Voi sentään! Kun kylmästä kesästä ja hurjista vesisateista päästiin helteisiin, kesä alkoi edetä vauhdilla. Tuntuu, että pitäisi painaa jo jarrua, että ehtisi kaikki tuoksutella ja ihmetellä. Runsaasti kukkineet ja tuoksuneet tuomet tiputtavat jo terälehtiään ja syreenitkin ovat nupuillaan.
Viikonloppuna avasivat kukkansa koristeomenapuut makamik ja salla. Kaikki kasvit rynnistävät vauhdilla ja lähes samaan aikaan loistoonsa.
Koholla olevan rinnepenkin perennat ovat saaneet kerrankin kyllikseen vettä ja lämpöaallon tullessa huomaa, että täysihän se penkki on. Karsintaa joutuu tekemään syksyllä.
Vaatimaton kullero melkein ehti kukkia kasvimaan laidassa huomaamatta. Onneksi osuin paikalle, sillä tykkään tästä perinnekasvista, jota meillä ei luonnonvaraisena tässä meren rannalla kasva.
Sipulikukatkin vielä sinnitelevät. Niillä kesti tänä kevään pitkään vauhtiin pääseminen, mutta kyllähän sieltä kaunottariakin lopulta nousi. Esimerkiksi kerrottu pionitulppaani.
Ilta-aurinko tuo hienot sävyt kuviin. Itse kasvattamani ahkeraliisat ovat vielä kovin pieniä, mutta kyllä ne siitä vielä reipastuvat. Ensimmäistä kertaa muuten aloe verassa on nuppu jo keväällä ulos tuotaessa. Yleensä ehtii kukkimaan vasta syyskesällä.
Sitä vain mietin, että työt eivät tekemällä loppu. Maalia huutavaa pintaa, ruohottuneita laattakäytäviä, rikkaruohoja siellä ja täällä... Juuri, kun ajattelit kaiken olevan hetken kunnossa, saat aloittaa alusta. Ja nurmikko kasvaa lähes silmissä, vaikka keväällä tuntui, että pelkkää sammalta on koko piha. Voisi sekin vähän painaa jarrua.
Mutta kas, maurinmalvahan se siellä jo availee kukkasiaan. Jaksoin tänä keväänä esikasvattaa maurinmalvaa ja nyt se näyttää ehtivän hyvin mukaan kesään.
Eilen vasta heittelin loput siemenet äitini kukkapenkkeihin, liekö ehtivät mihinkään. Päätin kuitenkin kokeilla, kun siellä oli penkeissä tilaa ja lahjaksi saatua kasvia olisi kiva lisätä tai pitää ainakin hengissä myös tuleviin kesiin.
Aah, melkein pakahdun tähän alkukesän ihanuuteen. Kunpa aika ei menisi niin nopeasti!
