torstai 25. tammikuuta 2018

Banaanikärpäsiä, argh!



Sapettaa, kun en pääse eroon banaanikärpäsistä! Niitä tuli jo viime kesänä jonkin kasvin tai mullan mukana. Invaasio vähän helpotti, kun laittelin torjuntapuikkoja multiin. Ongelma ei kuitenkaan ole kokonaan kadonnut.

Sylttytehdas näyttäisi tässä tapauksessa olven onnenkäenkaali. Vaikka itse kasvit ovat talvella hädin tuskin hengissä, ne elättävät hienosti kärpäspopulaation. Tämä kävi ilmi, kun työnsin multiin keltaiset liima-ansat, joihin kärpäset innolla itsensä lennättävät.

Liikenne ilmatilassa vähenee kyllä näillä luomutorjuntalappusilla, mutta tuskin ongelma mullasta mihinkään häviää. Pitänee  putsata tarkaan mullat onnenkäenkaalin kävyistä ennen uudelleenistuttamista. Vai mikähän näihin auttaisi?

maanantai 22. tammikuuta 2018

Arktista

 
Viikonvaihteen paukkupakkasissa oli vaikea uskoa sääennusteita. Lupailevat loppuviikolle vesisateita. Mieluummin pitäisin paukkupakkaset ja silmiähivelevän kauniit talvimaisemat.


Lenkkipolku muistuttaa joulukorttia. Joskus ajattelee, kun tällaisia tauluja katselee, että ei oikeasti voi olla tuon näköistä. Kyllä voi!


Kuurankukat koristivat viikonloppuna kesämökin ikkunaa. Vanha, alkeellinen mökki on talvet omillaan, vähän lohduttoman näköistä.


Meren jää on kovasti rosoista ja röpöläistä. Jäätelejä on paljon. Voi olla, että tänä talvena ei tule kovinkaan hyviä jäähiihtokelejä. Kävellen siellä jo pääsee, olipa joku aurannut tietäkin. Jää nähtäväksi, miltä maisema näyttää luvattujen vesisateiden jälkeen.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Kevät mielessä

Ihmeellisesti ihmisen mieli kääntyy kohti kevättä heti, kun ensimmäiset auringonsäteet nousevat taittamaan kaamosta. Innostuin jo pätkimään huonekasveista istukaisia.

Juoru on istutettava uusiksi vähintään kerran vuodessa. Sillä on tapana vanhentaa alimmat lehdet ja tuottaa kovasti roskaa, ellei kasvia uusi. Siinäpä se saa odotella juuria ja multiin pääsyä. Samalla se tuottaa minulle kevätmieltä ja valaa uskoa tulevaan kasvukauteen.




Minun huonekasvini ovat pääsääntöisesti erittäin vanhaa perua ja tässä talossa vuosikymmeniä asuneita. Tai sitten niihin liittyy jokin tarina; istukaiset on aina joltakin saatu ja kasvit tuovat muistoja mieleen. Vanhoja tuttuja ei oikein voi hävittää, vaikka uusiakin lajeja tekisi mieli.

Päädyinkin pätkäisemaan vuosikymmeniä vanhan vuoripalmun latvasta poikki. Se oli kasvattanut valtavan pitkän varren ja vihreät oksat hipoivat kattoa.

Vaihtoehtoja olivat vanhan kasvin hävittäminen tai "nuorentaminen". Päätin kokeilla, juurtuisiko latvus. Sekin odottaa nyt juuriaan vesiastiassa. Ainakin muita palmuja olen samalla menetelmällä nuorentanut. Ehkä tämäkin onnistuu.


Vanhapoikavanhus jaksaa vielä yrittää. Se on taas kasvattanut nenäänsä "näppylän". Jonkin sortin hedelmä se kai on. Kerran vuodessa näitä ilmaantuu.



Kaikki nämä huonekasvit elelevät vinttikamarissa. Kamarin ikkunasta taas on näin lohduton näkymä, jos kevättä ajattelee. Vielä pitää lunta luoda, ennenkuin paljuun pääsee mattoja liottelemaan.


Juhannuksena 17 vuotta täyttävä Eppu mököttää. Se tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja tämänpäiväinen - 17 astetta on sille pahasti liikaa.

Kissa yrittää tappaa aikaa nukkumalla, naukumalla, syömällä, mököttämällä, nakkelemalla joululahjahiirtä ja kiusaamalla meitä. Sehän on luonnolisesti ihmisten vika, että ulkona on talvi. Kesällä Eppua ei juuri sisällä näe.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Lumitalvea


Kyllä talvi on kaunis, kun se on oikea luminen pakkastalvi. Toimelan näkymät muistuttavat pitkästä aikaa lapsuuden lumitalvia. Kesä on ihana, mutta hienoja ovat myös lumiset ja kuuraiset oksat kuulasta sinitaivasta vasten. Vielä kun ensimmäiset auringonsäteet valaiset.


Aivan sama sattuuko kameraan riippakoivu....


...tai vanha, käppyrä männynrohjake. Ovat kuin purkista huurrettuja.


Kinokset kasvavat ja lumitöiden tekijällä kunto nousee. Pihavalot uhkaavat upota hankeen, eivätkä talventöröttäjätkään kohta enää nouse esiin.


Katot keräävät lumikuormaa. Pitäisiköhän jo huolestua lumen painosta, suvikelejäkin on ollut?


Lintulaudat tyhjenevät joka päivä. Ruokintapaikoilla käy kuhina ja aurinko innostaa jo pieneen lirkutukseen. Tällä kertaa lauta oli tyhjä jo puolilta päivin.


Ruokaa linnuilla riittää. Pihlajat tekivät viime kesänä ennätyssadon. Jostakin syystä tilhet eivät ole pihlajia vielä putsanneet, vaan marjoja on runsaasti. Myös orapihlaja-aita on saanut pitää punaiset palleronsa


Lumitöiden tekijä ehkä huokailee, mutta perennat ja sipulikukat kiittävät kunnon talvea. Paksun lumipeitteen suojissa on hyvä uinua talviunta.


Minulla on tapana ostaa joulumyyjäisistä vanhan ajan risuluuta. Monena talvena se on jäänyt koristeeksi, mutta tänä vuonna notkean risuluudan teho on pitkästä aikaa tullut todistetuksi. Kevyt pakkaslumi lentää aamulla portailta hujauksessa risuluudalla. Paljon helpommin kuin kaupan katuharjalla. 


Ja miten upeita potkukelkkakelejä! Vanhalle kansakoululleni olen potkaissut kelkalla joogaan ja jumppaan yhtä nopeasti kuin lapsena kouluun. Teitä ei ole tarvinnut hiekalla pilata, kun on ollut sopivat pakkaset.

Vanha kelkkarämä on kovilla. Harkitsen jo uuden hankintaa, jos talvet tällaisiksi jälleen muuttuvat.


Mitäpä näistä sanotte? Löysin vintiltä 1970-luvun huopatossut, joita käytin itse lukiolaisena ja joilla myös tyttäreni tarpoi lukiolaisena koulun penkille. Alkaa mennä jo vähän liian nostalgiseksi... Huopikkaat on helppo napata jalkaan ja niillä on hyvä kahlata sytyttelemään lyhtyjä pihalle. Kunhan on pakkanen ja nyt sitä on riittänyt.

Kevättä kohti hiihtäen, kelkkailen ja huopatossuillen. Mikäs sen mukavampaa.