tiistai 12. toukokuuta 2020

Suippoja tomaatteja

Viikko sitten julistin, että tomaatti kukkii, mutta hedelmiä ei sentään näy. Nyt näkyy! Sen verran isojakin tomaatin raakileet ovat, että ehkä ne jäivät minulta viikko sitten vain huomaamatta.

Patiotomaatti näyttää olevan suippoa mallia. Kukkia ja raakileita on tulossa paljon. Pääsisinpä jo maistamaan ja saisipa nämä pian ulos.

Ahkeraliisat on ehkä pian istutettava lopullisiin ruukkuihinsa, vaikka vielä eivät ulkona menestykään. Jostakin syystä ne kasvavat tänä vuonna vauhdilla. Ja haarovat, vaikka en leikkannut, enkä poistanut nuppuja. Ellei mikään tauti iske, näistä tulee topakat taimet.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Sinivalkoista äitienpäivää



Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.


Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.

torstai 7. toukokuuta 2020

Rakkaat rannat


Viime päivinä on ollut aikaa retkeillä rakkailla lähirannoilla ja ihmetellä luonnon voimia. Vielä ei meren rannalla kasva piikkiäkään vihreää. Maisema on hiekanruskeaa ihan kirjaimellisesti.

En tiedä ovatko myrskyt lisääntyneet ilmastonmuutoksen vuoksi vai miksi, mutta lisääntyneet ne ovat. Vesi on talven aikana käynyt useamman kerran korkealla ja jäät ovat höylänneet rannat kasvustoineen.



Rannoilla leppien elinkaari on aina lyhyt. Ne kasvavat nopeasti, mutta jäiden ja meren kovassa käsittelyssä ne myös kuolevat nopeasti. Jos meri ei niittaa, laho iskee. Rannoilta kaatuu ja kaadetaan joka kevät lahoja leppiä. Näin sen kuuluu mennä.


Paju on leppää sitkeämpi rantojen uudisasukas, jota jäät ja myrskyt eivät kaada. Valitettavasti, sanon minä. Paju peittää tehokkasti maiseman ja vie elintilaa muilta rantakasveilta. Lepät ovat sympaattisia, eivätkä peitä koko maisemaa.

Olen viettänyt kesiä näillä rannoilla yli 50 vuotta ja on pakko ihmetellä, kuinka nopeasti maisema on muuttunut. Mihin on kadonnut vesi? Maankohoamisen myötä rantaviiva pakenee matalassa merenlahdessa. Tuon merimerkin vieressä vielä lapsena soudeltiin ja uitiin, nyt sinne pääsee kuivin jaloin.

Kulkupelitkin ovat päässeet sammaloitumaan. Kanoottia on käytetty vieläkin joka kesä, mutta veneellä ei rannasta enää helposti pääse liikkeelle. Varsinkin kauniilla ilmalla vesi on vähissä.



Luonnon muutoksille emme voi mitään. Rantakalliot, maisemat, mökit ja rakennukset ovat kuitenkin rakkaita ja voimaannuttavia. Niihin on kirjoitettu paljon inhimillistä historiaa ja omaakin historiaani. Toivottavasti rannat säilyvät kaikille avoimina, lähellä sijaitsevina voiman lähteinä. Niitä tarvitaan nyt.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...