Viherpeukalo osoittaa heräämisen merkkejä

 
Pitkän talven jälkeen tulee kevät, aina. Ei ehkä ihan vielä, mutta valon ja lämmön suuntaan mennään ja viherpeukaloni heräsi kuin heräsikin talvikoomasta. Luulin, että olisin sen jo kokonaan kadottanut, mutta tänään innostuin vaihtamaan multaa huonekasveille ja jakamaan jättisuuriksi kasvaneita kasveja.

  

Eikä päivääkään liian aikaisin. Vai mitä sanotte viirivehkasta? Kasvi on imenyt vettä kuin pesusieni ja olen ollut hyvin tietoinen sen jakotarpeista, mutta laiskotellut asian suhteen useamman kevään. 

 

 

Kun lopulta onnistuin kiskomaan kasvin liian pienestä ruukusta, mullasta ei ollut enää tietoakaan.  Pelkkää juurta ruukku täynnä! Paakkuun ei paljain käsin pystynyt, vaan piti ottaa puukko avuksi jakamiseen. Toivottavasti kasvi selviää jako-operaatiosta, kun oli jo ehtinyt kukkiakin kasvattaa.

 

 

 

Entäpä sitten valkotupsukki tai Eevan esiliina tai elefantin korva, millä nimellä sitten olettekaan tämän vanhan perinnekasvin oppineet tuntemaan? Yhtenä aurinkoisena talvipäivänä huomasin, että valkotupsukkini oli halkaissut ruukkunsa. Purkki oli täynnä poikasia, jotka ilmiselvästi odottivat pääsyä laveammille kasvualustoille. Tänään nekin pääsivät omiin ruukkuihinsa.

 

Ruukkujen vaihto on sotkuista puuhaa. Vaikka kuinka yrittää välttää mullan leviämistä, kylpyhuone oli taas kuin tasitelun jäljiltä. Monta uutta pientä istukaista kuitenkin pääsi multiin. Suurin aloe vera odottaa kevään tässä väliaikaisessa ruukussa ja pääsee taas kesäksi pihalle, missä se on ainakin aiempina vuosina viihtynyt erinomaisesti. Ja aina jää poikasia myös jakoperää.

 

 

Santutkin siirsin isompiin saviruukkuihin. Jospa ne innostuisivat kukkimaan. Edellinen kukinta päättyi joulun tienoilla.

Anopilta peritty orkidea jaksaa kukkia läpi talven. Ei isoja kukkia, mutta kestäviä. Ystävänpäivän aattona tulin ajatelleeksi, että useimmat huonekasveista ovat joltakin saatuja tai perittyjä. Montaakaan en ole itse ostanut.

Kukkia hoitaessa on hauska muistella, keneltä poikaset ovat kotoisin. Esimerkiksi: Viirivehka entiseltä työkaverilta Heleniltä, santpaulia ja orkidea anoppivainaalta, aloe vera on äitini tuoma ja valkotupsukki on asustanut Toimelassa jo 1950-luvulta saakka Aune-mummun ajoista.

Atsalean kanssa valohoidossa

Runkoatsalea avasi lopultakin ensimmäisen nuppunsa. Kehitys näytti tyrehtyvän, kun siirsin äitienpäiväkukkani ulkoa sisälle ja syksyn harmaus täyttää päivät. Kaivoin esiin kirkasvalolampun. Yhdessä atsalean kanssa vietämme nyt joka-aamuiset kahvihetket lisävalossa. Uskon, että apuvalolla on vaikutusta.

Vasta ensimmäinen kukka on auki, mutta nuppuja on lähes jokaisessa lehtiruusukkeessa. Mielenkiintoista seurata tämän keväällä kukkamerenä kukkineen kasvin syksyistä uutta tulemista.

Atsalean runkoon on muuten kasvanut pieniä versoja. Jospa näistä saisi kasvatettua uusia kasveja keväällä. Muistan jostain blogista lukeneeni, että joku oli saanut pistokkaat lähtemään kukkapenkissä kesällä kasvuun. Ehkä kuitenkin laitan ruukkuun, että ei tule pieniä nypittyä rikkaruohoina pois.

Runkoatsalea kääntelee selvästi lehtiään kirkasvalolamppua kohti. Ehkä muutkin huoneessa olevat kasvit hyötyvät lampusta. Itselleni se ainakin on nyt juuri tosi tärkeää.

Syksyn suuntaan mennään

Uskottava se on, että syksy tulee, kun omenat alkavat näyttää näin punakoilta. Jotenkin mieli ei ole vielä jättänyt kesää taakseen, kun loppukesän säät olivat niin kauniita ja lämpimiä. Ja vieläkin sääennusteet lupaavat lämpenevää.

Sato kuitenkin kypsyy ja säilöä pitäisi. Herukat sain viikonlopun aikana lähes poimittua ja mehuakin keitettyä, onneksi.

Katse alkaa pikkuhiljaa kääntyä sisätiloihin ja huonekasveihin. Syypäitä ovat sisällä kukkimaan innostuneet kukat. Tässä elämäni ensimmäinen kiinanruusu aloittelee kukintaansa. Nuppuja on vaikka millä mitalla, joten nopeasti lakastuville kukille on luvassa jatkoa.

 

Sain kiinanruusun keväällä anopilta, joka oli kasvattanut sen pistokkaasta. Hyvin näyttää onnistuvan ja nyt minulla onkin toisesta kiinanruususta napattu pistokas juurtumassa. Tämä anopin kasvattama meinasi kesällä kohdata päiviensä pään, kun se joutui ankaran kirvahyökkäyksen kohteeksi. Vein ulos ja suikuttelin erinäisillä aineilla ja työnsin vielä multaan kirvamyrkkytikkuja. Johan kaikkosivat.

 

Vuosi sitten ostamistani orkideoista toinen kuolla kupsahti, mutta tämä jäljelle jäänyt on innostunut kukkimaan kolmatta kertaa. Tällä kertaa kukkavarsia on samaan aikaan peräti kaksi ja kukat ovat aiempaa isompia.

Kasvin lehdet sen sijaan ovat huolestuttavasti nahistumaan päin. Saapas nähdä mitä jatkossa seuraa, mutta nyt nautitaan kukista.