tiistai 31. maaliskuuta 2020

Luppometsässä


Suomalaiset tekivät sen taas: Kun hätä on suuri, me menemme metsään etsimään mielenrauhaa ja hyvinvointia. Jotkut meistä tekevät sitä aina, mutta poikkeusoloissa urbaaneimmatkin suomalaiset ovat löytäneet tiensä luontoretkille lähimetsiin, ihan tungokseksi asti. Me olemme totisesti metsäkansaa!

Itse liikun metsissä normaalistikin, mutta metsän merkityksen korostuminen epävarmoina aikoina jotenkin sykähdyttää. Varsinkin, kun huoli metsiemme nykytilasta on ollut itsellä mielen päällä jo jonkin aikaa.

Sunnuntain aurinkoisella metsälenkillä kiinnitin huomioni puista riippuviin "partoihin". En tunne lajeja, mutta jotakin luppoa tai naavaa taitavat olla.


Metsä, jossa tällä kertaa kävin, oli lähes satumetsä. Vanhoja puita, nuoria puita, tuulenkaatoja ja vähän kaikenlaista. Ei tosin oikeasti vanhoja puita. Tämäkin metsä on hakattu talousmetsä, mutta viime vuosina hoito ei ole ollut kovin tehokasta. Niinpä luonnon monimuotoisuus on vallannut hivenen enemmän tilaa itselleen.



Mielestäni lupon ja naavan määrä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan metsissä on viime vuosina lisääntynyt niin, että se suorastaan pistää silmään. Ja sehän on hyvä merkki jos mikä: naavat ja lupot ovat ilman puhtauden mittareita. Ilmeisesti alueemme ilmanlaadussa on tapahtunut muutos parempaan?

Viime vuoden Tieto-Finlandia -palkinnon voitti Jenni Räinän, Anssi Jokirannan, Pekka Juntin ja Anna Ruohosen teos Metsä meidän jälkeemme. Se oli itselleni silmiä avaa lukuelämys.

En ollut ymmärtänyt tai osannut ajatella, kuinka moneen asiaan vanhojen metsien muuttuminen tehotuotetuiksi talousmetsiksi vaikuttaa. Monikaan meistä ei ole koskaan nähnyt oikeasti vanhaa metsää, joka on saanut itse hoitaa itsensä. Pidämme metsinä lähitaimikoita ja talousmetsiä, vaikka ne ovat menettäneet metsinä monimuotoisuutensa ajat sitten.

Jotta monimuotoisuus säilyy, tarvitaan metsässä monenikäistä puita. Lahonneet rungot antavat kasvualustan pieneliöstöille. Kirjan mukaan vanhat metsät toimivat myös nuoria taimikoita tehokkaammin hiilinieluina. Avohakkuut, joita viime vuosina on suosittu, ovat monella tavalla haitallisia.

Helppokulkuiset, saman kokoisia taimia kasvavat talousmetsät toimivat ruokatarjottimina hirville ja kauriille. Ne taas toimivat isäntinä punkeille ja hirvikärpäsille, aiheuttaen meille metsien ihmiskäyttäjille monenlaista kiusaa. Kirjan luettuani ymmärsin, että me itse hoidamme metsät lajiköyhiksi ja houkuttelemme niihin itsellemme epämieluisia vieraslajeja.

Tästä tulikin metsäsaarna. Mutta harmittaa, että me ihmiset luulemme aina tietävämme, miten luontoa pitää hoitaa, vaikka luonto osaa kyllä hoitaa itseään. Jos me vain sen sallimme.

Nytkin olemme saaneet lukea, että turistien ja turistilentojen kaikottua ja liikenteen häivyttyä kaupungeista korona-karanteenin vuoksi, ilma on parantunut. Kiinan kaupungeissa nähdään taas taivas. Venetsian kanavien vesi on kirkastunut ja delfiinit ovat palanneet niihin. Villisiat ja riikinkukot iloittelevat Euroopan kaupunkien tyhjillä toreilla.

Toimillamme on todellakin vaikutusta luonnon tilanteeseen. Muutama, päästöjä vähentävä korona-viikko on saanut luonnosuojelun saralla aikaan enemmän kuin päättäjämme kymmenissä kokouksissaan. Pitäisikö ottaa opiksi?

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Köynnöstäen kohti kesää




On saatu aurinkoa ja keväisiä säitä viime päivinä ja taimet viihtyvät. Ulkoilusäät ovatkin tarpeen näinä aikoina. Kelloköynnökset eivät vielä ulkoile, mutta vilpolan ikkunanlaudalla ne porskuttavat aika lupaavasti. Viikko siiten koulin taimet ja ne ovat kyllä viikossa vahvistuneet kovasti.


Miinanköynnökset ovat aavistuksen hentoisempia, mutta ne ilahduttavast minua erityisesti. Kokeilin nimittäin viime kesänä ensimmäistä kertaa miinanköynnöstä. Ostin valmiit taimet puutarhalta ja syksyllä otin siemenet talteen. Sain siemenistä kasvatettua nämä pienet köynnöksen alut. Ehkäpä miinanköynnöksetkin kesään mennessä innostuvat kasvupyrähdykseen. 


Ahkeraliisa on rasittavan pieni koulimisvaiheessa, mutta ainakin viime kesänä taimet lopulta onnistuivat hyvin. Tässä viikko sitten koulittuja alkuja. Pikkuhiljaa vahvistuvat. Kumpa vain muistaisin ja raaskisin latvoa ja kerätä ensimmäiset nuput pois aikanaan.


Samettiruusut ovat samana päivänä kylvettyjä ja koulittuja kuin ahkeraliista, mutta ne ovat vielä hentoisempia. Täytyy lannoittaa ja toivoa parasta.


Viikko sitten kylvin myös pari tomaattilajiketta ja ne itivät todella nopeasti. Tässä kasvaa punaista pensastomaattia. Samaa kasvatin viime vuonna, eikä sen kanssa ollut ongelmia. Pian on näidenkin aika päästä isompaan purkkiin.

Taimien kasvun seuraaminen ja niiden hoitaminen tuovat uskoa ja lohtua korona-aikaan. Meillä ei vielä tautia ole näkynyt, mutta onhan tässä koko ajan vähän uhkaava ilmapiiri.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Naattijaksi?



Ryhtyisinkö naattijaksi? En siis savolaisittain nauttijaksi, vaan naattien kasvattajaksi. Tämän kevään uusissa kirjoissa on viherpeukalollakin ihmettelemistä. Ettäkö porkkanan kanta pitäisi iskeä multaan tai mullattomaan kasvualustaan ja ruveta syömään porkkanan varsia? Kyllä! Kirjan mukaan porkkananvarret maistuvat paistettuina salaatissa ja myös leivän päällä makoisilta.

En tiedä miltä maistuvat, kun en ole vielä maistanut, mutta Katie Elzer-Petersin kirja Naattijan opas: Kasvata hukkapaloista uutta satoa omassa keittiössäsi on hauskaa luettavaa. Kirjan on Suomen oloihin soveltaen suomentanut Annukka Kolehmainen.

Oikeastaan minua rupesi hävettämään, kun tutkin kirjasta porkkanan elinkaarta. Itse ostan joka vuosi porkkanansiemenet pussissa kaupasta. Ei ole tullut mieleenkään, että porkkanastakin voisi itse kerätä siemenet. Jos siis malttaisi jättää siemenporkkanat multiin, antaa niiden toisena vuotena kasvattaa kauniit kukkaset ja kukista siemenet. Porkkana on kaksivuotinen kasvi. Avartavaa!

Jos porkkanan naattikasvatus ei innosta, voi kokeillla vaikkapa punajuurta tai purjosipulia.


Eniten innostuin ananaksen naattikasvatuksesta, vaikka uuden hedelmän kasvattaminen kirjan mukaan vaatiikin ehkä vuosien kokeiluja ja kärsivällistä odottelua. Ananaksen naatti vaikuttaisi hauskalta viherkasvilta, tulipa siitä satoa tai.

Tässä kirjassa on monta muutakin kivaa ideaa ja vinkkiä. Kannattaa tutustua.


Vietin tänään sateisen iltapäivän myös toisen tuliterän kirjan parsissa. Paula Ritanen-Närhi on kirjoittanut ja kuvannut aivan ihanan Unelmia puutarhassa: Suunnittele ja toteuta -kirjan. Se esittelee erilaisia, tavallisten ihmisten pihoja eri puolilta Suomea, eri kasvuvyöhykkeiltä, maalta ja kaupungista, isoja ja pieniä.

Kaikista pihoista näkee, että niiden eteen on nähty vaivaa ja käytetty aikaa. Mutta lopputulokset ovat upeita ja juuri oikeanlaisia omistajilleen. Kuvat ovat taianomaisia ja insipiroivia! Sopivaa tutkittavaa ankeassa kevätviimassa, kun kesä vielä antaa odottaa itseään. 

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Kylvökset kasvussa


Pari viikkoa kylvöstä ja köynnökset ovat saaneet jo hyvän startin kesään. Oikealla kelloköynnöstä tänä vuonna ostetuista siemenistä.

Vasemmalle kylvin kokeeksi ensimmäistä kertaa miinanköynnöstä itse syksyllä keräämistäni siemenistä. Pari on punnertanut itsensä valoon ja kasvuun. Hyvä! Saattaa sieltä vielä joku mattimyöhäinen ilmaantua lisääkin. Odotellaan rauhassa.



Samana päivän köynnösten kanssa kylvetyt ahkeraliisat ovat myös itäneet. Ne saavat velä jonkin aikaa vahvistua ennen koulaamista omiin purkkeihin. Pikkuriikkisia alkuja, mutta ainakin vuosi sitten nämä kasvoivat alkuun päästyään nopeasti ja vahvoina.

Seuraavina kylvövuorossa ovat samettiruusut, isot ja pienet. Tomaattien kanssa vähän himmailen, kun ne joka kevät kasvavat turhan pitkiksi sisällä ennen ulospääsyä. Yritän malttaa mieleni.


Eppu-vanhus (19 v.) ottaa kevätauringosta kaiken irti sekä ulkona että sisällä. Ja hakeutuu tietenkin talon raikkaimpaan paikkaan, juuri tuuletetulle matolle.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Ruusu naisille


Hyvää ja tasa-arvoista naistenpäivää kaikille. Sain ruusuja, toivottavasti tekin. Ellet tänä vuonna sattunut saamaan naistenpäiväkukkia, niin tässä on ainakin kuvana jaossa ruusu myös sinulle.



Naistenpäivä oli vähän pilvisempi kuin eilinen lauantai, mutta molempina päivinä kävin ulkoilemassa meren rannoilla. Talvi on ollut niin kehno, että kauemmas jäille ei ole asiaa, mutta lähirannoilla jää oli kelkkailtavassa kunnossa.

Uskalsin mennä, kun tiedän, että kesälläkään tuolla ei pääse hukkumaan. Vettä on sen verran vähän. Rannolla oli luodevettä, mutta muualla huippukeli potkukelkalle. Myötätuulessa matka taittui lähes itsekseen.

 


Eilen euroviisukarsintoja  kuunnellessa innostuin värkkäämään lankalintua askartelulehden ohjeen mukaan. Näytti niin yksinkertaiselta, että ajattelin tehdä parvellisen sinitiaisia ja toisen pikkuvarpusia. Toisin kävi. Ilta hurahti tätä yhtä värkätessä ja siitäkin tuli epätasainen ja takkuinen.

Mitenkähän alakoululaiset onnistuvatkin näissä niin hyvin? Minulla on askartelusormi keskellä kämmentä heti, jos pitää liimata ja leikellä. Neulominen ja virkkaaminen vielä onnistuu, mutta askertelun jätän suosilla muille. Tämä yksilö jääköön todistukseksi pääsiäistä odottelemaan.