Hyppy takaisin talveen ja postia poikaselta

 

Kuluneella viikolla tuli hypättyä takaisin talveen. Vietimme kevätlomaa Pyhätunturin maisemissa hiihdellen ja puhtaista hangista nautiskellen.

 

Puutarhatyöt tuntuivat aika kaukaiselta asialta, kun alla oli metri lunta.

 

Aurinko helli useimpina päivinä ja parhaimmillaan alkuviikosta lämmintä oli yli 10 astetta. Ei tietoakaan pikisistä penkoista eikä katupölystä, joihin eilen palasimme.

Toimelan leveysasteella lumet olivat viikon loman aikana kaikonneet. Daalian taimet lähes karkaavat purkista ja piha odottaa siistijää. On käärittävä hihat ja ruvettava hommiin. 

Mukavaa sähköpostiakin sain loman aikana. Anja Salosta oli lähettänyt kuvan onnenapilasta tai toiselta nimeltään onnenkäenkaalista, jonka käpyjä lähetin hänelle helmikuulla. Anja pyysi valkoisen, uskollisen huonekasvin käpyjä, kun esittelin kasvia blogissa postauksessa Juoruja ja valopilkkuja.

Hauska huomata, kuinka blogien kautta voi saada uusia ystäviä eri puolilta maata ja maailmaa, vaikka ei kasvokkain tapaisikaan. Hauska myös ajatella, että kukkaseni "poikanen" kasvaa uusissa maisemissa hyvässä hoidossa ja näyttäisi voivan rehevämmin kuin omani tällä hetkellä. Kiitos Anjalle kuvasta. Odotellaan kukkia kasveihimme.

Juoruja ja valopilkkuja

Yksi syksyn sitkeimmistä kukkijoista on tällä kertaa onnenapila, toiselta nimeltään onnenkäenkaali (Oxalis tetraphylla tai Oxalis deppei). Useimmiten se on kukkinut runsaasti keväällä ja kesällä uudelleenistutuksen ja jakamisen jälkeen. Juhannukselta kukkanen on jo osoittanut uupumisen merkkejä ja loppukesä on kulunut kellastuneiden lehtien nyppimisessä. Talvensa onnenapila on viettänyt verhon taakse piilotettuna kehäraakkina, jonka ainoa tavoite on ollut (emännän tavoin) talvesta ja piemästä hengissä selviäminen.

Jostakin syystä tämä valopilkku on tänä syksynä pysynyt vihreämpänä kuin koskaan ja työntynyt jopa uusia kukkia pitkälle syksyyn. Opetus: Koskaan ei pidä lannistua, eikä lopettaa ihmeisiin uskomista. Nyt onnenapila saa jo siirtyä ansaitulle talvilevolle.

Kuluneen vuoden ihmetyksen aiheita on ollut myös juoru, jota on samasta emosta kasvatettu tässä talossa samalla paikalla keittiössä vuosikymmeniä. Lienee nimeltään arkijuoru (Tradescantia albiflora). Paikka itä- ja pohjoisikkunoiden välisessä nurkkauksessa on otollinen ja juoru onkin kasvanut amppelista lähes lattiaan saakka kauniin vihreänä ja voimallisena.

Tänä vuonna se myös kukki pienin, hennoin kukkasin. Kukintoja ilmestyi ympäri kasvia, joka alkoi muistuttaa morsiushuntua. Myös työpaikallani varsin pimeässä paikassa elävä juoru kukki tänä vuonna runsain kukin ensimmäistä kertaa elämässään. Taisi olla juorujen suvi.
Kerran ennen juoruni poikanen on kukkinut syksyllä viileässä eteisessä, lähes pakkaseen unohdettuna. Mutta ei keittiössä. Kukinnasta innostuneena aion etsiä käsiini purppurajuorun (Tradeschantia ballida), jonka lehdet ovat punertavat ja kukinnot vaaleanpunaiset. Myös herrasjuoru, brasilianjuoru ja juorukki kiinnostaisivat tätä juorujen harrastajaa.

Nyt kukassa on kaktusten lisäksi enää aina kiitollinen paavalinkukka eli saintpaulia. Nämä kyllä kukkivat ja viihtyvät nekin keittiön pohjoisella ikkunalla. Kun jaksaa kukintojen välissä katsoa sen pienen kukattoman kauden ja istutella keväisin uuteen multaan, niin paavalinkukka palkitsee vuodesta ja kerrasta toiseen.

Lannoiteltua tulee ehkä turhan reippaasti, kun vihreitä lehtiä on niin runsaasti. Välillä napsin niitä pois kukkien edestä, eikä kukka näytä pahastuvan. Vesi on vain muistettava antaa lautaselle, eikä juurelle.

Opetus: Tunnelin päässä on aina väriä ja valoa.