Tuoksuva ja täyteläinen keskikesä

Huikaisevan täyteläistä ja tuoksuvaa alkukesää ja juhannusta olemme saaneet viettää. Syreenit kukkivat tänä vuonna runsaina ja koko pihan täytti pari viikkoa huumaava tuoksu. Valkoiset ja liilat pihasyreenit ehtivät kukkia jo ennen juhannusta ja rankka sade hakkasi kukinnot valkoiseksi peitoksi nurmelle. Mutta olivathan nämä kauniita aikansa!

Unkarinsyreeniaitakin kukki paikoitellen hyvin runsaasti, mutta sekin on jo ehtinyt parhaan kukkaloistonsa ravistaa, vaikka yleensä kukkii Toimelassa juhannuksena.

Aivan ilman syreenintuoksua ei sentään jääty juhannusjuhlissa, sillä porraspään pikkusyreenien kukinta on parhaillaan kukkeimmillaan. Niiden alla kuunliljojen isolehtinen versio on pitänyt erityisesti alkukesän runsaista sadekuuloista. Hiekkamaalla vettä harvoin tulee niille liikaa.

Tuoksurintamalla ei jää yhtään syreeniä vähäisemmäksi tämä keltainen kaunokainen eli päivänlilja. Sillä on hetkensä tuoksukuningattarena, kun hyvin lisääntyvää lajiketta on tullut leviteltyä eri puolille pihaa.

Kuten näiden pienempien kuunliljojen kaveriksi ...

... ja hyötypuutarhan nurkkaan, missä se kilpailee huomiosta päivänkakkaran, ruosipulin ja mansikan kanssa.

Pakko hehkuttaa myös aloe veraa. Aiempien kesien tapaan ole siirtänyt sisältä suurimaksi kasvaneen aloe veran kesäksi ulos ruukkuistutukseen. Aikaisempina vuosina se on kukkinut loppukesästä, juuri ennen syksyn ensimmäisiä pakkasia, mutta nyt kukinto on jo aukeamassa juhannuksena. Vuodet ovat erilaisia.

Hyvää juhannuksen ja täyteläisen kesän jatkoa Toimelan seuraajille! Aurinkoiset ja lämpimät säät näyttävät jatkuvan ja sehän sopii lomalaiselle.

Aidantakusia

Jokaisella pihalla on rajat ja jokaisella aidalla on "aidantakunen", jota joku väistämättä toiselta puolelta katselee. Se meinaa välillä unohtua.

Meillä on yhteinen raja kaupungin päiväkodin kanssa. Vanha, korkea, leveä ja paksu unkarinsyreeniaita toimii Toimelan suuntaan loistavasti näkö- ja äänisuojana. Välillä päiväkodilla iltojaan viettävä nuoriso heittelee puskiin kaljapullojakin. Syreeniaita suojaa, mutta oli kasvanut niin paksuksi, että roskia ei yksinkertaisesti kyennyt puskanperiltä noukkimaan, edes niitä kaljapulloja.

Oli aika tehdä asialle jotakin. Alas emme raaskineet pensaita leikata ja pihan puolen kukintakin teki mieli turvata. Niinpä teetimme radikaalit metsätyöt aidan toisella puolella.

Tässä tulos. Juuri nyt ei näytä nätiltä, mutta lopultakin pääsen keräämään roskat ja päiväkodilta lentäneet hiekkalelut pensaiden juurilta ja isäntä pääsee purkamaan pois puskien keskelle lahonneen puuaidan.

Haravalle riittää töitä, mutta nyt aitojen väliin sentään mahtuu. Väli oli kasvanut täyteen syreeniä, oksat valuivat maata myöten. Epäilemättä syreeni versoo nopeasti uudet kasvustot kaadettujen tilalle. Täytyy jatkossa yrittää pitää se aisoissa.

Tuo aitojen väli on siitä mielenkiintoinen, että tähän saakka se on ollut "ei-kenenkään maata". Liittyy kaavarajojen siirtelyyn sun muuhun, mutta nyt se kuuluu meille. Ja tuon hassun baanan siistiminen myös.

Välillä on hyvä katsella omaa pihaa naapurin vinkkelistä. Aina ruoho ei tosiaankaan näytä vihreämmältä aidan toisella puolella...

Syreenikesä

Elämme syreenikesää! Tuoksu on huumaava, kun pensaat lopulta puhkesivat kukkaan. On yhtä aikaa sinistä, valkoista ja unkarinsyreeniä. Syreeni kuuluu Suomen kesään kuin nenä päähän.

Sinivalkoista, rintarinnan, yhdessä ja erikseen tuoksulla huumaten ja kukinnoilla pihan kruunaten. Punaiset, niin vaalean- kuin kirkkaanpunaisetkin syreenit meiltä muuten puuttuvat. Mihinkähän ne saisi sopimaan?

Unkarinsyreenissä on tänä kesänä kukkia melkein enemmän kuin lehtiä. Vuosia sitten kukinta oli yhtä runsasta. Ilta-aurinko yrittää tuikkia oksien välistä. Vanha, metrejä kokea syreeniaitamme on lintujen paratiisi. Siilitkin mönkivät mielellään isojen pensaiden juuristolla. Tosin kissakin viihtyy siellä, ilmeisesti linnunpoikasia jahtaamassa, argh!

Koska syreenit reunustavat pihaa oikeastaan kolmelta ilmansuunnalta, on hankala kuvata mitään ilman, että ne tunkevat mukaan. Mokomatkin linssiluteet, mutta kauniit juuri nyt.

Myös maljakossa, miksipä ei! Mutta en nykyisin enää jaksa haistella syreenejä sisällä leikkoina. Tuoksu on niin voimakas, että puutarhapöydälle sopivat paremmin.

Syreenin tuoksua ja hyttysten juoksua

Sitähän se Juhannus useimmiten tarkoittaa täällä Toimelan leveysasteilla viitosvyöhykkeellä ja meren rannassa. Tänä kesänä tosin syreenit ovat kukkineet "etuajassa", valkoisetkin jo tiputtaneet osan kukistaan. Tuoksua sentään saadaan ja joitakin kukkiakin vielä ihailtaviksi.

Perinteiset liilat syreenit ovat jo kukintansa miltei ohittaneet, viimeisiä viedään. Kukintoja olikin tänä vuonna erittäin vähän, lähinnä yläoksilla ja nekin pieniä. Aina sitä aina jaksa, syreenikään.

Unkarinsyreeni on yleensä syyreniparven viimeinen kukkija, niin nytkin. Vielä on kukintoja nupuillaankin. Myös unkarinsyreeni kukkii vaisummin kuin parina edellisenä kesänä. Viime kesänä kukkia olikin aivan älyttömästi. 

Jos kukkia on vähän syreeneissä, niin hyttysiä sen sijaan on paljon. Ja isoja. Ja kiukkuisia. Ja nälkäisiä. Semmoista se on tämä suomen keskikesän juhlinta, ininä musiikkina korvissa.

 

Onneksi on rantasauna ja vihta, joilla hyttysenpuremat ja kutinat lähtevät kätevästi. Koivuvihta tuoksuineen kuuluu ehdottomasti juhannukseen.

Toimela toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja nautinnollista keskikesän juhlaa! Mikäpä on toivotellessa, kun lomakin alkaa sopivasti juhannukselta. 

Ilonaiheita ja ikivihreitä

Ensimmäisen kerran tälle kesälle kolahtivat yhteen vapaa-aika, lämmin sää ja kuiva riippumatto. Kunhan roskat ja linnunkakat siivosi pois, saattoi uupunut ruohonleikkaaja hetkeksi uinahtaa. Mutta sen jälkeen on tänäänkin saatu myös vettä.

Ilonaiheita pihalla kuitenkin riittää. Monivuotisten rehevästä kasvusta olen jo intoillutkin. Tämä on myös syreenien luvattu kesä. Ja kaikki lajit kukkivat yhtäaikaa. Se on tämän suven ilmiö.

Valkoiset syreenit alkavat jo ruskistaa kukintojaan, joita on runsaasti.

Mutta unkarinsyreeni se vasta onkin innostunut kukkimaan. Aita on yhtä kukkivaa merta. Joinakin kesinä unkarinsyreenistä istutettu korkea aita on ollut kovasti risuisen oloinen ja vähäkukkainen. Toisin on nyt!

Leikkimökistäkin on tullut syreenimaja. Karsinta jäi keväällä tekemättä, eikä nyt todellakaan raaski. On odotettava kukinnan loppumista.

Orvokeillekin viileä kesä on ollut omiaan. Pikkuorvokeista ei edes tarvitse nyppiä vanhoja kukkia pois. Siinähän rehottavat porraspäässä.

Tämä on pata pääsee joka vuosi yllättämään. Syynä on padan yläpuolella oleva lintulauta. Viime kesänä padasta työntyi ihan tilaamatta isoja auringonkukkia. Nyt orvokkien ympäriltä nousee jotain kummallista, jota odotan mielenkiinnolla. Lienee peräisin Lidlin ulkolaisesta lintusiemenseoksesta. Lehdet muistuttavat jotain kaalia, mutta keskeltä pyrkii esiin kukintaakin. Mikähän lie?

Orvokkien keskeltä taas nousee vanhanajan jorinia (tai daalia, miten vain), jota sain vuosi sitten. Levittelin sitä useampaan paikkaan ja hyvin näyttää nousevan.

Huh, kesä on jo pitkällä, kun päivänliljatkin kukkivat täysillä! Onneksi on kukat. Muuten kesän kulumista ei ehkä yhtä hyvin huomaisi. Liljat hehkuvat kuin aurinko.

Uusia haasteita kohti

Pitkä ja pimeä talven törötys päättyy omalta osaltani yleensä loppiaiseen, kun joulukoristeet riisutaan ja päivät alkavat pidentyä. Kukonaskel päivässä tuntuu lyhyeltä ihmispolon elämässä, mutta ihmeellisesti valo vain lopulta voittaa ja paljastaa niin myrskyn sotkemat ikkunat kuin puutarhan risutkin. Kevät on jo melkein ovella.

On aika suunnitella pihatöitä. Muiden puutarhablogien innoittamana ja inspiroimana minulla on jo mielessä monta projektia. Itse asiassa enemmän kuin koskaan ennen. Saapas nähdä mitkä kaikki haasteet saan toteutettua.

Alla näkyvään ryteikköön ei valitettavasti pystynyt Eino eikä Seijakaan. Myrskyn tieltä lakosi naapurista komeita mäntyjä, mutta tämä onneton pöheikkö seisoo tanakasti sijoillaan.

Alunperin paikalla on ollut vuorimänty, josta ovat jäljellä nuo pari maata viistävää oksaa. Keskelle mäntyä on putkahtanut jo hävitetyn poppelin poikanen, joka sekin on jo ehtinyt miehen ikään. Ja eikös tuonne vasemmalle puolelle ole hiipinyt aitapensaista versonut unkarinsyreeni.

Haluaisin totta tosiaan eroon koko ryteiköstä. Tilalle kaunis ja näyttävä, mutta kohtuullisen helppohoitoinen istutus, kiitos. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta keväällä aion yrittää.

Mitähän siihen laittaisi, antakaapa vinkkejä? Paikka on aika suojainen talon länsipuolella. Aurinko paistaa ja tilaa on joka suuntaan reippaasti. Siis aika näyttävää saisi olla, ei mitään pientä piiperrystä.

Haluaisin pihalleni lumipalloheisin, mutta jotkut väittävät, että siitä joutuu joka kesä myrkyttämään tuholaisia. Pitäneekö paikkansa?

Jos tekisi puolipyöreän tai pyöreän istutusalueen, johon laittaisi keskelle korkeaksi kasvavaa, kukkivaa pensasta kuten juuri lumipalloheisiä. Ympärille pienempää kukkivaa, havuja ja johonkin väliin sipulikukkia. Suunnitteluapu ja vinkit kelpaavat! Kerron sitten kesällä, miten ryteikön muodonmuutoksen käy.