sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Tilhen kylpyhetki



Orapihlaja-aidassa oli tänä syksynä marjoja enemmän kuin koskaan ennen. Punaiset helminauhat pensaissa innostivat paikalle myös valtaisat tilhiparvet. Orapihlajanmarjat näyttävät olevan niiden herkkua.

Ruokahetken jälkeen tilhet päättivät kylpeä keskellä pihatietä kuralätäkössä. Peseytyminen suoritettiin perusteellisesti katsojista tai pihaan pyrkivistä autoista piittaamatta.


Enpä ole ennen moista vesiesitystä nähnyt. Tutkittiin, uitiin, sukellettiin ja pörhistettiin höyhenet. Joskus olen nähnyt pikkulintujen kylpevän vesiastiassa, mutta tilhelle näköjään sadevesilätäkkö on juuri sopiva paikka.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Mitä teille kuuluu kukkasipulini?


Satsasin tänä(kin) syksynä enemmän kuin tarpeeksi kukkasipuleihin. Tuli isoa ja pientä tulppaania, kerottua ja yksinkertaista. Lisäksi vähän krookuksia ja pikkunarsisseja.

Kesä oli kuiva ja alkusyksy lämmin. Niinpä sipulit tuli laitettua multiin aika myöhään lokakuulla. Pian istutuksen jälkeen alkoikin sataa reippaasti ja sadetta tuli ja tuli. Sateen jälkeen saimme sitten saman tien pakkasta ja luntakin, mutta aika ohuesti.

Nyt vähän mietityttää, mitä sipuleille mahtaa kuulua. Ehtikö maa kuivua ennen pakkasia riittävästi vai jäätyivätkö sipulini? Ja kaivoinko ne riittävän syvälle?

Ei ole montaa vuotta syksystä, jolloin vettä satoi viikko tolkulla ja saman tien iski -20 asteen pakkaset. Silloin sipuleille kävi huonosti. Useimmat paleltuivat tai eivät kukat ainakaan nousseet maasta keväällä. Toivottavasti nyt ei ole käynyt yhtä huonosti, vaan pieni lumikerros suojaisi riittävästi. 


Tätäkö pohtii myös kissavanhuksemme Eppuli, kun katsoo kauas ja ihmettelee? Oikeasti Eppu ei ole huolissaan kukkasipuleista, vaan talvesta ja tarkenemisesta. 18-vuotias kissa tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja inhoaa pakkasia, lunta ja talvea ylipäänsä. Tämäkin kaihoisa katse taitaa suuntautua lämpimiin sisätiloihin.

Eppu on vielä elämänhaluinen, vaikka kuulo on mennyt. Näkö kuitenkin pelaa ja ruokahalu on hyvä.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Kesämuistoja Utsjoelta


Ulkona lumipeite kasvaa ja hiihtokelit ovat jo alkaneet. Tänään olen viettänyt vapaapäivää ja selaillut kesältä kertyneitä valokuvia. Kuinka heleän vihreiltä vaivaiskoivut näyttivätkään Utsjoella juhannuksen jälkeisellä viikolla. En malta olla jakamatta kesämuistoja kanssanne.

Lähdimme reissuun heti kesälomani alkajaisiksi ja porhalsimme pikavisiitille Utsjoelle. Siellä ei ole ennen tullut käytyä, vaikka Lappia on muuten kierrelty ristiin rastiin. Nyt oli mahdollisuus olla reissussa hiukan pidempään, kun tytär oli kotona kissan ja pihan vahtina.





Jylhä ja upea Tenojoki teki vaikutuksen. Norjan ja Suomen yhdistävä Saamen silta oli vieressä ja maisemat puhuttelivat.



Rannasta lähtivät lohensoutajat matkaan, kun sesonki oli parhaimmillaan. Emme kokeilleet, mutta seurasimme rannalta vanhan perinteen nykyistä "turistimuotoa":



Lomakylä Tenojoen rannassa tarjosi yösijaa sekä mökeissä että laadukkaissa hotellihuoneissa. Utsjoelle löytävät tiensä muun muassa aasialaiset revontulituristit ja maksukykyiset lohenpyytäjät. Majoituksen taso oli todella korkea.




Perinne ja nykypäivä sulassa sovussa kättä lyöden Utsjoella.


Pohjoisessa kesä on lyhyt, mutta kiihkeä. Unikot työntyvät maasta jo kesäkuun puolella, vaikka kansa vielä vaeltaa toppatakeissa.


Karussa maassa kukkapenkiksi sopii vaikkapa vanha vene. Epäilemättä lohensoutajien perintöä tämäkin paatti, joka on saanut uuden elämän kasvulaatikkona.

Viivyimme Utsjoella vain pari päivää, mutta maisemt palkitsivat pitkän ajomatkan jälkeen uusilla kokemuksilla. Tämä oli hyvä alku lomalle.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Syksyn ja talven rajamailla


Neljän kuukauden blogipaaston jälkeen heräsi tänään tunne, että on palattava Toimelan pihaunelmien pariin. Oli elämässä vaihe, johon blogin kirjottaminen ei oikein mahtunut, eikä valokuvaaminenkaan. Tänään kaivoin kameran komerosta, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi kuin keväällä. Puhalsin pölyt pois ja tallensin muutaman hetken pihalta.

Pyhäinpäivä on usein rajapyykki, jolloin syksy vaihtuu talveksi. Niin näyttää käyvän tänäkin vuonna. Viimeiset pihakalusteet nököttävät hiukan surullisina lumen keskellä, vaikka tavallaan on myös kaunista.


Puuhun unohtunut omena on saanut lumihatun. Vieläköhän tuo olisi syötävä, kun ei ole linnuillekaan maistunut?



Makamikin kauniit pikkuomenat eivät maistu kenellekään, vaan lussahtavat pakkasessa. Ehkä nämäkin jollekin hätätapauksessa maistuvat ennen seuraavaa suvea.



Vuorenkilvet vielä sinnittelevät lumivaipan keskeltä punaisina ja vihreinä. Tässä ajassa ovat kaikki vuodenajat läsnä ennen hyytävien pakkasten ja metristen lumihankien tuloa.


Pidän syksystä, kun kesän menettämisen haikeudesta pääsen yli. Varsinkin tällaisista kuulaista ja aurinkoisista päivistä kuin tänään. Illalla voi hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan tekemään käsitöitä ja katsomaan tv-sarjoja.

Pimeää ja kaamosta olen jo jonkin aikaa torjunut kirkasvalolampulla ja parilla valokranssilla ikkunassa. Tänään annoin periksi ja ripustin myös pihalle pikkupuihin paristoilla toimivia, ajastettavia valosarjoja. Nythän ne ovat pimeydessä juuri oikealla paikalla.