Sinivalkoista äitienpäivää

Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.

Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.