tiistai 27. heinäkuuta 2021

Mustilanhortensia

 


Muutama vuosi sitten istutin "majakkasaarelle" eli takapihan istutusaltaaseen mustilanhortensian. Sen kasvu on ollut maltillista, vaikka hengissä on säilynytkin. Tänä kesänä tämä herkkien kukkien kaunotar on päässyt kasvuvauhtiin ja avautuvat kukinnot ilahduttavat.

Voipi olla, että mustilanhortensiani vielä kasvaa liian isoksi sijalleen. Nyt se peittää jo majakan lyhtyineen ja takana olevat alppiruusut.

Toisaalta alppiruusut kukkivat alkukesästä, kun mustilanhortensia vasta tuumailee lehtien avaamista. Pelkät harvat oksat eivät paljon rhodojen näkymistä estä. Aika näyttää, miten tämä allas tästä muotoutuu.

Olen hätäinen luonne ja mielelläni näkisin istutusten tulokset saman tien täydessä voimassaan. Näinhän homma ei kuitenkaan mene, vaan vaaditaan kärsivällisyyttä. Kasvien juurtuminen paikalleen ottaa oman aikansa. Puutarhurikin joutuu opettelemaan uusien kasvien toiveet ja metkut.


Porraspään entinen saniaispenkki muuttui kyllä yllättävän nopeasti aivan toisen näköiseksi, kun kasvit vaihdettiin. Alkaa jo näyttää mielikuvalta, joka oli mielessäni, kun kasveja istuttelin. Joskus näinkin.

Ja lopuksi vielä kestosuosikkini kehäkukka eli Heli Laaksosen sanoin rinkeblumma. Voiko tämän iloisempaa ja aurinkoisempaa kesän kukkijaa kasvimaan laidalla ollakaan?

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

No nyt lähtee!

 

Vähän hitaasti lähti tämän kesän sato kasvamaan ja erityisesti kypsymään, mutta nyt se näyttää jo karkaavan käsistä. Ainakin kesäkurpitsat kasvavat hurjan kokoisiksi. Joskus aiempina vuosina on käynyt samalla tavalla, mutta viime kesänä kurpitsat jäivät kooltaan kohtuullisiksi.

Mutta ei nyt. Kasvihuonekurkut, avomaankurkut ja tomaatit näyttävät kesäkurpitsan rinnalla ihan miniatyyreiltä.


Kasvihuoneessa kurkut venähtivät pituutta lähes yhtä aikaa ja veden kulutus oli helteillä kovaa. Nyt satokausi näyttää jo hiipumisen merkkejä, mutta vielä kurkkuja löytyy.


Kiihkeimpänä kasvukautena kurkut lepäilivät kasvatussäkeillä ja lehdet tuppasivat nuupahtelemaan altakastelualtaista huolimatta.


Tomaatit tekivät paljon raakileita, mutta kyspyminen sujuu todella hitaasti. Latvamätääkin oli havaittavissa. Vieläkään en ole saanut yhtään keltaista pikkutomaattia kypsäksi, mutta eivätköhän nekin tuosta pian siirry lautaselle.

Sen sijaan punainen runkotomaatti eteni kypsymisvaiheeseen, kun ilmat viime viikolla viilenivät. Nyt näitä tulee jo ihan mukavasti.


Ananaskirsikka ilahduttaa minua visuaalisesti ja myös salaatissa vuodesta toiseen, vaikka kaikki eivät sen mausta pidäkään. Kasvi on hyvin satoisa, pieniä kirsikkapussosia tipahtelee kasvarin lattialle päivittäin, vaikka kuinka yrittää valmiita kerätä pois ajoissa.

Ihmeellistä, kuinka luonto voikin keksiä noin hienot ja kauniit eväspussit ananaskirsikoille. Kun pussi kuivahtaa, hedelmät säilyvät sen sisällä syötävinä pitkään.

Paprikaa kasvatan ensimmäistä kertaa. Raakileita alkoi kehittyä reippaasti heti alkukesästä, mutta ne pysyivät sitkeästi vihreinä. Ajattelin jo, että jäävätkin vihreiksi, mutta yhtenä päivänä ensimmäinen paprika alkoi "kellastua". Tämä pieni keltainen kaunotar on syöty ja uusien kypsymistä odotellaan.


Omat perunat vielä puuttuvat lautaselta, eikä se mikään ihme olekaan. Puikula on hidas kasvamaan, ei todellakaan mikään varhaislajike, vaan syksymmällä syötävä.

Pian päästään ehkä maistelemaan. Kukittu on ja varret ovat venähtäneet. Oikeastaan vähän turhankin reippaasti, kun vertaan teiden varsilla näkyviin ammattiviljelijöiden kasvustoihin. 

Satokausi on ihmisen parasta aikaa, kyllä se  kuulkaa niin on.

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Ruusuja varman päälle

 


Toimela ei ole mikään varsinainen ruusutarha, eivätkä täällä menesty läheskään kaikki ihanuudet, joita suotuisampien olosuhteiden puutarhat tai ahkerammat puutarhurit saavat kukoistamaan.

Maa on vanhaa merenpohjaa eli hiekkaa, josta vesi hulahtaa läpi ja johon multa on kannettava muualta. Pohjoistuuli taas pääsee aina jostakin välistä tekemään pahojaan ja mereltäkin tuulee usein reippaasti.

Niinpä olen laiskuuteen taipuvaisena puutarhurina tyytynyt usein menemään siitä, missä aita on matalin eli valitsen varmoja kasveja ja siirtelen vanhoja tuttuja paikasta toiseen. Tämä "yksiö" tehtiin aikoinaan toiveikkaasti pionille, joka ei siinä  kauan viihtynyt. Eikä pioni ole viihtynyt Toimelassa missään muuallakaan.

Ilmeisesti paikassa on jotain vikaa, kun mikään muukaan vaativampi perenna ei ole siinä elänyt. Lopulta viime kesänä kaivoin vireiseltä tyhjältä tontilta ikivanhan juhannusruusun tai olisiko joku muu valkoinen perinneruusu. Se oli tähän tarpeeksi vaatimaton. Kiitteli hevosenlantaa ja kastelua ja päätti ruveta kukkimaan. Yrittänyttä ei laiteta.


Ja onhan meillä nämä kolme vuotta sitten hankitut valamonruusut, jotka selvisivät kirvojen hyökkäyksestä ja aloittelevat kukintaansa. Ruusun tuoksua on siis luvassa.

Valamonruusu saattaa kasvaa johonkin paikkaan liiankin isoksi, mutta Toimelan tontilla on sille varattu reippaasti tilaa. Nopeampikin kasvu olisi suotavaa, mutta kiitollinen olen tästäkin ruusutarhastani. Jaloruusuihin en uskalla sekaantua.