torstai 2. heinäkuuta 2015

Ilonaiheita ja ikivihreitä


Ensimmäisen kerran tälle kesälle kolahtivat yhteen vapaa-aika, lämmin sää ja kuiva riippumatto. Kunhan roskat ja linnunkakat siivosi pois, saattoi uupunut ruohonleikkaaja hetkeksi uinahtaa. Mutta sen jälkeen on tänäänkin saatu myös vettä.

Ilonaiheita pihalla kuitenkin riittää. Monivuotisten rehevästä kasvusta olen jo intoillutkin. Tämä on myös syreenien luvattu kesä. Ja kaikki lajit kukkivat yhtäaikaa. Se on tämän suven ilmiö.



Valkoiset syreenit alkavat jo ruskistaa kukintojaan, joita on runsaasti.




Mutta unkarinsyreeni se vasta onkin innostunut kukkimaan. Aita on yhtä kukkivaa merta. Joinakin kesinä unkarinsyreenistä istutettu korkea aita on ollut kovasti risuisen oloinen ja vähäkukkainen. Toisin on nyt!


Leikkimökistäkin on tullut syreenimaja. Karsinta jäi keväällä tekemättä, eikä nyt todellakaan raaski. On odotettava kukinnan loppumista.


Orvokeillekin viileä kesä on ollut omiaan. Pikkuorvokeista ei edes tarvitse nyppiä vanhoja kukkia pois. Siinähän rehottavat porraspäässä.


Tämä on pata pääsee joka vuosi yllättämään. Syynä on padan yläpuolella oleva lintulauta. Viime kesänä padasta työntyi ihan tilaamatta isoja auringonkukkia. Nyt orvokkien ympäriltä nousee jotain kummallista, jota odotan mielenkiinnolla. Lienee peräisin Lidlin ulkolaisesta lintusiemenseoksesta. Lehdet muistuttavat jotain kaalia, mutta keskeltä pyrkii esiin kukintaakin. Mikähän lie?

Orvokkien keskeltä taas nousee vanhanajan jorinia (tai daalia, miten vain), jota sain vuosi sitten. Levittelin sitä useampaan paikkaan ja hyvin näyttää nousevan.


Huh, kesä on jo pitkällä, kun päivänliljatkin kukkivat täysillä! Onneksi on kukat. Muuten kesän kulumista ei ehkä yhtä hyvin huomaisi. Liljat hehkuvat kuin aurinko.

8 kommenttia:

  1. Meidän pihassa syreenien kukinta alkaa jo olla ohi, mutta eilen Varsinais-Suomessa ajellessamme katselin joka puolella valtoimenaan kukkivia syreenejä. Tämä kesä on ollut niille ilmeisen otollinen. Aivan ihanaa kukintaa myös teidän pihassanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Unkarinsyreenin en muista ennen näin voimallisesti kukkineen. Ei juuri vihreää näy kukintojen joukosta.

      Poista
  2. Oliskohan padan outo kasvi hullukaali tai hulluruoho?? Lintulaudan liepeillä kasvoi yhtenä kesänä outo kasvi ja se paljastui muistaakseni hulluruohoksi (siemeniä ollut linnunsiemenissä). Käsittääkseni hullukaali ja hulluruoho ovat eri kasvi, mutta molemmat ovat hyvin myrkkyllisiä. Ihana tuo syreeniaita! Mahtaa olla hyvät tuoksut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hui sentään, että hullukaalta tai hulluruohoa! Pitää varmaan nykkiä pois. Luin netistä, että ovat tosiaan myrkyllisiä ja aiheuttavat hallusinaatiota ja ties mitä narkoosia. En kyllä ajatellut niitä syödä :) Mutta eihän sitä teidä kuka innostuu. Vai ovatkohan kukat katsomisen arvoisia?

      Poista
  3. Ihanan kesäiset kuvat <3 RONJA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://valokuvauksellinen.blogspot.fi

      Poista
    2. Kiitos. Kävin katsomassa blogiasi, kauniita :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!