sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Julmasta huhtikuusta leppeään toukokuuhun



Kevät on nopeiden muutosten aikaa säätiloissa ja pihalla. Huhtikuun toiseksi viimeinen aamu näytti näin jouluiselta Toimelan leveysasteilla. Kesärenkaat tuntuivat pahasti alimitoitetuilta ja perinteinen vappukeli näytti olevan tulossa.


Tulossa oli myös pitkä viikonloppua ja mielessä pihan siivous ja mullan möyriminen. Ei näyttänyt lupaavalta.


Onneksi tilanne muuttui nopeasti. Vappuna sää lämpeni ja eilen päästiin jo pihan siivouspuuhiin. Ensimmäiseksi pesin piha-altaan talven aikana kertyneestä moskasta.



Ennen haravointia noukin Makamikista viime kesän käyneen sadon. Makaminkin kauniit, punaiset pikkuomenat eivät kelpaa edes talvella linnuille. Keväällä puu on täynnä pehmenneitä hedelmiä, jotka eivät näytä kivoilta aukeamassa olevien silmujen vieressä.

Uskokaa tai älkää, mutta keräsin näitä haisevia "rusinoita" yhdestä pienestä puusta puoli ämpärillistä kompostiin.  Kun Makamik pian toivottavasti puhkeaa taas täyteen vaalenapunaisia kukkia, ei kukaan enää muista, kuinka pahoja hedelmiä se tekee.




Talousjätekomposti on maatunut kasvatuslaatikoissa talven yli muovin alla. Ilmeisesti mustan muovin alla on ollut lämmintä, koska ruohosipuli on kasvanut vaivihkaa ja vahingossa syömäkelpoiseen kokoon. Mukava löytö!


Krookukset antavat toivoa, että kesä lähestyy. Haravointi on toiminut hyvänä hyötyliikuntana ja linnut pitivät vallan mahdotonta konserttia aamuyöllä, kun päästin kissaa ulos.


Tulppaanitkin pikkuhiljaa heräilevät, varsinkin pihan lämpimimmässä, eteläisessä penkissä. Aivan ihana nähdä, mitä kaikkea on tullut syksyllä multiin istuteltua. Sipulikukkien aika on niin parasta. Tai kevät on.

Lähden takaisin pihalle nauttimaan öisen sateen tuomasta pehmeästä, keväisestä tuoksusta ja raikkaasta ilmasta.

1 kommentti:

  1. Meillä on myös koristeomenapuussa kuivuneita viime syksyn omppuja, oravat käyvät niitä vieläkin syömässä.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!