Lythrum salicaria) on ennenkin näkynyt jokunen kukinto siellä täällä. Tänä kesänä rantakukat suorastaan hehkuvat rehevinä ja voimallisesti levinneinä.


Pari kesää takaperin bongasin saunarantani kallionkupeesta ensimmäiset ranta-alpit (Lysimachia vulgaris). Nyt nekin kukkivat laajana kasvustona kuin paraskin perennapenkki. Hienoja ovat.



Tätä herkkää kaunotarta en ole kotirannoillani ennen tavannut, enkä vielä keksinyt sille nimeä. Mutta kaunis on sekin. Saa luvan lisääntyä ja voida hyvin minun puolestani. Jos joku tietää nimen, kertokoon.


Hiirenvirna (Vicia cracca)on vanha tuttavuus, mutta sekin on aiemmin kasvanut lähinnä rantaan vievän tien varsilla. Nyt virnaa löytyy entisiltä rantakiviltä, joilta vesi on paennut.



Pienen kurjenjalan (Potentilla palustris) tapasin myös ensimmäistä kertaa lähirannasta. Mistähän sekin on tänne tupsahtanut.


Mesiangervo (Filipendula ulmaria) on vanha tuttu. Miten minusta näyttää, että se saa nyt antaa tilaa monelle tulokkaalle. Ainakin se on joskus kukkinut rehevämminkin. Vai olisivatkohan korkealle syksyllä nousseet myrskyt vahingoittaneet kasvustoja.


Kaunis on mesiangervoniittykin, kun sitä katsoo sammakkoperspektiivistä.


Tämä kummajainen tökötti kallionkoloon vesisateen jälkeen syntyneessä mutaisessa ruohopläntäreessä. Olisiko vuohenputken alalaji meriputki (Angelica archangelica)? Samalta ainakin näyttää kuin vuohenputki, mutta on vain alle 50 cm korkea.


Tällekään en nyt tältä istumalta keksi nimeä, vaikka se onkin vanha tuttu mökkirannassa.


Ehkä eniten ilahduttaa Keski-Pohjanmaan maakuntakukka kissankello (Campanula rotundifolia). Se katosi mökkitien varrelta joskus 70-luvulla ilmeisesti vesakkomyrkkyjen seurauksena. Viime vuosina kissankello on alkanut palata entisille asuinsijoilleen. Tänä kesänä sitäkin on näkynyt laajoina lämpäreinä. Tulee mieleen lapsuuskesät.

Jos edellisessä postauksessa hehkutin Lapin luonnon lumoa ja suuria kokonaisuuksia, niin nyt tuli katsottua lähelle ja pientä. Ei tässä Toimelan lähiluonnossakaan ole valittamista, kun sitä joskus ehtii tarkemmin tutkailla.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Lapin kesässä


Viime viikon loma Lapin helteisessä luonnossa tuntuu tänään lähes päiväunelta. Lapissa oli yötä päivää lämpöä ja aurinkoa. Uin joka päivä järvessä ja hikoilin onnellisena tuntureilla. Saisikohan tupasvillan kasvamaan pihalla? Lapin soilla on ihania "tupasvillapeltoja".



Lähes pilvien tasolla tunturilla tuntee itsensä pieneksi ja maailman avaraksi. Pallaksella 807 metrin korkeudessa ilma on raikasta, hyttyset eivät haittaa, eikä muutenkaan ole tungosta tai kiirettä. Mikäpä ollessa, kun mukana tallustavat mies ja koko jälkikasvu.





Pallaksella ei ole vielä liikaa rakennuksia. Toivottavasti ei tulekaan. Ihmisen jäljet näkyvät muutamalla polulla ja hotellissa.


Taivaskerolta olympialaisiin. Todistusaineisto oli pakko laittaa tänne, käyty on.


 Jääkylmä tunturipuron vesi virkisti tunturista palatessa. Matkapullot täyttyivät.



Ukkosen uhkaa Kesänkijärvellä. Kalastajat kastuivat, valokuvaaja ei. Kuvaa kun katsoo, ei uskoisi, että tämän väristä voi oikeasti olla. Luonto on monenlainen.



Telkät saivat enemmän saalista Kesänkijärvestä kuin meidän kalamiehet. Parasta kuulemma onkin kalastaminen, ei saaliin perkaaminen.


Yöttömän yön valo on aina juhannuksen tienoilla yhtä ihmeellistä. Hiljaista, tyyntä, lämmintä, valoista, kaunista.


Mitäpä oli tapahtunut Toimelassa viikon loman aikana? Vettä oli ainakin tullut reippaasti. Lämmintäkin oli ollut. Kasvit olivat venähtäneet pituutta, varsinkin ruoho. No, jouluruusun kasvu näyttää jämähtäneen. Mitähän lie se olisi vailla?


Mitään katastrofeja ei ollut. Varsinkin perennoilla näyttäisi pyyhkivän ihan hyvin. Palavarakkaus on aloittanut kukintansa.


Päivänliljat ovat kukintansa ehtoopuolella. Melkein meni loman aikana tämä riemu ohi ja tuuli näyttää riepottelevan nyt loputkin kukat.


Lapin reissua muistellessa voi ihailla apinankukkaa, joka myös Lapin orvokkina tunnetaan. On muuten kiitollinen kesäkukka, joka kukkii, kukkii ja kukkii. Vähän aikaa sateen jälkeen lurpottaa ja taas kukkii. Suosittelen.

Tänään Toimelassa on kyllä satanut enemmän kuin tarpeeksi. Myrskykin on taas. Kiikkua nurin ja kasveja maata vasten. Miten näitä myrskyjä nykyisin onkin koko ajan.

Aurinkoa pliis, pyytävät nyt puutarhuri ja varsinkin kypsyvät marjat. Vähäiset kypsät mansikat ovat menneet toistaiseksi harakoiden suuhun.