Rantojen kaunokaisia

On se ihmeellista, kuinka kukkaloisto puhkeaa luonnossa aivan itsekseen. Pihalla joutuu lannoittamaan, nyppimään, kuokkimaan ja paapomaan kasveja, eivätkä ne sittenkään välttämättä kiitä kukinnoillaan. Viime päivinä olen kulkenut silmät pyöreinä Toimelan lähirannoilla ja hämmästellyt, kuinka paljon uusia tuttavuuksia meren äärelle on ilmaantunut.

Ilmeisesti luonto muuttaa muotoaan maankohoamisen seurauksena. Vesi pakenee hiekkadyyneiltä ja karun meriluonnon sijasta entisiä rantoja valloittavat yhä rehevämmät kasvustot. Liilanpunaista rantakukkaa (Lythrum salicaria) on ennenkin näkynyt jokunen kukinto siellä täällä. Tänä kesänä rantakukat suorastaan hehkuvat rehevinä ja voimallisesti levinneinä.

Pari kesää takaperin bongasin saunarantani kallionkupeesta ensimmäiset ranta-alpit (Lysimachia vulgaris). Nyt nekin kukkivat laajana kasvustona kuin paraskin perennapenkki. Hienoja ovat.

Tätä herkkää kaunotarta en ole kotirannoillani ennen tavannut, enkä vielä keksinyt sille nimeä. Mutta kaunis on sekin. Saa luvan lisääntyä ja voida hyvin minun puolestani. Jos joku tietää nimen, kertokoon.

Hiirenvirna (Vicia cracca)on vanha tuttavuus, mutta sekin on aiemmin kasvanut lähinnä rantaan vievän tien varsilla. Nyt virnaa löytyy entisiltä rantakiviltä, joilta vesi on paennut.

Pienen kurjenjalan (Potentilla palustris) tapasin myös ensimmäistä kertaa lähirannasta. Mistähän sekin on tänne tupsahtanut.

Mesiangervo (Filipendula ulmaria) on vanha tuttu. Miten minusta näyttää, että se saa nyt antaa tilaa monelle tulokkaalle. Ainakin se on joskus kukkinut rehevämminkin. Vai olisivatkohan korkealle syksyllä nousseet myrskyt vahingoittaneet kasvustoja.

Kaunis on mesiangervoniittykin, kun sitä katsoo sammakkoperspektiivistä.

Tämä kummajainen tökötti kallionkoloon vesisateen jälkeen syntyneessä mutaisessa ruohopläntäreessä. Olisiko vuohenputken alalaji meriputki (Angelica archangelica)? Samalta ainakin näyttää kuin vuohenputki, mutta on vain alle 50 cm korkea.

Tällekään en nyt tältä istumalta keksi nimeä, vaikka se onkin vanha tuttu mökkirannassa.

Ehkä eniten ilahduttaa Keski-Pohjanmaan maakuntakukka kissankello (Campanula rotundifolia). Se katosi mökkitien varrelta joskus 70-luvulla ilmeisesti vesakkomyrkkyjen seurauksena. Viime vuosina kissankello on alkanut palata entisille asuinsijoilleen. Tänä kesänä sitäkin on näkynyt laajoina lämpäreinä. Tulee mieleen lapsuuskesät.

Jos edellisessä postauksessa hehkutin Lapin luonnon lumoa ja suuria kokonaisuuksia, niin nyt tuli katsottua lähelle ja pientä. Ei tässä Toimelan lähiluonnossakaan ole valittamista, kun sitä joskus ehtii tarkemmin tutkailla.

Keltainen pikkukäenrieska, Suomen pienin lilja

Bloggarit ovat käveleviä tietopankkeja. Heitin eiliseen postaukseen tämän pienen keltaisen kevätkukkijan, jonka nimestä minulla ei ollut hajuakaan. Nyt tiedän, että se on pikkukäenrieska. Kiitos Riitalle tiedosta.

Googletin pikkukäenrieskan (Gagea minima) ja opin, että se on toukokuussa kukkiva, 7-15 cm korkea sipulikasvi, joka kesän tullen peittyy korkeampien kasvien alle ja katoaa. Kasvi kulketuuu paikasta toiseen suurempien hyöty- ja koristekasvien juuripaakuissa. Pikkukäenrieska on yleinen Etelä-Suomessa, mutta se on levittäytynyt paikoin pohjoisemmaksikin. Se on luontomme pienin lilja. (Lähde: Wikipedia)

Luonnossa pikkukäenrieska kasvaa rantalehdoissa, lehtimetsissä, pensaikoissa, pientareilla, kallioniityillä, puistoissa, nurmikoilla ja pensaikoissa. Useille luonnonkasveille nurmikot ovat tuhoisia, mutta pikkukäenrieska on onnistunut levittäytymään "rikkaruohona" myös hoidetuille viheriöille. Ilmeisesti se on niin pieni, että sitä ei ole vaivauduttu nurmikoilta hävittämään. Meidän luonnonkukkaniitylle se on enemmän kuin tervetullut tulokas.

Lisätietoa pikkukäenrieskasta http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/pikkukaenrieska.