Syysmietteitä

Hohoi, onkohan täällä vielä vastaanottajia? Ensimmäistä kertaa blogini viisivuotisen historian aikana tuli yli kuukauden tauko Toimelan postauksissa.

Syksy ja pimeys ovat niitanneet minut työpäivän päätteeksi nojatuoliin. Ehkä olen hidastunut vanhetessani niin paljon, että aika ja voimat eivät enää riitä koko ajan kaikkeen.

Pihan syystöissä olen ollut tosi laiska tänä syksynä. Viimeisiä haravointeja olisi vielä odottamassa ja tänään ajattelin syreeninlehtiin iskeä, kun kerrankin on valoisaan aikaa luppoaikaa.

Viikko sitten heräsin sen verran kaamoskoomasta, että lenkkeilin läheiselle kalliolle meren äärelle ihastelemaan matalalta paistavaa aurinkoa yhdessä joutsenten kanssa.

Meillä olikin jo hento lumivaippa maassa lokakuun viimeisinä päivinä. Nyt se tosin on sulanut pois ja taas pääsee pihapuuhiin.

Kun aurinko sattuu sopivasti, värejäkin vielä löytyy syksyisestä luonnosta. Pihalla lehdet ovat pudonneet. Onhan toki jo marraskuu.

Heräsin ajan kulumiseen, kun löysin vintiltä valkoisen marraskuunkaktuksen lähes kukassa. Tämä yksilö on ulkoillut kesän portailla ja kasvanut niin laveaksi ja leveäksi, että se ei enää mahdu ikkunanlaudalle. Tiedä mihin tämän nyt sijoittaisin kukkiaan esittelemään.

Punainen serkku tulee vauhdilla perässä, nuppuja on runsaasti. Minusta on joka syksy yhtä ihmeellistä, että jotkut kasvit katsovat synkimmän ja pimeimmän vuodenajan parhaaksi ajaksi puhjeta kukkaan!

Syksy saapui ja toi syksyn puuhat

Syksy on saapunut, ei voi mitään. Illan pimeys yllättää pihalla puuhastelijan ja viime yönä pakkanenkin pääsi puraisemaan. Mutta onhan nyt jo lokakuu.

Makamikin hedelmät ovat kuin koruja, mutta maistuvat väkeviltä. Ei ihmisen syötäviä, eikä ilmeisesti lintujenkaan, koska viikonlopun tilhiparvet jättivät nämä rauhaan. Koristavat kuitenkin syksyistä pihaa.

Viikonloppu kuluikin syksyisissä puuhissa, jotka eivät ole mitenkään esteettisiä tai kauniita. Tässä nousevat joriinin mukulat maasta kellariin.

Kaivelin ylös myös keltaisen Callan, joka tarttui mukaan loppukesästä halpakaupan tarjoushyllystä. Yritän talvettaa kellarissa, mutta ei kyllä ole harmainta aavistusta miten se pitäisi tehdä. Kasvi kun on uusi tuttavuus.

Jotenkin kuvittelin, että Callalta löytyisivät vähän saman taipaiset mukulat kuin joriinilta ja sipulit tai juurakko kuin ruusulta. Mutta tämä paakku näyttää kyllä ihan tavalliselta kasvin juuristolta.

Hmm. Netissä puhutaan huonecallasta, joka menestyy ihan purkissa sisällä. Mutta tämä oli kyllä myynnissä ihan puutarhaosastolla perennojen seassa. Kertokaapa, mitä tälle pitäisi tehdä. Minulla ei ole tarjota sille viileää ja valoisaa yksiötä, on tyydyttävä joko valoon tai viileään.

Huom! Alla kommenteissa Sussi aivan oikein arvelee, että tämä kasvi ei ole calla vaan kanna! Eipä ihme, että ei netistä löytynyt  sopevia hoito-ohjeita. Tämä siis pääsee kellariin :). Pahoittelen nimisekaannusta, jonka sain aikaiseksi. (Jälkihuomautus)

Otin itsestäni reippaan niskaotteen, ja sahasin kivikkopenkin taustalle aikanaan istutetut norjanangervot alas. Ne ovat mestareita valloittamaan kasvutilaa kaikelta muulta ja ovat lopulta melkoisia risukasoja.

Keväällä niitä ei tule katkotuksi, kun ovat juuri aloittamassa kukintaa. Ensi keväänä eivät ole kukkapenkin kaunistus, mutta ehkä jo seuraavana saadaan taas valkoista kukkamerta.

Oksien hävittäminen on sitten oma hommansa. Oksasilppuri on loistopeli, mutta tällaiset pienet, haaroittuvat käppyrät eivät ole parasta mahdollista silppurin ruokaa.

Nyt on ihana auringonpaiste. Toivottavasti päivisin vielä kauniit säät jatkuvat, että joskus ehtisi tyhjentää kompostit, haravoida ja viimeistellä pihaa muutenkin talven tuloon.

Sinivalkoisesta keväästä haaveillen

Johtuisikohan Suomen 100-vuotissynttäreistä vai mistä, että innostuin hankkimaan  sinisten ja valkoisten tulppaanien sipuleita: White Dream ja Bleu Aimable. Silmissäni siintää sinivalkoinen kevät ja kukkaloisto.

Saapas nähdä miten käy. Viime talvena tulppaanin sipulini ensin mätänivät ja sitten paleltuivat yhtä pientä penkkiä lukuunottamatta. Mutta toissa keväänä tulppaanit onnistuivat hienosti. Yrittänyttä ei laiteta,vai mitä!

Eiväthän sinivalkoiset tietenkään riittäneet. Piti saada myös punaista, oranssia, keltaista...Tässä Blushing Lady, Temples Favourite ja Red Impression.

Nyt nämä pitäisi vielä saada ihmisten ajoissa maahan saakka. Kuulin tosin radiosta, että näin lämpimänä syksynä ei kannata hätäillä suotta. Puutarhuri neuvoi, että kuivat kukasipulit kannattaa kaivaa vasta hiukan viilenneeseen maahan. Muuten uhkaa mätäneminen. Odottelen siis. Toivottavasti äkkitalvi ei yllätä.

Ihmeen lämmintä on vieläkin. Meillä oli pari pakkasyötä, enimmillään 1,4 astetta miinusta. Daaliapenkkini paleltui, mutta ruukut vielä kukoistavat, kun niitä vähän peittelin. Nyt pitäisi kaivaa daaliat (tai vanhan ajan joriinejahan ne minulla ovat) mukulat ylös kuivumaan ja kellariin.

Syyspuuhia riittää ulkona ja sisällä. Päivä ja pala kerrallaan siirrytään kaamosta kohti.