Missä ovat linnut?

Toimelassa lintujen ruokintapaikoilla on tänä talvena ollut kovin hiljaista. Miten lie muilla?

Johtuneeko leudosta talvesta, että pikkulinnut eivät ole ruokintapaikoilla parveilleet? Jospa löytävät ruokansa muualta, kun lämpötila keikkuu jatkuvasti plussan puolella. Edes lumisena päivänä tarjotut siemenet eivät kerää lintuja.

Hyvä on, jos luonnosta ruokaa löytyy riittävästi. Itsekkäästi vain ajattelen, että olisi niin mukava lintuja tarkkailla. Tilannehan voi tietysti muuttua nopeastikin, jos kunnon talvi vielä näillekin lakeuksille saapuu.

Kevään tulokkaat

Tänä talvena Toimelassa on ruokittu ja tarkkailtu lintuja ennätysahkerasti. Olemmekin saaneet laudoille uusia lajeja, kuten tiklin.

Punatulkkua on houkuteltu kauralla ja vaikka millä, mutta vuosiin ei ole pihalla näkynyt. Kunnes viikko sitten poika oli käymässä ja keittiön ikkunasta vilkaistuaan totesi, että nythän siellä on pari punatulkkua. En meinannut uskoa, mutta totta se oli.

Talviruokinnan viimeisillä hetkillä päätti tulkkupari sitten pistäytyä meilläkin. Taisivat olla ohikulkumatkalla, kun ei ole sen koomin näkynyt. Todistusaineisto tuli kuitenkin napattua ikkunan läpi.

Ennen punatulkkuja apajille ehti myös mustarastas, tai pariskunta sekin. Niitä on toki aiempinakin vuosina nähty, mutta ilmestyvät aika myöhään keväällä.

Jotenkin komea syvässä mustassaan ja keltaisen nokan kera mustarastas minusta on. Ja sulassa sovussa pienempien kanssa syömässä, vai olisiko laittanut sirkut ja varpuset jonoon? Mielenkiinnolla muuten odotan, mitä marjapensaan alla ensi kesänä kasvaa, kun siemeniä on näköjään kylvetty reippaasti tirpan alle.

 

Viimeisin yllätys ja aivan uusi tuttavuus ilmestyi lintulaidalle eilen. Värisokea puoliso vei sänkyvaatteita tuulettumaan ja tuli sanomaan, että nyt sieltä saisi kuvia jostakin varpusesta. En jaksanut innostua, pikkuvarpuset on niin usein nähty ja kuvattu. Myöhemmin menin katsomaan ja totesin, että urpiainenhan se siellä, punaisissa läiskissään kökötti.

 

Olisikohan linnulla ollut joku vika, kun ei meitä pelännyt. Päästi tosi lähelle ja kökötti vain paikallaan. Lopulta kyllä lensi pois, joten lentotaito ainakin oli tallella. Kissalle tiedoksi, että ei kannata innostua. Hienon näköinen lintu tämäkin, en ole ennen pihalla nähnyt.

Tintillistä isäinpäivää

Isäinpäivän kunniaksi asennettiin uusi lintujen ruokabaari. Tässä baarissa listalla on kuorittuja auringonkukansiemeniä. Näyttävät maistuvan ainakin tinteille.

Meillä on nyt kolme eri ruokintapistettä, joissa tarjoilu vaihtelee. Auringonkukansiementen lisäksi tarjolla on rikottuja maapähkinöitä ja siemenseosta. Olen odottanut, että lisääntyvä ja monipuolistuva tarjonta lisäisi myös lajikirjoa omalla pihalla. Toistaiseksi olemme kuitenkin bonganneet vain edellisistä talvista tuttuja vieraita: sinitiaisia, talitiaisia, hömötiaisia, pikkuvarpusia sekä vähemmän toivottuja harakoita ja naakkoja. Keltasirkkujen parvetkin ovat vielä poissa.

Eniten odotan punatulkkuja, joita en ole nähnyt pihan ruokintapaikoilla moneen vuoteen.

Mahtaisiko syyllinen punatulkkujen puuttumiseen löytyä tästä kuvasta? Eppu-kissa vaanii aikansa kuluksia harakkaa, joka taas odottaa kieli pitkällä, että tirpasta tipahtaisi jotakin maahan. Harakat ja naakat eivät pääse käsiksi tirpan tai tämän riippuvan lintumökin tarjoiluun, mutta avolaudan pähkinät ne kyllä popsivat hetkessä. Näkehään tuon harakan mahasta; lihava kuin mikä!

Eppuhan ei harakkaa saa kiinni ja 15-vuotias pyyntikissa tietää sen oikein hyvin. Kunhan aikansa kuluksi testaa. Rouva kissaa pihalla pyörivät lintuparvet häiritsevät suunnattomasti. Vanhasta on tullut vain niin viluinen, että enimmäkseen se sisältä ikkunanlaudalta pitää vahtia ja säksättää. Linnut eivät ole vahtikissasta tietävinäänkään.

Tämä uusin ruokintapaikka on aivan keittiön ikkunan takana. Siitä onkin mukava seurailla lintujen touhuja. Ne ovat aika eteviä ja ahkerasti asialla, kun lumi ja pakkanen ovat ehtineet Toimelaan asti.

Lintuja tarkkaillen

Kaukoputki on viime aikoina ollut kovassa käytössä keittiön ikkunan edessä. Pihalla tapahtuu koko ajan. Vanhanaikaisella, tyttären koulussa tekemällä lintulaudalla vierailee talintinttejä, sinitiaisia, pikkuvarpusia ja keltasirkkuja. Niiden puuhien tarkkaileminen on mukavaa ja kaukoputkella pääsee lähelle lintujen elämää.

Linnuilla tuntuu olevan lajityypillisiä ja yksilöllisiä luonne-eroja. Esimerkiksi keltasirkut ovat paljon röyhkeämpiä kuin tiaiset tai pikkuvarpuset. Jotkut niistä asettuvat keskelle lautaa syömään ja kylmän rauhallisesti ajavat muut pois. Tiaiset ja varpuset ovat huomattavasti solidaarisempia ja sopuisampia.

Myös naakat ja harakat ehtivät saada osansa herkuista, vaikka pikkulintuja yritänkin ruokkia. Onneksi meillä on avoimen lintulaudan lisäksi myös "tirppa", josta isot rohmut eivät harmikseen saa sapuskaa ulos. Se on pikkulintujen valtakunta.

Olemme syöttäneet linnuille pussikaupalla pähkinöitä ja kuorittuja auringonkukan siemeniä. Muitakin siemenseoksia on tarjottu aina, kun selliasia on jostakin kaupasta käteen osunut. Lähikaupoissa on aika suppea valikoima linnunruokia.

Punatulkkuja en ole nähnyt lintulaudalla moneen vuoteen. Mitähän niille pitäisi tarjota? Talipallot eivät ainakaan ole niitä houkutelleet. Muutenkin olisi mukava saada lintulaudalle lisää lajikirjoa, kun vain tietäisi miten.

Mokomatkin rohmut

Viime keväänä jaksoin vielä suhtautua huumorilla naakkoihin, jotka majoittuivat grillikatoksen savupiippuun. Nyt nuo pikinokat ovat alkaneet tympiä, kun tulevat lintulaudalle rohmuamaan kaikki pähkinät heti, kun niitä käyn sinne laittamassa. Pikkulinnut uskaltavat tulla vasta sitten, kun naakat ovat vieneet parhaat päältä. Talipallot sentään laitettiin riippumaan niin, että naakkojen ja harakoiden on palloihin hankala päästä käsiksi.

Mitenkähän naakat saisi muuttamaan muualle? Harakoita on pihapiirissä ollut aina, mutta naakat ovat lisääntyneet vasta viime vuosina. Harakka onkin jotenkin hauskempi otus, mutta naakka kuin sen sijaan pelottavan kammottava pikkulintujen kauhu.

 

Onko hyviä vinkkejä?

Vipinää lintulaudalla

Ehdin jo ihmetellä, mihin pikkulinnut ovat pihaltamme kadonneet, kun joulun aikana oli lintulaudalla kovin hiljaista. Ehkä aloitin talviruokinnan liian myöhään tai leudossa talvisäässä ruokaa on riittänyt luonnossakin. Mutta loppiaisena laudalla kävi lopulta vilske. Tintit ja varpuset olivat yhteistuumin tyhjentämässä pähkinä- ja siemenherkkuja. Päivä oli pilvinen, mutta hauska oli katsella iloisten visertäjien puuhia pihalla.

Mukavaahan tämä pyhien vietto on ollut, mutta nyt riittää jo viltin sisällä lorvailu ja herkun puputus. Pablo-poika tahtoo ylös, ulos ja lenkille. Emäntä voi lopettaa kameran naksuttelun ja siirtyä tärkeämpiin puuhiin...

 Hyvää loppiaisen jatkoa!