Kaivattu kesä

Toimelan kevät on ollut kylmä ja kuiva. Kesän tuntua on saatu vasta parina viime päivänä ja vettä kaivattaisiin kovasti. Perennat sentään ovat lähteneteet jo kasvuun. Koivuissa ja syreeneissä lehdet ovat tosi pienet vielä.

 Raparperi ei kylmästä keväästä säikähdä. Vartta kasvaa jo mukavasti.

Marjapensaistakin huomaa, että pitkällä kesää kohti ollaan matkalla. Uudet marjat jo kukkavaiheessa tulossa musta-, puna- ja valkoherukoissa.

Säitä uhmaten olen tuonut taimet ulos, mutta harsoa ja suojaa tarvitaan vielä. Yöt ovat olleet viileitä ja päivälläkin pohjoista tuulta on riittänyt. Harson alla salaatti ja yrtit jo itävät. 

Amerikanpelargonioita mainostetaan säänkestäviksi. Tuskinpa nekään hallasta pitävät. Olenkin kärrännyt istutuksia kottikärryillä edestakaisin autotalliin ja ulos.

Pari yötä ovat istutukset jo viettäneet reippaina omilla paikoillaan. Eiköhän tämä tästä kesäksi muutu.

Kannatkin kaivoin ja kohopenkkiin. Kukkia ei näy. Viime vuonna eivät mokomat kukkineet ollenkaan. Nyt olen yrittänyt lannoittaa kannoja reippaasti, jotta kukka-aiheita syntyisi. Jos tänäkään vuonna en saa näihin yhtään kukkaa, tuskin kannat näkevät seuraavaa suvea. Vaikka lehdet ovat ihan kauniita, en jaksa viherkasveja kellarissa säilytellä ja esikasvatella.

 

Viherkasveista puheenollen: Yhden aloen ajattelin taas uhrata Suomen hyytävälle suvelle. Seurakseen saa ehkä pehmytmesiheinää, sateenkaaribalsamia ja hirssiä. Saapas nähdä, mitä näistä syntyy.

 

Aloe veran sisäyksilö ehti jo avata kukkansa. Kohta se alkaa roiskia mettä ja sotkea ikkunaa. Näin on ainakin aiemmilla kerroilla käynyt.

Alppiruusuja ihmettelemässä

Olen niin onnellinen viime talvesta! Vaikka se oli pitkä ja sitkeän luminen, se oli kasvien mieleen. Lumipeitteen alla monet kasvini ovat talvehtineet paremmin kuin koskaan. Alppiruusutkin ovat kauniin vihreitä.

Lurpottavat lehdet tosin hiukan huolestuttavat. Nämä ovat vasta parin vuoden ikäisiä alkuja, mutta nuppuja näyttää olevan kivasti. Otin vappuna pois varjostushuput ja kastelin taimet hyvin.

Lopulta vein niille jopa lämmintä vettä. Vieläkään lehdet eivät ole tanakasti vaakatasossa. Mahtavatko nämä tästä nousta?

Siinä rhodoja ihmetellessä silmä sattui myös mustilanhortensiaan. Sen viimevuotiset kukinnot näyttivät kauniilta kuin pitsi kaiken kevään värittömyyden keskellä. Toivottavasti tämäkin alkaa kohta näyttää elonmerkkejä.

No, kaikki ei sentään ole väritöntä keväälläkään. Lumet ovat hädin tuskin sulaneet raparperipenkistä, kun sieltä moskan ja mullan keskeltä puskee jo kirkkaanpunaisia raparperin alkuja. Kirkas punainen suorastaan häikäisee!

Kesän täyteläisyyttä

Aah tätä heinäkuun vehmautta ja täyteläisyyttä! Minäkin kuulen Eino Leinon tapaan ruislinnun laulun korvissani koko ajan ja tuoksut hivelevät nenää. Meillä ei ole satanut erityisen paljon, vaan sopivasti. Paljon ei ole tarvinnut kastella, mutta kasvit kasvavat kohisten.

Sademittarini on ruotsalaisen näköinen ja Ruotsista se tarttuikin lomareissulla mukaan. Tarjolla olisi ollut vähemmän esteettisiä, mutta mitta-asteikoltaan selkeämpiäkin vaihtoehtoja, jotka kertoivat heti sademäärät milleinä neliölle. Tämän mitta-asteikossa lukee cm, mutta en osaa tulkita, mikä on riittävästi sadetta. Onhan se kuitenkin kaunis katsella ja näkeehän siitä, onko vettä satanut ihan astiaan asti :).

En pysy kasvien perässä. Ennen lomareissua napsin mielestäni raparperista kaikki kukkanuput pois. No, kotiin palatessä pöheikkö näytti silti tämmöiseltä. Ovathan nuokin kukkia ja tavallaan komeitakin. Raparperia pitäisi vielä jaksaa pilkkoa pakastimeen ja mehumaijaan.

Kesän ideaaliolosuhteet huomaa myös krassipadasta. Useimpina kesinä pata on uinut vedessä tai ollut liian kuiva. Nyt olen vain sivusta seuraillut krassin itämistä ja kasvua.

Perennosita huomaa, kuinka pitkällä kesä jo on, vaikka syreeninkukatkaan eivät millään meinaa lakastua. Yksi lemppareistani, palavarakkaus, aloittelee kukintaansa hehkuvan punaisena.

Kivikkokasvit ovat hauskoja. Tässä kukki keväällä sammalleimu, eikä ketoneilikasta näkynyt juuri piikkiäkään. Nyt leimut ovat väistyneet taustalle ja neilikat rynnistävät näyttämölle.

Töyhtöangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Riippumattokin on pysynyt kuivana ja muutamana päivänä on jopa ollut riittävän lämmin päivänokosille ulkona.

Orvokit ovat kukoistaneet tänä vuonna koko kesän. Niin myös toukokuun alussa saamani pikkuorvokki.

Koputan puuta ja totean, että lobeliaakaan ei ole vielä mikään itikka nitistänyt. Usein se on minulla näivettynyt näihin aikoihin tuholaisten kynsissä.

Apinankukka eli lapinorvokki ei pienistä sadekuuroista ole moksiskaan. Kukkia tipahtelee, mutta uusia puskee tilalle. Apinankukka on todella kiitollinen ja edullinen kesäkukka.

Tietokoneelle tai televisiolle ei kesällä meinaa riittää ollenkaan aikaa, vaikka olisi kuinka töistä vapaata. Ulkona on niin paljon mukavampaa. Syksyllä ja talvella ehtii sitten kököttää sisällä.

Elonmerkkejä kasvimaalla

Talvi tuntuu venyvän pitkälle kevääseen, mutta ilmeisesti se on kuitenkin ollut kasveille edellisiä helpompi. Ainakin mansikka näyttäisi selvinneen hyvin.

Viime keväänä jouduin ostamaan uudet taimet paleltuneiden tilalle. Nyt näyttää hyvältä. Vaikka lajike on jokin amppelimansikka (Elan tai Loran), talvehtiminen kohopenkissä on onnistunut.

Vuosi sitten puutarhalta oli myyty mansikantaimet loppuun ankaran talven jälkeen, vain amppelilajiketta oli jäljellä. Ei näköjään haittaa. Varsinkaan, kun lajike on jatkuvasatoista ja teki marjaa koko kesän. Tervetuloa mansikat!

Raparperi ei petä. Vuodesta toiseen se työntyy ensimmäisenä lähes routaisesta maasta. Vaikka jää talvella kuorrutti penkin. Mikähän ikirouta tarvittaisiin, että raparperi paleltuisi?

Kaipa tämäkin perinnekasvi pitäisi joskus kaivaa kokonaan ylös ja istuttaa uusiksi. Meinaa nimittäin siirtyä sijoiltaan penkin laidoille. Mutta ei raaskisi, kun ovat niin kovasti jo kasvussa.

Tässä vaiheessa kevättä muistan aina, että pakastimessa on vielä raparperia. Äkkiä keittämään kiisseliä, kun kohta tulee uutta satoa.

Hyötymaa, osa 2: Yltiöoptimismia

Sanonta kuuluu: pessimisti ei pety. Kääntäen: optimisti pettyy varmasti. Ainakin pelkään pahoin.

Viime viikonloppuna kävin hamstrausreissulla puutarhan tungoksessa. Viimeinen kasvatuslaatikko odotti muhevine multineen taimia ja niitähän tuli. Ostin avomaankurkkua (Harmonie), patiokurkkua, keltaista (Gold Rush) ja vihreää (Zucchini Diamant) kesäkurpitsaa ja huippuna munakoison (Patio Baby) taimen. Oikein itsekin hämmästyin, kun sen kotona laatikosta kaivoin.

Että oikein munakoiso! Tarvitsee näemmä +20 astetta ja kasvihuoneen. Pitäisi tulla vuosisadan kesä, että saisin avoviljelmältäni kerätä munakoisoja.

Miehelle yritin esittää, että munakoiso kaipailisi kasvihuonetta. Tässä tulos. Maalitahrainen hallaharso saa nyt kelvata.

Toistaiseksi taimet voivat erinomaisesti harson alla. Johtunee kuitenkin käsittämättömän lämpimistä säistä, joista viikon verran olemme saaneet täälläkin nauttia. Saapas nähdä mitä tapahtuu, jos ja kun sääennusteet viikonvaihteen hyytävistä keleistä toteutuvat.

Luonto on uskomaton. Ensin tuntui, että kaikki kasvit ovat joko kuolleet talven aikana tai niiden kasvu junnaa kylmyydessä. Kun helle alkoi, kasvu suorastaan räjähti. Nyt aika kuluu pihalla ja ikkunassa ihmetellen.

Miten syreenitkin voivat jo täällä kukkia, kun yleensä juhannuksena niistä nautiskellaan? Ja raparperi pitäisi kiireesti säilöä. Sekin kukkii yhtä aikaa morsiusangervojen kanssa.

Mansikan taimet olivat niin kitukasvuisia kovan talven jäljiltä, että kyllästyin odottamaan niiden virkoamista ja hain uudet. Voila: Nyt mansikkakin kukkii! Kohta maistellaan remontoivan lajikkeen lupaamia marjoja koko kesä.

Pari viikkoa sitten kylvetyt salaatit, tillit, porkkanat ja siemenkukat ovat komeassa kasvussa. Sipulin istukaisista puhumattakaan. Voi tätä kasvun ihmettä taas kerran.

Lupaan lopettaa kasvimaan hehkutuksen vähäksi aikaa. Olen vain niin onnellinen, kun saimme sen tänä keväänä uuteen, siistiin kuosiin.

Sen verran haipakkaa on viimeisen viikon aikana pitänyt pihalla, että en ole tietokoneen ääreen iltaisin ehtinyt. Monenlaista raportoitavaa olisi mielessä ja kamerassa, mutta vuorokauden tunnit loppuvat kesken. 

Sadepäivää odotellaan, minä ja kuivuvat kasvustot.

Ps. Omenapuutkin kukkivat. Miten tämän kaiken ehtii havaita ja nautiskella?

Äitienpäiväseikkailua

Olipa mukava äitienpäiväviikonloppu. Sää oli kesäisen lämmin, tuli nautittua poutapilvistä ja päivätorkuista pihakeinussa. 

 

Perhe ilahdutti runkoatsalealla. "Suukkojakin" sain enemmän kuin vatsa jaksoi ottaa vastaan :).

Lauantaina kävimme hämmästelemässä Kalajoen Hiekkasärkillä seikkailupuistoa. Olisin kuulemma saanut äitienpäivälahjaksi seikkailulipun, mutta ei kiitos. Ne ajat ovat ohi, että minä liukuisin köysiradalla puusta toiseen tien yläpuolella. Hauskaa näytti nuoremmalla polvella olevan ja mielläkin, kun maasta tiirailimme.

Pihatyöt eivät viikonloppuna paljon edistyneet. Haravoinnit lopettelin perjantai-iltana ja lauantaina siistin vuorenkilvet. Istuttelin myös muutaman pikkuisen orvokin "kenkiin" ja pataan. Padan keskelle heitin multiin ensimmäiset jorinin mukulat.

  

Toivottavasti vanhat perinne- ja perintöjorinit ovat selvinneet kellarissa tästäkin talvesta. Aina nämä näyttävät keväällä hiukan lohduttomilta ennen multiin pääsyä.

Raparperit venähtivät viikonlopun aikana ainakin kymmenen senttiä mamman juhliessa. Kiitollisia kasveja. Muuten minusta pihalla kasvu näyttää lähtevän käyntiin kovin hitaasti, vaikka lämmintä on muutamana päivänä saatukin.

Tervetuloa puhdistava kevätsade

Ensimmäistä kertaa aamulenkillä tuoksui kevät! Yöllinen kevätsade oli puhdistanut ilman ja vienyt mennessään pölyjä pientareilta. Kirpeät pakkasyöt ovat takana, leppoinen kevät linnunlauluineen edessä.

Mutta vaikka pidän keväästä, allekirjoitan juuri tällä hetkellä T. S. Eliotin runon sanat: "Huhtikuu on kuukausista julmin". Toisaalta kevään tulo on ihanaa, mutta vielä pihalla näyttää ruskealta ja ränsistyneeltä.

Pölyiset ojanpientareet eivät ole pientä valkoista koiraa - tai sen omistajaa - varten. Tekemättömät työt hyppivät silmille. Puutarhakalusteet kaipaavat maalia, viimeiset jouluvalot pilkistelevät vielä tuijan keväthupun alta, puolillaan oleva lintujen ruokintatirppa on hylätty. Ja missä ovatkaan keinun pehmusteet? No kaupassa, vanhat tuli heitettyä syksyllä pois.

Viitosvyöhykkeellä on vielä lumiplänttejä siellä täällä. Sade sulattaa niitä vauhdilla. Alta paljastuu roskainen, haravaa odottava pihanurmi vai olisiko sammal.

Puutarha-allas on sulanut ja odottaa putsaajaa. Ai niin, suihkulähteen pumppukin taisi viime syksynä hajota ja päätyi hyötsikälle. Uuden hankinta edessä.

Ja kiireinen autoilija on kerran jos toisenkin oikaissut talven mittaan vuorenkilpipenkin reunasta. Argh!

Mutta uskokaa tai älkää: Kaikesta julmuudesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa. Tästä juhannukseen on edessä pelkkää kasvua ja kehitystä. Ensimmäiset raparperit muuten työntyvät jo maasta.

Edessä lomaviikko ja rutkasti kevätpuuhia. Hienoa!

Vaatimattomat kaunistajat

Merkillistä, miksi puutarhaharrastajilla tuntuu olevan loppumaton himo hankkia pihalle erikoisuuksia. Nälkä kasvaa syödessä. Kun saa yhden ihmeen menestymään, toista tekee jo mieli. Onhan se tietenkin mukava nähdä, että kokeilut onnistuvat.

En silti ymmärrä, miksi vanhoja ja hyviksi havaittuja, tuttuja kasveja pitäisi sorsia. Itse vaalin juuri niitä lajeja, joiden tiedän menestyneen näillä karuilla pohjoisilla mailla jo vuosikymmeniä. 

Viikolla kuuntelin puutarhaohjelmaa radiosta. Siinä kolme miestä tutkiskeli yhden kaverin puutarhaa, ihasteli sen monimuotoisuutta ja perhoskasvien runsautta. Nurmikkoa ei pihassa ollut. Kukapa nurmikonleikkuuta kaipaisi, mutta nurmikon poistaminen valmiista pihasta ei onnistu sormia napsauttamalla, vaan vaatii pitkän tähtäimen suunnittelun. Periaatteessa ohjelma oli oikein mielenkiintoinen, mutta korvaan särähti, kuinka nämä puutarhurit arvostelivat ihmisten pihoja tyyliin "aina niitä iänikuisia angervoja ja syyshortensioita, aivan kuin muita ei olisi olemassakaan".

Tottahan toki angervoja on joka pihassa ja syyshortensiakin monessa. Mutta mitä sitten. Juuri nyt, kun norjanangervot kukkivat valkoisina täällä viitosvyöhykkeellä, on pakko todeta, että ovathan ne ihania kukkiessaan. Loppukesän rehottavat vihreinä ja vähemmän kauniina, mutta juuri nyt niissä silmä lepää, jokaikisessä pihassa.

Sama koskee muitakin pihojen kestomenestyjiä. Raparperi lykkää maasta sellaisella vauhdilla, että puutarhuri ei perässä pysy. Konkreettisesti. En nimittäin tänä vuonna ehtinyt tehdä penkille muuta, kuin viskata kanankakkaa kehiin. Nyt pääsee jo sadonkorjuuseen. Ja komeita ovat nuokin näin alkukesästä. Voimallisia ja alkukantaisia.

Entäpä saniaiset? Vaatimattomia ja tavallisia, kyllä, todellakin. Mutta keväällä sulankippuroita availlessaan niin mahdottoman kauniin vihreitä!

Aina pakkotulokkaille ei pärjää, vaikka kuinka haluaisi. Tähän pataan kylvin keskelle tuoksuhernettä ja orvokkien sekaan kääpiölupiinia. Näettekö kumpaakaan? En minäkään. Sen sijaan olen kiskonut padasta joka päivä hevosenkokoisia auringonkukan alkuja. Linnut niitä ovat lintulaudalta kylväneet ja niin reippaasti, että löin hanskat naulaan. Tulkoon sitten auringonkukkia, tuoksuköynnöksiä ja kääpiölupiineja on kasvamassa paremmallakin paikalla.

Aina ei saa sitä, mitä tilaa. Pääasia, että saa jotakin.

Kuusi kuvaa kesästä 2013

Sain haasteen Satupuutarhan Sadulta kuudesta kesäisestä valokuvasta menneeltä suvelta. Hmm. Olipas aika hankala valita, mutta pitäydyn etupäässä puutarhateemassa, viimeistä kuvaa lukuunottamatta.

Tervetuloa taloon!

Alkukesän saniaisten heleä vihreys on aina ollut kesän väreistä suosikkini. Siihen kun lisää monivuotisen ystäväni pihahortensian (Hydrangea macrophylla 'Bella') kukinnot parhaimmillaan -  ennen ensimmäistä myrskyä ja vesisadetta - niin jopas alkaa tuntua K-E-S-Ä-L-T-Ä.

Kukaan ei oikeasti saa syötyä tällaista määrää raparperia, vaikka keittää mehut, pakastaa ja leipoo piirakat. Yleensä napsin raparperin kukat jo nuppuina pois, mutta tänä kesänä kukat ehtivät pitkälle lomareissun aikana. En sitten enää halunnutkaan niitä pois, kukkikoot, vaikka sato nahistuisikin.

Lepolasse odottaa lukutoukkaa, joka taitaa taas kerran piileskellä jossain ruohonleikkurin ja rikkaruohojen välissä.

Kesä oli siinä mielessä erikoinen, että lähes kaikkia marjoja saattoi löytää kypsinä samaan aikaan.

Ja pisteenä iin päälle yöttömän yön aurinko Äkäslompolossa heinäkuun alussa, vähän puolen yön jälkeen.

Lähetän kuuden kesäkuvan haasteen eteenpäin Mummelin puuhamaahan.