perjantai 28. helmikuuta 2020

Palavaa, hehkuvaa ja leimuavaa rakkautta


Kukahan kasvien nimet keksii? Sitä tulee miettineeksi, kun löytää uusia variaatioita tutuista kukista. Palavarakkaus (Lychnis chalcedonica) on Toimelan perennapenkissä loistanut jo vuosia uskollisena ja näyttävänä.


Nyt tupsahti siementilauksen mukana, tilaamatta, pussillinen hehkuvarakkaus -nimistä kukkaa (Lynchnis Molten Lava). Pussin mukaan matalampaa kuin palavararakkaus ja jo ensimmäisenä vuonna kukkivaa, jos malttaa esikasvattaa ajoissa. Kyllähän rakkaudet toisiaan muistuttavat, vaikka toinen palaa ja toinen hehkuu.

Kun etsin netistä tietoa hehkuvanrakkauden menestystarinoista, törmäsin vielä kolmanteen rakkauden tyyppiin, nimittäin leimurakkauteen (Lynchnis Arkwrightii). Sen kerrotaan olevan palavan- ja hehkuvanrakkuden risteytys, joka on kaksivuotinen ja kylväytyy jonkin verran kasvupaikalleen. Kukat ovat hehkuvan oranssit ja suuret. Kuva löytyy esimerkiksi täältä.

Mitähän muita rakkauksia mahtaakaan löytyä? Pääsisinpä nimeämään kukkalajikkeita!

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Ahkeraliisaa ja kelloköynnöstä kylvämässä


Sainpas minäkin lopulta siemenkylvöt alkuun pari päivää sitten. Olen jo monta viikkoa ihaillut blogeissa esiteltyjä kylvöksiä, mutta itse sain hankituksi siemenetkin vähän myöhässä. Mutta arvelen näiden vielä kesään mennessä ehtivän.

Ahkeraliisaa kylvin toista kertaa. Viime vuonna ne onnistuivat hyvin ja päätin ottaa uusiksi. Toimelan pohjoiseen suuntaavilla, varjoisilla portailla on ahkeraliisalle sopiva kasvupaikka. Kasvattaminen ei ole vaikeaa, kun pikkuriikkiset siemenet lopulta saa heitettyä mullan päälle. Niin pieniä ovat siemenet, että usko niiden kasvuvoimaan on kyllä kylvövaiheessa koetuksella.

Kelloköynnöstä olen joskus myös kasvattanut. Se on yksi kauneimmista köynnöksistä, mutta vaatii lämpiman kesän ehtiäkseen kukkia. Toivotaan, että ensi kesä olisi lämmin ja pitkä.

Ostosiementen lisäksi kokeilin kylvää myös miinanköynnöstä. Minulla oli sitä viime kesänä ensimmäistä kertaa ja keräsin syksyllä siemeniä. Saapas nähdä lähtevätkö kasvuun.

Näillä alkoi kevään esikasvatus Toimelassa. Maaliskuulla jatkan tomaateilla ja siitä sitten pikkuhiljaa kesää kohti ilmaantunee lisää purkkeja ikkunanlautoja koristamaan, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

maanantai 24. helmikuuta 2020

Huonekasvien keväthuolto



Syksyllä kevät tuntuu aina olevan tavoittamaton ihanuus. Odottavan aika on pitkä, mutta siitä huolimatta huonekasvien keväthuolto tulee aina yllättävän pian joulun jälkeen. Mullanvaihto ei ole maailman ihaninta puuhaa, mutta työ palkitsee tekijänsä.

Onneksi jotkut kasvit innostuvat kukkimaan juuri helmi-maaliskuulla, kuten viirivehka. Sille ei tehty tänäkään vuonna keväthuoltoa. Purkki alkaa olla täynnä, mutta viirivehka taitaa tykätä täyteläisestä ruukusta.



Kahvipensas on Toimelan viimeisimpiä tulokkaita. Se ei mitenkään hehku eikä kukoista eikä tuota satoakaan. Kesällä ikkunalla on turhan kuumaa ja talvella kuivaa. Tällä kertaa kahvipensaskin sai vain uutta pintamultaa.


En ole vuosiin omistanut kultaköynnöstä. Viime syksynä istukainen löysi tiensä ostoskärryyn ja paikkansa keittiön nurkassa. Mullat vaihtuivat ja ruukku isoni. Perinteinen takuukasvi onkin kasvattanut juuria ja lehvistöä massiivisesti talven aikana.

Luin jostain, että kultaköynnös on taas trendikäs, tosin limen värisenä. Tämä on tavallinen vihreälaikullinen laji, mutta kiitollinen huonekasvi.



Tämän veijarin vuoksi oikeastaan ryhdyin mullanvaihtopuuhiin. Aloe verat viihtyvät Toimelan talvessa niin hyvin, että purkit ja ikkunalaudat loppuvat kesken. En ole juuri ajatellut koko kasvia, heittänyt vain talven mittaan vettä silloin tällöin. Kun lopulta havahduin aloe oli kasvattanut kymmenkunta poikasta ja venyttänyt suurinta ruusukettaan 70 cm.

Aloe on raskas kasvi. Ei ole mitenkään epätavallista, että se kellahtaa purkkeineen päivineen ikkunalaudalta, jos pääsee liian isoksi. Niinpä ryhdyin voimaa vaativaan puuhaan. Kiskoin kasvin liian pienestä ruukusta ja jaoin.

Minulla on tapana istuttaa suurin ruusuke isoon ruukkuun keväällä ja viedä se kesäksi ulos, missä se on viime vuosina myös kukkinut. Poikasista laitan kasvamaan tulevien vuosien ulkokukat. Istukaisia riittää muillekin jakoon.

Välillä olen jo kyllästynyt koko aloeen sen massiivisen kasvun ja lisääntymisen vuoksi. Toisena hetkenä tykkään siitä kovasti. Jos olisi kokonainen huone viidakkona, aloella sen saisi hetkessä täytettyä.


Mehitähti on tullut Toimelaan pienenä alkuna jouluistutuksessa. Se oli ulkona aloen juurella yhden kesän, mutta ei kavanut ollenkaan. Nyt mehitähti on viettänyt pari vuotta sisällä ja halkaisija on jo 25 cm.

Tämäkin pitäisi siirtää jo isompaan ruukkuun, mutta lehdet ovat niin hauraat ja helposti katkeilevat, että en vielä raaskinut. Näyttäähän tuo viihtyvän, jopa lämpöpatterin päällä ikkunalla. 



Helpoin huonekasvi on ilmakasvi, jonka sain muutama vuosi sitten tyttäreltä joululahjaksi. Ei multaa, eikä mullanvaihtoa.

Kuvasta huomaan, että alkuperäinen emo on ruskistanut lehtien kärkiä. Emoa isommaksi kasvanut poikanen sen sijaan näyttää voivan hyvin. Kannattaisikohan nämä erottaa toisistaan?


Vaikka huonekasveista on vaivaa ja riesaa, en osaisi ilmankaan olla. Talvikuukausina huonekasvit tuovat vihreyttä ja kesän tuntua kotiin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...