Pörriäisten pauloissa

Elokuussa minua viehättää erityisesti pihan pörriäisten, perhosten ja muiden öttiäisten seurailu. Neitoperhosia ei ole näkynyt ihan yhtä paljon kuin joinakin aiempina vuosina, mutta kauniisti ne istuvat sävy sävyyn tummien samettiruusujen kanssa. Niitä ei edes heti ohi kulkiessa huomaa. Tässä kuvassa on kuitenkin amiraali, kuten Puutarhaelon Riitta alla kommentissa toteaa. Kiitos Riitta! Olen surkea oppimaan lajeja.

  

Perhonen maastoutuu ovelasti myös sulkiessaan siivet yhteen. En saanut ihan vangituksi kuvaan, mutta ihmeellisesti luonto on maalannut petolinnun silmät ja nokan muodon perhosen siipien alapuoliskoihin. En saata olla ihastelematta näitä ihmeitä.

 

 

En tunne kuitenkaan perhoslajeja kovoin hyvin. Ken lienee hän? Ei suostunut avaamaan kameralle siipiään, vaan keskittyi jorinin meden imemiseen antaumuksella. Edit: Ja tämä on kuulemma sitruunaperhonen.

Sävy sävyyn istuu kimalainenkin samettiruusussa. Ja meidän pihalla näitä on pörräillyt reippaasti. Mustilanhortensia on esimerkiksi niin pörriäisten suosiossa, että jopa maljakkoon napsaisemani oksat saivat muutamat yksilöt seuraamaan minua sisään saakka. 

Pörräiäislajit eivät näytä olevan turhan tarkkoja omista mesipaikoistaan. Ihan hyvin ilman tappelua mahtuvat kaverin kanssa samalle lautaselle :). 

 

 

Sitkeän nihkeä, jo vuosia jatkunut, kukkaketoprojektimme on tältä kesää haalistunut ja odottaa niittäjää. Vaikka keto ei juuri nyt näytä miltään, sen uumenissa on paljon elämää. Kun menee viereen seisomaan ja kuuntelee herkällä korvalla, kuulee heinäsirkkojen ja sudenkorentojen pärinää. Ja monta muuta pörriäistä siellä viihtyy.

 

Niitty on niitettävä ja korret ainakin vielä kerättävä pois, jotta maa pysyy köyhänä ja niittykukat viihtyvät. Vanha tontti oli alunperin turhan ravinteikas luonnonniityksi, mutta pikkuhiljaa muuttaa muotoaan.

Täytyy tunnustaa, että näistä kavereista en ihan aina ole vilpittömän innostunut. Riippuu vähän paikasta, missä ne saalista jahtaavat. Tämä asustelee grillikatoksen ulkoräystäässä, joten se saa siellä minun puolestani elää. Enpä tunne häntäkään, mutta kohtalaisen iso, parisenttinen peto.

Pihapiiri on monen muunkin koti kuin minun, harakoiden, siilien ja rätkien. Se näyttää onneksi tarjoavan elämän eliksiiriä myös pienimmille luontokappaleille.

Sitkeimmistä sitkeimmät orvokit

On pakko ihailla pikkuorvokkien sitkeyttä. Mistä ihmeestä näitä oikein putkahtelee itsekseen talven jälkeen? Pation laattakiven sementtisaumoista...

Perennapenkistä kuin riviin istutettuina...

Kuivana viime kesänä keltaiseksi palaneelta nurmikolta. Miten nämä kasvavat sammaleen seassa, kun nurmikko kärsii pälvikaljusta?

Kauniitahan orvokit ovat, mutta kaikkia ei voi ruohonleikkurilla kiertää eikä säästää. Harmillista sinänsä. Joskus tuntuu, että orvokit viihtyvät paremmin aivan jossain muualla kuin siellä, mihin ne istutetaan.

Mutta kukka kuin kukka. Pääasia, että on kukkia ja nämä kaverit näyttävät ehtivän jokaiseen kukkaan. Kevätvuohenjuuri on erityisen suosittu pörriäiskukka keväällä.

Aavistus kesästä

Etelässä ja idässä helle hellii, mutta täällä länsirannikolla olemme päässeet nauttimaan kesäfiiliksistä vain hetkittäin. Nytkin sankka sumu puskee maisemaan ja lämmintä on vain muutama aste.

Ei uskoisi, että vielä aamulla pölyttäjät pörräsivät innolla kesän ensimmäisissä kukinnoissa. Kevätvuohenjuuri, tuomet, marjapensaat, mustikat ja norjanangervot ovat täälläkin ehtineet kukkaan.

Tulppaanit sulostuttavat kirsikkapuun juurella. Ehkä tämä tästä vielä kesäksi muuttuu. Tuomen tuoksussa nukkumaan.

 

Elämää märällä pihalla

Sade sen kuin ropisee, mutta kaikkia se ei näytä haittaavan Tämäkin konna näyttelee kuollutta kuin kivi, kauhusta kankeana kameran edessä. Mutta annas olla, jos käännän selkäni, niin se muuttuu taas kivestä sammakoksi ja loikkaa kauas pois. Vetisissä keleissä sammakot ovat elementeissään pihalla.

Kasvimaa menestyy huonosti. Se kaipaisi kipeästi aurinkoa ja lämpöä. Nämä veijarit sen sijaan rouskuttavat innosta soikeina lehtisalaattini reikäiseksi. Meillä ei vielä toistaiseksi ole näkynyt Espanjan etanoita, joista lehdissä on taas paljon kirjoitettu. Näitä pikkuriikkisiä kotimaisia vain. Tuhojaan nämäkin osaavat tehdä, kun niitä kertyy kasvimaalle paljon.

Kimalaiset ja mehiläisetkin ehtivät aina jossakin sateen välissä lennähtää kukasta kukkaan. Kiirettä niillä näyttää pitävän.

Nyt rupeaa vesi riittämään tälle lomalaiselle. Pensasaita sentään tuli eilen leikatuksi. Ja matot olen liotellut puhtaiksi, kunhan ne vielä saisi kuiviksikin. Ei ole sen mukavampaa näkyä kuin tilapäisesti tyhjä likaisten mattojen komero :).