Lapin kesässä

Viime viikon loma Lapin helteisessä luonnossa tuntuu tänään lähes päiväunelta. Lapissa oli yötä päivää lämpöä ja aurinkoa. Uin joka päivä järvessä ja hikoilin onnellisena tuntureilla. Saisikohan tupasvillan kasvamaan pihalla? Lapin soilla on ihania "tupasvillapeltoja".

Lähes pilvien tasolla tunturilla tuntee itsensä pieneksi ja maailman avaraksi. Pallaksella 807 metrin korkeudessa ilma on raikasta, hyttyset eivät haittaa, eikä muutenkaan ole tungosta tai kiirettä. Mikäpä ollessa, kun mukana tallustavat mies ja koko jälkikasvu.

Pallaksella ei ole vielä liikaa rakennuksia. Toivottavasti ei tulekaan. Ihmisen jäljet näkyvät muutamalla polulla ja hotellissa.

Taivaskerolta olympialaisiin. Todistusaineisto oli pakko laittaa tänne, käyty on.

 Jääkylmä tunturipuron vesi virkisti tunturista palatessa. Matkapullot täyttyivät.

Ukkosen uhkaa Kesänkijärvellä. Kalastajat kastuivat, valokuvaaja ei. Kuvaa kun katsoo, ei uskoisi, että tämän väristä voi oikeasti olla. Luonto on monenlainen.

Telkät saivat enemmän saalista Kesänkijärvestä kuin meidän kalamiehet. Parasta kuulemma onkin kalastaminen, ei saaliin perkaaminen.

Yöttömän yön valo on aina juhannuksen tienoilla yhtä ihmeellistä. Hiljaista, tyyntä, lämmintä, valoista, kaunista.

Mitäpä oli tapahtunut Toimelassa viikon loman aikana? Vettä oli ainakin tullut reippaasti. Lämmintäkin oli ollut. Kasvit olivat venähtäneet pituutta, varsinkin ruoho. No, jouluruusun kasvu näyttää jämähtäneen. Mitähän lie se olisi vailla?

Mitään katastrofeja ei ollut. Varsinkin perennoilla näyttäisi pyyhkivän ihan hyvin. Palavarakkaus on aloittanut kukintansa.

Päivänliljat ovat kukintansa ehtoopuolella. Melkein meni loman aikana tämä riemu ohi ja tuuli näyttää riepottelevan nyt loputkin kukat.

Lapin reissua muistellessa voi ihailla apinankukkaa, joka myös Lapin orvokkina tunnetaan. On muuten kiitollinen kesäkukka, joka kukkii, kukkii ja kukkii. Vähän aikaa sateen jälkeen lurpottaa ja taas kukkii. Suosittelen.

Tänään Toimelassa on kyllä satanut enemmän kuin tarpeeksi. Myrskykin on taas. Kiikkua nurin ja kasveja maata vasten. Miten näitä myrskyjä nykyisin onkin koko ajan.

Aurinkoa pliis, pyytävät nyt puutarhuri ja varsinkin kypsyvät marjat. Vähäiset kypsät mansikat ovat menneet toistaiseksi harakoiden suuhun.

Auringossa elpyneet

Muutama päivä aurinkoa on saanut aikaan ihmeitä, vaikka erityisen lämmintä ei ole ollutkaan. Kesäkukat osoittavat elpymisen merkkejä. Samettiruusu Vanillan kukinta on voimallista. Ryhmäsamettiruusukin pinnistelee purkin reunalla.

Asterit ovat korkeita hoipukoita ja olen joutunut niitä tuulessa ja sateessa kepeillä tukemaan. Piti olla hyvä leikkokukka, mutta on kukkia on saatu odotella. Nyt näyttäisivät aukeilevan. Eivät kyllä erityisen suurina.

Marketta ja edelleen ryhmäsamettiruusu padassa elementeissään.

Ja perennat porskuttavat ennennäkemättömän suurina ja mehevinä. Kukintaansa aloittelee juuri palava rakkaus

Kivikkokasveista kukintavuorossa mätäsrikko. Tai ainakin luulen, että tämän nimi on mätäsrikko...

Kyllä luontoäiti osaa värittää, eivätkä kukat hellettä kaipaa.

Työtä piisaa

On se hyvä, että tulee roiskaistua tällaisiakin kuvia kesällä. Eipä perennapenkki silmää hivele, kun sulassa sovussa sekaisin putkahtelee syysleimuja eri väreissä, iiriksiä ja vielä palavaa rakkauttakin. Keväällä ei muista, mitä penkissä viime kesänä tapahtui, ellei ole todistusaineistoa.

Iirikset ovat valloittaneet alaa leimujen keskellä, mutta ne eivät ole moneen vuoteen kukkineet. Tänä keväänä iirikset saavat toden totta vaihtaa majaa. Tämä oli lupaus.Vielä sieltä näyttää pilkistävän myös pieniä jaloangervoja kaiken keskeltä, vaikka luulin nekin viime keväänä siirtäneeni pois. Loputonta!

Valkoista syysleimua pitäisi hankkia lisää, kun se jostain syystä vähenee ja vähenee. Liilan taas voisi siirtää jonnekin muualle. Voi voi, ei tule aika pitkäksi, kun lumet sulavat. Mutta vielä on aikaa suunnitella ja hyvä niin.

Kuusi kuvaa kesästä

 

Marraskuun pimeydessä on lohdullista muistella mennyttä, helteistä ja kaunista kesää. Kruunu Vuokolta Puutarhan lumoa -blogista sain haasteen valita kuusi kuvaa kesästä. Kiitos haasteesta. Se sai minut heräämään horteesta ja postaamaan parin viikon hiljaiselon jälkeen. Tai ei elämä ole ollenkaan hiljaista ollut. Pikemminkin kiireistä töiden ja opiskelujen parissa.

Valitsin mukaan puutarhakuvien lisäksi vähän muutakin kesätunnelmaa. Viime kesänä uitiin ja soudeltiin.

Kesä oli myös rakennelmien aikaa. Nyt tuli vähän fuskattua ja tehtyä kuvakollaaseja, kun ei kesää yksinkertaisesti saa mahtumaan kuuteen kuvaan, sori. Siis Toimelassa tehtiin roskakatos, köynnöskehikko ja yläkuvassa vielä keskeneräisenä näkyvä istutusallas havuille, rodoille ja hortensioille. Lisätietoa löytyy aiemmista kesän postauksista.

Siemenestä kasvatettu amppelitomaatti tuotti leikkimökin verannalla satoja pikkuriikkisiä, makeita tomaatteja. Satoa riitti lokakuulle saakka.

Palava rakkaus, tuliunikko ja syysleimu. Perennat ja siemenkasvit hehkuivat rinta rinnan suotuisissa säissä. Tässä pimeydessä tuntuu unelta, että moisia värejä olisi pihalla ollutkaan.                           

Valkoinen kelloköynnös meinasi paleltua kesäkuussa, mutta vauhtiin päästyään kukki kauniisti lokakuun pakkasiin saakka. Ensi keväänä kylvän kelloköynnöksen siemenet myöhemmin. Nyt taimet ehtivät vähän turhan isoiksi sisällä, kun kylmä kevät piinasi ulkona.

Leppoisat kesäillat tarjosivat luonnon taidetta. Suomen kesä on vain niin ihana!

Kuin kissa pistoksissa...

...olen kevätauringon innoittamana rapsutellut kukkapenkeistä viimekesäisiä roskia ja kas, löytänyt niiden alta monenlaista. Jo vain on kesä tulossa Pohjanmaan lakeuksillekin!

Syysleimut näyttävät selvinneen hyvin oikukkaasta, lumettomasta talvesta. Hienoa!

Palava rakkaus työntyy esiin voimallisena, siihen voi aina luottaa.

Salkoruusukin on jo herännyt pääsiäisen lämpimiin säihin. Ehkä se tänä vuonna jo kasvaa kunnolla mittaa ja kukkii paremmin kuin viime kesänä.

Marjapensaissa on lähes lehdet. Kunhan mustaherukan kukat eivät antaisi varhaisen kevään narrata...

Kelit ovat hellineet pääsiäisenä muitakin kuin pihan kasveja ja niiden hoitajia. Pyhien alla jo 13-vuotias maatiaistyttökissamme Eppu (kuvassa oikealla) onnistui pitkästä aikaa houkuttelemaan pihapiiriin kollikissat varmaan kymmenien kilometrien säteeltä. Pahimmillaan näitä kevätmouruajia pyöri porraspäässä yhtä aikaa viisi. On se merkillistä, että vanha tyttö vielä kiinnostaa. Ihmisasukkaille ei niin mukavaa, mutta elämää tämäkin.

Joku yritti sisään ikkunastakin, mutta eipä onnistunut. Onneksi hyökkäys on tältä erää ohi, yritän pitää varani, että sama ei toistu :)