Kevät mielessä

Ihmeellisesti ihmisen mieli kääntyy kohti kevättä heti, kun ensimmäiset auringonsäteet nousevat taittamaan kaamosta. Innostuin jo pätkimään huonekasveista istukaisia.

Juoru on istutettava uusiksi vähintään kerran vuodessa. Sillä on tapana vanhentaa alimmat lehdet ja tuottaa kovasti roskaa, ellei kasvia uusi. Siinäpä se saa odotella juuria ja multiin pääsyä. Samalla se tuottaa minulle kevätmieltä ja valaa uskoa tulevaan kasvukauteen.

Minun huonekasvini ovat pääsääntöisesti erittäin vanhaa perua ja tässä talossa vuosikymmeniä asuneita. Tai sitten niihin liittyy jokin tarina; istukaiset on aina joltakin saatu ja kasvit tuovat muistoja mieleen. Vanhoja tuttuja ei oikein voi hävittää, vaikka uusiakin lajeja tekisi mieli.

Päädyinkin pätkäisemaan vuosikymmeniä vanhan vuoripalmun latvasta poikki. Se oli kasvattanut valtavan pitkän varren ja vihreät oksat hipoivat kattoa.

Vaihtoehtoja olivat vanhan kasvin hävittäminen tai "nuorentaminen". Päätin kokeilla, juurtuisiko latvus. Sekin odottaa nyt juuriaan vesiastiassa. Ainakin muita palmuja olen samalla menetelmällä nuorentanut. Ehkä tämäkin onnistuu.

Vanhapoikavanhus jaksaa vielä yrittää. Se on taas kasvattanut nenäänsä "näppylän". Jonkin sortin hedelmä se kai on. Kerran vuodessa näitä ilmaantuu.

Kaikki nämä huonekasvit elelevät vinttikamarissa. Kamarin ikkunasta taas on näin lohduton näkymä, jos kevättä ajattelee. Vielä pitää lunta luoda, ennenkuin paljuun pääsee mattoja liottelemaan.

Juhannuksena 17 vuotta täyttävä Eppu mököttää. Se tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja tämänpäiväinen - 17 astetta on sille pahasti liikaa.

Kissa yrittää tappaa aikaa nukkumalla, naukumalla, syömällä, mököttämällä, nakkelemalla joululahjahiirtä ja kiusaamalla meitä. Sehän on luonnolisesti ihmisten vika, että ulkona on talvi. Kesällä Eppua ei juuri sisällä näe.

Lintuperspektiiviä

Kolmen vapaapäivän viikonloppu on sujunut vaihtelevissa säissä. Perjantain vesisade vaihtui eilen ja tänään hienoon ulkoilusäähän. Aurinko on hellinyt ja yöpakkaset ovat kuivanneet sateen jäljet. Kevät etenee.

Eilisellä retkellä ihastelimme "harakanpesiä" koivuissa. Jokin kasvitautihan lienee kyseessä, mutta lehdettömissä puissa moinen kerrostalo näyttää pelkästään hauskalta.

Pitkästä aikaa päätimme tarkastella maisemaa lintuperspektiivistä ja kapusimme Ohtakarin Pookiin. Sieltä näkyikin pitkälle: naapurikapunkien tuulimyllyt ja tehtaiden savupiiput siinsivät horistonteissa kiiltävän jään lisäksi.

Rauhallista oli kalastajakylässä, vaikka keli olikin mitä hienoin. Harvinaista oli, että merellä ei edes tuullut.

Vähän on viime päivinä tullut edistettyä kukkahommiakin. Multia on vaihdettu ja kiinanruusua ja marraskuun kaktusta leikelty. Kiinanruusun parturoin ehkä vähän turhankin paljaaksi ja pistokkaita on nyt reippaasti.

Punainen marraskuun kaktus on kasvanut jo vähän turhan isoksi ja puumaiseksi. Ei tmeinaa mahtua enää mihinkään. Leikkelin siitäkin uusia istukaisia. Valkoinen marraskuun kaktus sen sijaan aloittelee uutta kukintaa jälleen. Kyllä on kiitollinen huonekasvi.

Ulkona maa paljastuu vauhdilla, jos aurinko tämän päivän tapaan jatkaa helotustaan. Kevättyöt alkavat olla mielessä.

Näinkö meille taas kävi

"Näinkö meille täällä aina käy", voisivat santtukaksoseni laulaa, jos osaisivat. Mikä ihme tässä saintpaulioiden kasvatuksessa nykyisin on niin vaikeaa?

Ostan kaksi identtistä istukaista ja siirrän ne täsmälleen samalla tavalla samanalaisiin purkkeihin, samaan multaan ja samalle ikkunalle. Toinen elää ja porskuttaa komeasti, toinen nuupahtaa samantien.

Periksi ei anneta. Kokeilen vielä yhdellä taimella, jos tämä ei tästä virkisty. Syytä olisi virkistyä pikimmiten! Paikkaa on kyselty...

Istukaisten vaihtoa

Merkillisesti jotkut huonekasvit viihtyvät liian hyvin ja toiset nyyryävät. Yli-innokaisiin kuuluu Toimelassa aloe vera. Tämän istukaisen sai muinoin tyttäreni synttärilahjaksi ja kasvi todella menestyy valoisassa, isoikkunaisessa talossa.

Taas on purkki käynyt pahasti ahtaaksi poikasista. Emokasvi taas on kasvanut niin isoksi, että ei mahdu enää ikkunanlaudalle. Mies valittaa, että se pistää sohvalla istuessa niskaan. Lisäksi aloe on täynnä sitä terveellistä aloemömmöä eli nestettä ja kasvi painaa kilotolkulla.

On mullanvaihtoaika ja aloeperheeni on aika ottaa asumusero, ahtaastihan nuo asuvatkin!

Suurimman istutan tilapäisruukkuun odottamaan kesää ja pihaistutuksiin pääsyä. Toiseksi suurin pääsee paraatipaikalle ikkunalle pistelemään miestä niskaan.

Ylimääräisten kanssa ei tule ongelmaa. Vien ne nimittäin työpaikallani järjestettävään huonekasvien vaihtopäivään tai Viherpeukalon päivänä se tänä vuonna kulkee. Olemme järjestäneet kasvien vaihtoa ennenkin menestyksellä. Hauska nähdä mitä löydän aloeni ja kaktusteni vaihtareiksi :)

Saapas muuten nähdä, mitä aloe tykkää, kun päätin istuttaa sen tällä kertaa kaktus- ja mehikasveille tarkoitettuun multaan. Mehikasviksi kai aloekin lasketaan? Tähän saakka olen kyllä käyttänyt aivan tavallista kukkamultaa, mutta nyt sattui olemaan tuota toistakin.

Vanhasta perinnekasvista nimeltä valkotupsukki postailin pari vuotta sitten. Kasvi on herättänyt kiinnostusta, koska sitä ei ole enää kovin helppo hankki esimerkiksi kukkakaupoista.

Nämä kaksi valkotupsukin poikasta lähtevät lähiaikoina Toimelasta kohti Turkua. Kaisa sieltä melkein vuosi sitten kaipaili istukaisia ja lupasin toimittaa, kun jakamisen aika tulee. Toivottavasti pääsevät hyvissä voimissa perille.

Periaatteessa valkotupsukki viihtyy sitä paremmin, mitä ahtaammin sipulit täyttävät purkin. Mitään kiirettä jakamisella ei sinänsä tässä tapauksessa ole. Valkotupsukin pensselimäisiä kukkia en ole hetkeen saanut aikaiseksi. Jospa tänä keväänä senkin ihmeen taas näkisi.

En raaskinut heittää pois jouluasetelman sypressiä, vaan istutin senkin multiin. Joskus aikaisemmin olen saanut sypressin menestymään sisällä monta vuotta. Nyt meinaan kyllä siirtää senkin ulkoistutuksiin kesällä. Sisällä kun ikkunanlaudat tuppaavat käymään ahtaiksi.

Puikulat penkissä

Puikulaperuna on nyt penkissä kasvamassa. Kylmän toukokuun vuoksi pantiin peruna pari viikkoa viimevuotista myöhemmin. Satoa on odotettavissa vasta heinäkuun lopussa ja elokuussa, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Bloggasin aiemmin puikulaperunan idättämisestä. Nostimme siemenet itämään maaliskuun seitsemäntenä päivänä. Joku postauksen kommenteissa kyseli, eivätkö idut kasva liian pitkäksi ja katkeile. Kuvassa vastaus: Puikulan idut eivät kasva pitkiksi ja idätysaika on todella pitkä. Reippaassa kahdessa kuukaudessa siemenet ovat onnistuneet kasvattamaan vain sentin idut.

Muuta ei kasvimaalla vielä ole kasvamassa, mutta lähipäivinä on tarkoitus kylpää porkkanat, salaatit, persiljat ja tillit sekä istuttaa sipulit.

Kesän lämpö on vihdoin saapunut viihtosvyöhykkeelle asti. Eilen kaivelin perennapenkkiä ja onnistuin saamaan jonkin ötökänpiston nenänpäähän. Olipas outo tunne, kun nenä "neulottui" ja rupesi pistelemään. Nyt nenänpää on punainen, turvonnut ja kutiava. Ei tee mieli ihmisten ilmoille.

Taimia tuli ulkoilutettua. Pablo vahti, että niillä on kaikki hyvin sillä aikaa, kun minä tongin kukkapenkkiä.

Kohta joutuu varmaan perustamaan taimikirppiksen, kun ei tiedä mihin näitä "harvennushakkuun" tuloksia lykkäisi :). Tekisi mieli istuttaa uusiakin lajeja, eikä pelkästään levitellä vanhoja paikasta toiseen.

Tällä erää on ylituotantoa tulikellukasta, päivänliljasta ja unkarinsyreenistä, muun muassa. Tulikellukka (punaisessa punkassa) on vaatimaton kasvi, joka kukkii alkukesästä oranssein pienin kukin. Loppukesällä se on matala ja vihreä. Päivänliljan (mustassa ämpärissä) kukat taas puhkeavat heinäkuulla kirkkaan keltaisin ja näyttävinä.