Elokuun tummat, täyteläiset illat

Kuukauden blogipaaston jälkeen huomaa kirkkaasti, kuinka pitkälle kesä on ehtinyt. Elokuun illoissa on aivan oma tunnelmansa ja värinsä. Varastoista alkaa kuin huomaamatta kaivella lyhtyjä ja pihavaloja.

Kaikki on vielä täyteläistä, mutta syksy ja kesästä luopumisen haikeus alkavat hiipiä mielen perukoille. Vaikka kuinka yrittäisi toitottaa, että kesää on vielä jäljellä.

Kun on koko kesän jaksanut odottaa, monet kukat lopulta palkitsevat elokuussa. Kuten hirssi, jonka punaisia tähkiä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Lopultakin niitä työntyy esiin. 

Samassa ruukussa tosin rönsyää paljon muutakin. Ja ne muut ovat olleet kasvutilan valtaamisessa nopeita. Aloe vera on tänä kesänä jäänyt heinien taustalla vallan kakkosviulun soittajaksi.

Monien perennojen paras loisto on auttamatta ohi. Jaloangervotkin jo himmenevät.

 Jotkut ovat jo muisto vain, kuten nämä kaunokaiset...

...ja palavarakkaus....

Perennapenkki on vaihtanut kuosiaan kokonaan jo useampaan kertaan. Ensin menivät vuorenkilvet, kekevätvuohenjuuret, sammalleimut ja taustalla norjanangervot. Sitten tulivat vuoroon palavarakkaus ja harmaamalvikki kumppaneineen. Näiden tilalle ovat jo puhkeamassa syysleimut. Paljon mahtuu yhteen penkkiin, kun välillä saksii vanhoja kukintoja pois.

Karpaattienkello koristealtaan vieressä ilahduttaa joka vuosi. Keskikesän jossain muualla viettäneet harakat ovat elokuussa palanneet sukimaan sulkiaan altaaseen.

Maurinmalva yrittää sitkeästi koko kesän, vaikka vieressä harmaamalvikki valtaa sen kasvutilaa.

Vanhanajan jorinit ovat loppukesän sulostuttajia. Niiden kukinta onkin tänä kesänä runsasta.

Ylipäänsä kesä on suosinut janoisia kukkia ja perennapenkkejä. Meillä hiekkamaalla kuivat kesät ovat myrkkyä. Nyt vettä on tullu aika sopivasti ja kukat kiittävät.

Hyötykasveista ei voi sanoa samaa, liekö viime kesän kuivuus vielä vaivana. Mutta se on toisen tarinan aihe. Olkoon tämä kukkien postaus.

Ps. Etupihan pikkusyreenit ja kuunliljatkin ovat tykänneet vedestä. Ja rikkaruohot :)

Juurtuneet

Joskus tuntuu, että perennoiden siirteleminen onnistuneesti paikasta toiseen on korkeampaa tiedettä. Välillä siirto onnistuu ongelmitta ja aiemmassa paikassa nuivasti menestyneet puhkeavat uusilla asuinsijoilla heti valtavaan kasvuun. Joskus taas juurtuminen uuteen paikkaan vie vuosia.

Siirsin jaloangervot kuivahkosta, aurinkoisesta kohopenkistä uuteen paikkaan muutama vuosi sitten. Kasvit olivat vanhoja, mutta ne eivät entisillä sijoillaan tuntuneet kasvavan eteen eikä taaksepäin. Siinä vain paikallaan kituivat.

Siirron jälkeen angervot ovat vuosi vuodelta voimistuneet ja tuuhettuneet. Tänä kesänä kukinta oli erityisen runsasta ja värit kirkkaita. Liekö sitten kesä ollut näille sopiva vai ottaako todella uudelle paikalle juurtuminen useamman vuoden.

Mustilanhortensian ostin puutarhalta pari kesää takaperin "majakkaluodolle" havujen ja rhodojen seuraksi. Sen luvattiin kasvavan parimetriseksi ja kukkivan pitkään. No, tämä on ollut suurin piirtein samankokoinen koko ajan, eikä kukintaakaan voi kiitellä.

Tänä kesänä mustilanhortensiakin on kuitenkin tehnyt kasvupyrähdyksen ja kukkia on runsaammin kuin ennen. Ehkäpä se on lopultakin kotiutunut majakkaluodolle! Toivottavasti, kun kukat ovat niin hentoja ja kauniita jo nuppuina saati siten auettuaan.

Täytyy tunnustaa, että leikkelin alkuaikoina mustilanhortensiaa reippaanlaisesti. Vasta viime kesänä jostain luin, että sitä ei juuri tarvitse leikata...Ehkäpä tässä on on selitys, miksi hortensia näyttää nyt rehevämmältä :).

Angervot yllättävät

Tilanteet vaihtelevat pihalla tiuhaan. Kylmän alkukesän jälkeen ehdin jo tuomita jaloangervot kitulaiksi ja pienikukkaisiksi tänä vuonna. Joudun perumaan sanani, kun aurinko ja lämpö antoivat parastaan kolmisen viikkoa. Vettäkin on tullut tarpeeksi. Nyt jaloangervojen kukat ovatkin äkkiä täyteläisiä ja kirkaita.

Vielä suuremman yllätyksen tarjosivat morsiusangervot, jotka normaalisti kukkivat kesäkuun alussa heti norjanangervojen jälkeen. Tänäkin vuonna ne kukkivat, mutta aika vaisusti. Kesäkuun Salomon-myrsky raateli pensaita myös kovalla kädellä.

Heinäkuussa pensaat ovat kasvattaneet innolla uusia versoja ja yhtenä päivänä huomasin, että tuoreisiin oksiin oli puhjennut pienenpieniä kukkia. En muista ennen nähneeni, että morsiusangervo kukkisi toiseen kertaan samana kesänä. Kaikenlaista!

Uskolliset monivuotiset

Kun vettä on tänä kesänä saatu riittävästi, kuivemmassakin perennapenkissä on riittänyt loistetta. Komeimpana ja korkeimpana on itseään esitellyt palavarakkaus, jota moni ohikulkijakin on puhutellut. Se näyttää leviävän aika reippaasti, varsinkin kun vieressä olleet syysleimut kuolivat viime talvena.

Ilonaihe on myös viime vuoden tulokas Toimelassa eli valkoinen karpaattienkello. Taimet näyttävät selvinneen hienosti talvesta ja myrskyistä. Alkava kukinta on runsas.

 
Kuunlilja tykkää tietenkin vedestä ja tässä tulos: penkki täynnä. Vähän liiankin täynnä. Tummempilehtinen lajike näyttää jäävän vaaleamman jalkoihin. Jonkinlaista harvennusta täytyy muistaa ensi keväänä tehdä tässä penkissä. Hyvä, että tuli tämä kuva otettua, niin ehkä muistaa.

Vuosi vuodelta komeampana ja korkeampana kasvaa myös siemenestä alunperin kylvetty harmaamalvikki. Sen leviäminen on maltillista, mutta omalla sijallaan elää ja voi hyvin. Vieressä kasvavat jaloangervot sen sijaan ovat tänä vuonna jostain syystä kituliaita.

Näyttäisi olevan niin, että mikään vuosi ei ole hyvä kaikille kasveille. Aina joku tykkää enemmän jostakin ja toinen vastaavasti kuolee tai kituu.
 

Työtä piisaa

On se hyvä, että tulee roiskaistua tällaisiakin kuvia kesällä. Eipä perennapenkki silmää hivele, kun sulassa sovussa sekaisin putkahtelee syysleimuja eri väreissä, iiriksiä ja vielä palavaa rakkauttakin. Keväällä ei muista, mitä penkissä viime kesänä tapahtui, ellei ole todistusaineistoa.

Iirikset ovat valloittaneet alaa leimujen keskellä, mutta ne eivät ole moneen vuoteen kukkineet. Tänä keväänä iirikset saavat toden totta vaihtaa majaa. Tämä oli lupaus.Vielä sieltä näyttää pilkistävän myös pieniä jaloangervoja kaiken keskeltä, vaikka luulin nekin viime keväänä siirtäneeni pois. Loputonta!

Valkoista syysleimua pitäisi hankkia lisää, kun se jostain syystä vähenee ja vähenee. Liilan taas voisi siirtää jonnekin muualle. Voi voi, ei tule aika pitkäksi, kun lumet sulavat. Mutta vielä on aikaa suunnitella ja hyvä niin.

Angervojen kevätmuutto

Monissa blogeissa on kerrottu viime päivinä puutarhamyymälöiden taimilöydöistä. Minä en vielä ole niin pitkällä kevätpuuhissa, kunpa olisinkin. Viikonvaihde kului muuttopuuhissa: Olen siirrellyt kasveja paikasta toiseen.  Välillä sitä miettii, että onko tässä puuhassa mitään järkeä. Pipo päässä ja nenä jäässä maata kaivamassa!

Vuosia samalla paikalla kasvaneet töyhtöangervot saivat luvan vaihtaa majaa. Ne ovat viihtyneet lämpimässä eteläpäädyssä vähän turhankin hyvin ja valloittaneet kasvutilan naapurikukilta ja loppukesästä myös kukkien kastelijalta kulkuväylän vesihanalle.

Enpä olisi uskonut, kuinka vahvat juuret näilläkin oli. Vähän jännittää, miten töyhtöangervot alkavat menestyä uudessa majassaan, joka olisi saanut olla syvempi. Hyvin olivat juuret levittäytyneet vanhalla paikalla vaakatasossakin. Ehkä ne uudessakin penkissä löytyvät kasvusuuntansa, vaikka alla onkin juurieste. Eivätpä ainkaan häiritse muita.

Kun sain kiskottua vanhalta paikalta töyhtöangervojen juurista edes suurimman osan, siirsin niiden tilalle jaloangervoja toisesta penkistä. Ne eivät ainakaan tuki vesihanalle, eivätkä kiedo juuriaan särkyneen sydämen ympärille.

Penkki kaipaa vielä keskelle jotakin näyttävämmin kukkivaa ja reunuskivet. Nyt  multa valuu myös kulkuväylille. Puuhaa piisaa ja puutarhakaupoille asiaa.



Äitienpäiväviikonloppu oli niin kylmä ja kolea, että orvokitkin ovat vähän lurpallaan.

Vuorenkilvet sentään uskaltavat työntää rohkeasti kukkaa. Näitäkin siirtelin taas paikasta toiseen, kun tuntuvat valloittavan kasvupaikkansa kokonaan.

Angervoista puheen ollen: Morsiusangervot ovat herkillä nupuilla, joten toivoa kesästä on!