Kalustohankintoja

 

Turhan usein tulee pakerrettua pihapuuhia vanhoilla, vanhanaikaisilla ja tylsillä, mutta tutuilla välineillä. Onneksi blogeista tulee välillä perehdytyksi vehkeisiin, joilla muut pihaansa hoitavat.

Uuvuin rikkaruohojen nykkimiseen pihan kivituhkakäytävältä, joka on luvattoman reippaasti myös laidoilta kaventunut ruohon vallatessa alaa. Luin sitten heiluriharasta, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Häpeän tunnustaa!

Heiluriharalla (kuvassa oikealla) varmaan saa rikkaruohot käytävältä poistettua helpommin kuin yksittellen nyppimällä ja kaivelemalla. Kanttausraudasta olen lukenut vuosia, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia. Lapiolla on pärjätty tähän asti, mutta ehkä kanttausraudalla saa siistimpää ja suorempaa jälkeä reunoihin.

Nyt olisi siis työkaluja, kun vain vielä löytyisi työkaluille heiluttelija. 

Mustilanhortensia

 

Muutama vuosi sitten istutin "majakkasaarelle" eli takapihan istutusaltaaseen mustilanhortensian. Sen kasvu on ollut maltillista, vaikka hengissä on säilynytkin. Tänä kesänä tämä herkkien kukkien kaunotar on päässyt kasvuvauhtiin ja avautuvat kukinnot ilahduttavat.

Voipi olla, että mustilanhortensiani vielä kasvaa liian isoksi sijalleen. Nyt se peittää jo majakan lyhtyineen ja takana olevat alppiruusut.

Toisaalta alppiruusut kukkivat alkukesästä, kun mustilanhortensia vasta tuumailee lehtien avaamista. Pelkät harvat oksat eivät paljon rhodojen näkymistä estä. Aika näyttää, miten tämä allas tästä muotoutuu.

Olen hätäinen luonne ja mielelläni näkisin istutusten tulokset saman tien täydessä voimassaan. Näinhän homma ei kuitenkaan mene, vaan vaaditaan kärsivällisyyttä. Kasvien juurtuminen paikalleen ottaa oman aikansa. Puutarhurikin joutuu opettelemaan uusien kasvien toiveet ja metkut.

Porraspään entinen saniaispenkki muuttui kyllä yllättävän nopeasti aivan toisen näköiseksi, kun kasvit vaihdettiin. Alkaa jo näyttää mielikuvalta, joka oli mielessäni, kun kasveja istuttelin. Joskus näinkin.

Ja lopuksi vielä kestosuosikkini kehäkukka eli Heli Laaksosen sanoin rinkeblumma. Voiko tämän iloisempaa ja aurinkoisempaa kesän kukkijaa kasvimaan laidalla ollakaan?

No nyt lähtee!

 

Vähän hitaasti lähti tämän kesän sato kasvamaan ja erityisesti kypsymään, mutta nyt se näyttää jo karkaavan käsistä. Ainakin kesäkurpitsat kasvavat hurjan kokoisiksi. Joskus aiempina vuosina on käynyt samalla tavalla, mutta viime kesänä kurpitsat jäivät kooltaan kohtuullisiksi.

Mutta ei nyt. Kasvihuonekurkut, avomaankurkut ja tomaatit näyttävät kesäkurpitsan rinnalla ihan miniatyyreiltä.

Kasvihuoneessa kurkut venähtivät pituutta lähes yhtä aikaa ja veden kulutus oli helteillä kovaa. Nyt satokausi näyttää jo hiipumisen merkkejä, mutta vielä kurkkuja löytyy.

Kiihkeimpänä kasvukautena kurkut lepäilivät kasvatussäkeillä ja lehdet tuppasivat nuupahtelemaan altakastelualtaista huolimatta.

Tomaatit tekivät paljon raakileita, mutta kyspyminen sujuu todella hitaasti. Latvamätääkin oli havaittavissa. Vieläkään en ole saanut yhtään keltaista pikkutomaattia kypsäksi, mutta eivätköhän nekin tuosta pian siirry lautaselle.

Sen sijaan punainen runkotomaatti eteni kypsymisvaiheeseen, kun ilmat viime viikolla viilenivät. Nyt näitä tulee jo ihan mukavasti.

Ananaskirsikka ilahduttaa minua visuaalisesti ja myös salaatissa vuodesta toiseen, vaikka kaikki eivät sen mausta pidäkään. Kasvi on hyvin satoisa, pieniä kirsikkapussosia tipahtelee kasvarin lattialle päivittäin, vaikka kuinka yrittää valmiita kerätä pois ajoissa.

Ihmeellistä, kuinka luonto voikin keksiä noin hienot ja kauniit eväspussit ananaskirsikoille. Kun pussi kuivahtaa, hedelmät säilyvät sen sisällä syötävinä pitkään.

Paprikaa kasvatan ensimmäistä kertaa. Raakileita alkoi kehittyä reippaasti heti alkukesästä, mutta ne pysyivät sitkeästi vihreinä. Ajattelin jo, että jäävätkin vihreiksi, mutta yhtenä päivänä ensimmäinen paprika alkoi "kellastua". Tämä pieni keltainen kaunotar on syöty ja uusien kypsymistä odotellaan.

Omat perunat vielä puuttuvat lautaselta, eikä se mikään ihme olekaan. Puikula on hidas kasvamaan, ei todellakaan mikään varhaislajike, vaan syksymmällä syötävä.

Pian päästään ehkä maistelemaan. Kukittu on ja varret ovat venähtäneet. Oikeastaan vähän turhankin reippaasti, kun vertaan teiden varsilla näkyviin ammattiviljelijöiden kasvustoihin. 

Satokausi on ihmisen parasta aikaa, kyllä se  kuulkaa niin on.

Ruusuja varman päälle

 

Toimela ei ole mikään varsinainen ruusutarha, eivätkä täällä menesty läheskään kaikki ihanuudet, joita suotuisampien olosuhteiden puutarhat tai ahkerammat puutarhurit saavat kukoistamaan.

Maa on vanhaa merenpohjaa eli hiekkaa, josta vesi hulahtaa läpi ja johon multa on kannettava muualta. Pohjoistuuli taas pääsee aina jostakin välistä tekemään pahojaan ja mereltäkin tuulee usein reippaasti.

Niinpä olen laiskuuteen taipuvaisena puutarhurina tyytynyt usein menemään siitä, missä aita on matalin eli valitsen varmoja kasveja ja siirtelen vanhoja tuttuja paikasta toiseen. Tämä "yksiö" tehtiin aikoinaan toiveikkaasti pionille, joka ei siinä  kauan viihtynyt. Eikä pioni ole viihtynyt Toimelassa missään muuallakaan.

Ilmeisesti paikassa on jotain vikaa, kun mikään muukaan vaativampi perenna ei ole siinä elänyt. Lopulta viime kesänä kaivoin vireiseltä tyhjältä tontilta ikivanhan juhannusruusun tai olisiko joku muu valkoinen perinneruusu. Se oli tähän tarpeeksi vaatimaton. Kiitteli hevosenlantaa ja kastelua ja päätti ruveta kukkimaan. Yrittänyttä ei laiteta.

Ja onhan meillä nämä kolme vuotta sitten hankitut valamonruusut, jotka selvisivät kirvojen hyökkäyksestä ja aloittelevat kukintaansa. Ruusun tuoksua on siis luvassa.

Valamonruusu saattaa kasvaa johonkin paikkaan liiankin isoksi, mutta Toimelan tontilla on sille varattu reippaasti tilaa. Nopeampikin kasvu olisi suotavaa, mutta kiitollinen olen tästäkin ruusutarhastani. Jaloruusuihin en uskalla sekaantua.

Joskus mennään vastatuuleen

 

Ei puutarhanhoito aina suju kuin tanssi, vaikka kesä olisi kuinka hyvä. Useimmiten tulee postailtua onnistumisista ja itseä eniten ilahduttavista kasveista. Mutta mutta. Sitten on tällaisia päiviä ja havaintoja.

Valamonruusujen kimppuun ovat kirvat iskeneet oikein kunnolla. En muista, että näin massiivista hyökkäystä olisi ennen nähty.

Töyhtöangervon supersyöjän jälkiä sen sijaan olen joutunut paikkailemaan lähes joka vuosi. Niin nytkin. En tiedä mikä tämä ötökkä on, enkä itse syöjää ole nähnyt.

Tuho on nopea ja massiivinen. Se alkaa alhaalta ja ötökkä etenee järjestelmällisesti ylöspäin ja jyrsii kaiken eteensä tulevan vihreän. Vain lehtien ruodot jäävät jäljelle.

Jos tätä veijaria ei havaitse ajoissa, peli on päivässä parissa menetetty ja töyhtöangervo siltä kesältä muisto vain. Olen kokeillut mäntysuopaa, tolua ja jos mitä luonnomukaista torjuntaa. Valitettavasti ainoa joka tehoaa on suihkutettava Raid. En suurin surmina haluaisia omalla pihalla myrkkyjä levitellä, mutta tätä en pysty tumput suorina katsomaan. 

Raivon voimalla, yön pimeinä tunteinta, suihkuttelin Raidilla sekä töytöangervon että Valamon ruusut. Tuhon eteneminen päättyi ja Valaon ruusutkin virkosivat.

Anteeksi kimalaiset ja muut mukavat hyönteiset. En ole ylpeä tekosestani. Lupaan olla loppukesän kiltisti ja pysytellä erossa suihkepulloista. Josku puutarhanhoito on turhan fanaattista.

Entäpä säälittävä porkkanaviljelykseni. Voiko nauhaporkkanasta itää vain muutama siemen? Vai käykö öinen vieraamme rusakko herkuttelemassa? Eipä tule montaa porkkanaa pataan tänä kesänä.

Aina ei voi onnistua, mutta ei se haittaa. Keskimäärin menee tänä kesänä hyvin. Vuoden päästä uusi yritys.

Hyötymaan satoa

Parhaat hetket alkavat olla käsillä, kun satoa alkaa valmistua syötäväksi. Ensimmäiset avomaankurkut nappasin kasvimaalta ja ihan kunnon kurkkuja olivat jo! Hämmentävää, että avomaalla kurkut valmistuivat ennen kuin kasvihuonekurkut paremmissa olosuhteissa. Tai enpä tiedä olosuhteista, kun tämä kesä on alkanut niin poikkeuksellisen lämpimissä merkeissä.

 

Vieressä kesäkurpitsa kasvaa hyvää vauhtia. Eiköhän tästäkin pian saada pötyä pöytään, kuten täällä päin on tapana sanoa. 

Rucola on innostunut jo kukkimaan. En ole kunnolla ehtinyt ensimmäistä satoa edes syödä, niin vauhdilla se tällä kertaa kasvoi. Kylvin jo rivin uutta, kun jotkut kaverit ovat näyttävät jyrsineen reikiä lehtiin.

Tavallinen lehtisalaatti sen sijaan iti tänä kesänä todella huonosti ja kasvaakin paljon hitaammin kuin rucola. Kesä tuntuu suosivan toisia. Ehkä lehtisalaatti olisi pitänyt viileämmästi itämissäästä.

Lomakastelijat

 

Olisipa kiva kuulla, minkälaisia ideoita ja viritelmiä teillä on  lomareissujen varalle kukankastelijoiksi? Siis ihan elävä kastelija on tietysti se paras ja toimivin ratkaisu, mutta olen viritellyt ja teistaillut viime viikkoina apukonsteja.

Tilasin netistä lomakastelijoita. Eli muoviputken sisälle työnnettyjä naruja, jotka ensin kastellaan hyvin. Sitten narun toinen pää upotetaan neljä senttiä mullan sisään ja toinen pää vesiastiaan. Yksinkertainen idea, joka toimii ihan fysiikan lakien mukaisesti. Saman voisi hoitaa kangassuikaleella tai langanpätkälläkin.

Olen testaillut parilla juopoimmalla huonekasvilla lomakastelijoita nyt muutaman viikon. Niistä on todellakin apua, vaikka elävä kastelija olisi kotonakin.

Esimerkiksi kahvipensas meinaa aivan nääntyä aurinkoisella ikkunanlaudalla. Se on aina rutikuiva ja vesi tahtoo hulahtaa suoraan kuivan mullan läpi. Lomakastelijan ansiosta multa pysyy kosteana ja kannustakin kaadettu vesi imeytyy multaan paremmin. 

Myös hiukan liian pienessä ruukussa kasvava viirivehka on selvästi hyötynyt tästä naruviritelmästä. Kun lomareissun aika tulee, aion hyödyntää ideaa sekä sisällä että ulkona. Sen lisäksi täytyy siirtää kasveja varjoon ja isontaa alusruukkuja, jotta vettä mahtuu vähän varastoonkin.

Kuulisin mielelläni, minkälaisia keinoja olette kokeilleet. Esimerkiksi muovipullo ylösalaisin multaan? Toimiiko?

Olen hämmästynyt, että lomakastelun tarve onkin ihan jossain muualla kuin uudessa kasvihuoneessa. Vuosia olen torpannut kasvihuonehaaveeni, koska olen kuvitellut, että se sitoo liikaa koko kesäksi. Nyt, kun kasvihuone lopulta hankittiin ja istutukset tehtiin kasvusäkkeihin, jotka asennettiin altakastelualtaiden päälle, kasteleminen ei ole minkäälainen taakka.

Suurempi ongelma lomareissun aikana taitaa olla kasvihuoneen kuumuus, jos sattuu aurinkoiset ja helteiset säät. Kattoluukku aukeaa itsestään, mutta tuuletukseen tarvitaan myös avointa ovea.

Tottahan vaurioita on odotettavissa, jos kasvit jäävät omilleen esimerkiksi viikoksi. Uskoisin kuitenkin, että erilaisia konsteja hyödyntämällä katastrofeilta voidaan välttyä.