sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Ulkoportaiden kevätremppa




Toukokuun loppupuoli on ollut sen verran hektistä, että blogin äärelle ei ole kertakaikkiaan ehtinyt.  Keväällä on aina paljon puuhaa, mutta tänä vuonna päätettiin uusia ulkoportaiden laatoitus. Vanhassa talossa on riittää remonttia.

Toimelan portaat ovat haastavat. Laatoitimme ne viimeksi 15 vuotta sitten ja laatat olivat alkaneet irtoilla siihen malliin, että pelkäsimme jonkun kompastuvan tai liukastuvan. Pakko oli siis ryhtyä toimeen.

Haastetta tuovat 70-luvun keltaiset paksut kivet, joilla portaikko on aikoinaan päällystetty. Ne ovat kiinni uskomattoman lujassa, emmekä halunneet ryhtyä niitä poistamaan.


Päällimäinen kerros irtosi kepeästi, mutta tasoitettavaa ja hiottavaa jäi riittävästi. Myös uusien laattojen valinta aiheutti päänvaivaa. Niiden piti olla riittävän ohuita, että mahtuvat oven alle. Pakkasta pitää kestää, eikä pahemmin liukkaitakaan tarvitsisi olla.

Vielä 15 vuotta sitten löytyi sopivan kokoista 20 x 20 cm laattaa, mikä on toteutuksen kannalta helpoin koko portaisiin. Nykyisin ominaisuuksiltaan sopivat laatat ovat joko reippaasti isompia tai reippaasti pienempiä.

Vaihtoehdoksi jäi pieni, 10 x 10 cm Salla-laatta, joka kestää pakkasta. Sama ominaisuus vaadittiin tietenkin kiinnityslaastilta ja saumauslaastilta.



Aika näyttää, miten laatta toimii portaissa. Toistaiseksi pinta ei ole tuntunut sateellakaan liukkaalta.


Olihan siinä puuhaa, kun reunoihin piti leikata pikkusuikaleet. Työn vaiheissa tarvittiin jopa maalarinteippiä :).



Hankaluudet huomioon ottaen, olemme kohtuullisen tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka laatan pieni koko etukäteen mietitytti kovastikin. Ehkä tuo koko ei niin kuitenkaan riitele 50-luvun talossa. Siihen aikaan taidettiin pieniä laattoja käyttää portaikoissa.



Kukkaruukut menivät myös uusiksi. Ahkeraliisat pääsivät vähän etuajassa testaamaan portaita. Yöt ovat olleet sen verran viileitä, että ruukut on nykäisty eteiseen yöpymään.

Toivoa sopii, että työ palkitsee ja uusi laatoitus kestää edellisen tapaan vähintään 15 vuotta. 

tiistai 12. toukokuuta 2020

Suippoja tomaatteja

Viikko sitten julistin, että tomaatti kukkii, mutta hedelmiä ei sentään näy. Nyt näkyy! Sen verran isojakin tomaatin raakileet ovat, että ehkä ne jäivät minulta viikko sitten vain huomaamatta.

Patiotomaatti näyttää olevan suippoa mallia. Kukkia ja raakileita on tulossa paljon. Pääsisinpä jo maistamaan ja saisipa nämä pian ulos.

Ahkeraliisat on ehkä pian istutettava lopullisiin ruukkuihinsa, vaikka vielä eivät ulkona menestykään. Jostakin syystä ne kasvavat tänä vuonna vauhdilla. Ja haarovat, vaikka en leikkannut, enkä poistanut nuppuja. Ellei mikään tauti iske, näistä tulee topakat taimet.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Sinivalkoista äitienpäivää



Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.


Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.

torstai 7. toukokuuta 2020

Rakkaat rannat


Viime päivinä on ollut aikaa retkeillä rakkailla lähirannoilla ja ihmetellä luonnon voimia. Vielä ei meren rannalla kasva piikkiäkään vihreää. Maisema on hiekanruskeaa ihan kirjaimellisesti.

En tiedä ovatko myrskyt lisääntyneet ilmastonmuutoksen vuoksi vai miksi, mutta lisääntyneet ne ovat. Vesi on talven aikana käynyt useamman kerran korkealla ja jäät ovat höylänneet rannat kasvustoineen.



Rannoilla leppien elinkaari on aina lyhyt. Ne kasvavat nopeasti, mutta jäiden ja meren kovassa käsittelyssä ne myös kuolevat nopeasti. Jos meri ei niittaa, laho iskee. Rannoilta kaatuu ja kaadetaan joka kevät lahoja leppiä. Näin sen kuuluu mennä.


Paju on leppää sitkeämpi rantojen uudisasukas, jota jäät ja myrskyt eivät kaada. Valitettavasti, sanon minä. Paju peittää tehokkasti maiseman ja vie elintilaa muilta rantakasveilta. Lepät ovat sympaattisia, eivätkä peitä koko maisemaa.

Olen viettänyt kesiä näillä rannoilla yli 50 vuotta ja on pakko ihmetellä, kuinka nopeasti maisema on muuttunut. Mihin on kadonnut vesi? Maankohoamisen myötä rantaviiva pakenee matalassa merenlahdessa. Tuon merimerkin vieressä vielä lapsena soudeltiin ja uitiin, nyt sinne pääsee kuivin jaloin.

Kulkupelitkin ovat päässeet sammaloitumaan. Kanoottia on käytetty vieläkin joka kesä, mutta veneellä ei rannasta enää helposti pääse liikkeelle. Varsinkin kauniilla ilmalla vesi on vähissä.



Luonnon muutoksille emme voi mitään. Rantakalliot, maisemat, mökit ja rakennukset ovat kuitenkin rakkaita ja voimaannuttavia. Niihin on kirjoitettu paljon inhimillistä historiaa ja omaakin historiaani. Toivottavasti rannat säilyvät kaikille avoimina, lähellä sijaitsevina voiman lähteinä. Niitä tarvitaan nyt.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Vappupallo


Eipä tullut puhalleltua vappupalloja, kun tässä oli minulle riittävästi vappupalloa. Ananaskirsikka puskee kukkia ja hedelmiä vimmalla sisätiloissa. Minusta hedelmien "suojapussi" näyttää ihan puutarhalyhdyltä tai koristeelta. Käsittämättömän kaunis ja hienosti keksitty taas luontoäidiltä.

Mielenkiinnolla odotan, miten hedelmät koristeellisen kuoren sisällä onnistuvat ja miten kasvien ulos tai kasvihuoneeseen siirtäminen aikanaan onnistuu. Ananaskirsikoilla on korkeutta jo puoli metriä. Vielä pitäisi kuukausi mahtua sisätiloihin. Hauska kasvi joka tapauksessa jo nyt.



Myös runkotomaatit kukkivat täyttä häkää. Hedelmiä niissä ei vielä sentään näy. Kokoa ja mittaa tämä lajike on puskenut varsin maltillisesti. Tämän kanssa ehkä pärjäillään kesäkuulle sisälläkin.



Hmm. Ahkeraliisakin avasi vapuksi ensimmäiset nuppunsa. Minusta siemenpussissa luvattiin eri värisiä kukkia. Ensimmäinen oli vähän hailakka lohenpunainen ja muut näyttävät kovasti samanlaisilta. Että tällaista värisävyä sitten luvassa tänä vuonna. Mikäpä siinä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Julmasta huhtikuusta leppeään toukokuuhun



Kevät on nopeiden muutosten aikaa säätiloissa ja pihalla. Huhtikuun toiseksi viimeinen aamu näytti näin jouluiselta Toimelan leveysasteilla. Kesärenkaat tuntuivat pahasti alimitoitetuilta ja perinteinen vappukeli näytti olevan tulossa.


Tulossa oli myös pitkä viikonloppua ja mielessä pihan siivous ja mullan möyriminen. Ei näyttänyt lupaavalta.


Onneksi tilanne muuttui nopeasti. Vappuna sää lämpeni ja eilen päästiin jo pihan siivouspuuhiin. Ensimmäiseksi pesin piha-altaan talven aikana kertyneestä moskasta.



Ennen haravointia noukin Makamikista viime kesän käyneen sadon. Makaminkin kauniit, punaiset pikkuomenat eivät kelpaa edes talvella linnuille. Keväällä puu on täynnä pehmenneitä hedelmiä, jotka eivät näytä kivoilta aukeamassa olevien silmujen vieressä.

Uskokaa tai älkää, mutta keräsin näitä haisevia "rusinoita" yhdestä pienestä puusta puoli ämpärillistä kompostiin.  Kun Makamik pian toivottavasti puhkeaa taas täyteen vaalenapunaisia kukkia, ei kukaan enää muista, kuinka pahoja hedelmiä se tekee.




Talousjätekomposti on maatunut kasvatuslaatikoissa talven yli muovin alla. Ilmeisesti mustan muovin alla on ollut lämmintä, koska ruohosipuli on kasvanut vaivihkaa ja vahingossa syömäkelpoiseen kokoon. Mukava löytö!


Krookukset antavat toivoa, että kesä lähestyy. Haravointi on toiminut hyvänä hyötyliikuntana ja linnut pitivät vallan mahdotonta konserttia aamuyöllä, kun päästin kissaa ulos.


Tulppaanitkin pikkuhiljaa heräilevät, varsinkin pihan lämpimimmässä, eteläisessä penkissä. Aivan ihana nähdä, mitä kaikkea on tullut syksyllä multiin istuteltua. Sipulikukkien aika on niin parasta. Tai kevät on.

Lähden takaisin pihalle nauttimaan öisen sateen tuomasta pehmeästä, keväisestä tuoksusta ja raikkaasta ilmasta.