Viherpeukalo osoittaa heräämisen merkkejä

 
Pitkän talven jälkeen tulee kevät, aina. Ei ehkä ihan vielä, mutta valon ja lämmön suuntaan mennään ja viherpeukaloni heräsi kuin heräsikin talvikoomasta. Luulin, että olisin sen jo kokonaan kadottanut, mutta tänään innostuin vaihtamaan multaa huonekasveille ja jakamaan jättisuuriksi kasvaneita kasveja.

  

Eikä päivääkään liian aikaisin. Vai mitä sanotte viirivehkasta? Kasvi on imenyt vettä kuin pesusieni ja olen ollut hyvin tietoinen sen jakotarpeista, mutta laiskotellut asian suhteen useamman kevään. 

 

 

Kun lopulta onnistuin kiskomaan kasvin liian pienestä ruukusta, mullasta ei ollut enää tietoakaan.  Pelkkää juurta ruukku täynnä! Paakkuun ei paljain käsin pystynyt, vaan piti ottaa puukko avuksi jakamiseen. Toivottavasti kasvi selviää jako-operaatiosta, kun oli jo ehtinyt kukkiakin kasvattaa.

 

 

 

Entäpä sitten valkotupsukki tai Eevan esiliina tai elefantin korva, millä nimellä sitten olettekaan tämän vanhan perinnekasvin oppineet tuntemaan? Yhtenä aurinkoisena talvipäivänä huomasin, että valkotupsukkini oli halkaissut ruukkunsa. Purkki oli täynnä poikasia, jotka ilmiselvästi odottivat pääsyä laveammille kasvualustoille. Tänään nekin pääsivät omiin ruukkuihinsa.

 

Ruukkujen vaihto on sotkuista puuhaa. Vaikka kuinka yrittää välttää mullan leviämistä, kylpyhuone oli taas kuin tasitelun jäljiltä. Monta uutta pientä istukaista kuitenkin pääsi multiin. Suurin aloe vera odottaa kevään tässä väliaikaisessa ruukussa ja pääsee taas kesäksi pihalle, missä se on ainakin aiempina vuosina viihtynyt erinomaisesti. Ja aina jää poikasia myös jakoperää.

 

 

Santutkin siirsin isompiin saviruukkuihin. Jospa ne innostuisivat kukkimaan. Edellinen kukinta päättyi joulun tienoilla.

Anopilta peritty orkidea jaksaa kukkia läpi talven. Ei isoja kukkia, mutta kestäviä. Ystävänpäivän aattona tulin ajatelleeksi, että useimmat huonekasveista ovat joltakin saatuja tai perittyjä. Montaakaan en ole itse ostanut.

Kukkia hoitaessa on hauska muistella, keneltä poikaset ovat kotoisin. Esimerkiksi: Viirivehka entiseltä työkaverilta Heleniltä, santpaulia ja orkidea anoppivainaalta, aloe vera on äitini tuoma ja valkotupsukki on asustanut Toimelassa jo 1950-luvulta saakka Aune-mummun ajoista.

Tuoksuva ja täyteläinen keskikesä

Huikaisevan täyteläistä ja tuoksuvaa alkukesää ja juhannusta olemme saaneet viettää. Syreenit kukkivat tänä vuonna runsaina ja koko pihan täytti pari viikkoa huumaava tuoksu. Valkoiset ja liilat pihasyreenit ehtivät kukkia jo ennen juhannusta ja rankka sade hakkasi kukinnot valkoiseksi peitoksi nurmelle. Mutta olivathan nämä kauniita aikansa!

Unkarinsyreeniaitakin kukki paikoitellen hyvin runsaasti, mutta sekin on jo ehtinyt parhaan kukkaloistonsa ravistaa, vaikka yleensä kukkii Toimelassa juhannuksena.

Aivan ilman syreenintuoksua ei sentään jääty juhannusjuhlissa, sillä porraspään pikkusyreenien kukinta on parhaillaan kukkeimmillaan. Niiden alla kuunliljojen isolehtinen versio on pitänyt erityisesti alkukesän runsaista sadekuuloista. Hiekkamaalla vettä harvoin tulee niille liikaa.

Tuoksurintamalla ei jää yhtään syreeniä vähäisemmäksi tämä keltainen kaunokainen eli päivänlilja. Sillä on hetkensä tuoksukuningattarena, kun hyvin lisääntyvää lajiketta on tullut leviteltyä eri puolille pihaa.

Kuten näiden pienempien kuunliljojen kaveriksi ...

... ja hyötypuutarhan nurkkaan, missä se kilpailee huomiosta päivänkakkaran, ruosipulin ja mansikan kanssa.

Pakko hehkuttaa myös aloe veraa. Aiempien kesien tapaan ole siirtänyt sisältä suurimaksi kasvaneen aloe veran kesäksi ulos ruukkuistutukseen. Aikaisempina vuosina se on kukkinut loppukesästä, juuri ennen syksyn ensimmäisiä pakkasia, mutta nyt kukinto on jo aukeamassa juhannuksena. Vuodet ovat erilaisia.

Hyvää juhannuksen ja täyteläisen kesän jatkoa Toimelan seuraajille! Aurinkoiset ja lämpimät säät näyttävät jatkuvan ja sehän sopii lomalaiselle.

Elokuun tummat, täyteläiset illat

Kuukauden blogipaaston jälkeen huomaa kirkkaasti, kuinka pitkälle kesä on ehtinyt. Elokuun illoissa on aivan oma tunnelmansa ja värinsä. Varastoista alkaa kuin huomaamatta kaivella lyhtyjä ja pihavaloja.

Kaikki on vielä täyteläistä, mutta syksy ja kesästä luopumisen haikeus alkavat hiipiä mielen perukoille. Vaikka kuinka yrittäisi toitottaa, että kesää on vielä jäljellä.

Kun on koko kesän jaksanut odottaa, monet kukat lopulta palkitsevat elokuussa. Kuten hirssi, jonka punaisia tähkiä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Lopultakin niitä työntyy esiin. 

Samassa ruukussa tosin rönsyää paljon muutakin. Ja ne muut ovat olleet kasvutilan valtaamisessa nopeita. Aloe vera on tänä kesänä jäänyt heinien taustalla vallan kakkosviulun soittajaksi.

Monien perennojen paras loisto on auttamatta ohi. Jaloangervotkin jo himmenevät.

 Jotkut ovat jo muisto vain, kuten nämä kaunokaiset...

...ja palavarakkaus....

Perennapenkki on vaihtanut kuosiaan kokonaan jo useampaan kertaan. Ensin menivät vuorenkilvet, kekevätvuohenjuuret, sammalleimut ja taustalla norjanangervot. Sitten tulivat vuoroon palavarakkaus ja harmaamalvikki kumppaneineen. Näiden tilalle ovat jo puhkeamassa syysleimut. Paljon mahtuu yhteen penkkiin, kun välillä saksii vanhoja kukintoja pois.

Karpaattienkello koristealtaan vieressä ilahduttaa joka vuosi. Keskikesän jossain muualla viettäneet harakat ovat elokuussa palanneet sukimaan sulkiaan altaaseen.

Maurinmalva yrittää sitkeästi koko kesän, vaikka vieressä harmaamalvikki valtaa sen kasvutilaa.

Vanhanajan jorinit ovat loppukesän sulostuttajia. Niiden kukinta onkin tänä kesänä runsasta.

Ylipäänsä kesä on suosinut janoisia kukkia ja perennapenkkejä. Meillä hiekkamaalla kuivat kesät ovat myrkkyä. Nyt vettä on tullu aika sopivasti ja kukat kiittävät.

Hyötykasveista ei voi sanoa samaa, liekö viime kesän kuivuus vielä vaivana. Mutta se on toisen tarinan aihe. Olkoon tämä kukkien postaus.

Ps. Etupihan pikkusyreenit ja kuunliljatkin ovat tykänneet vedestä. Ja rikkaruohot :)

Kaivattu kesä

Toimelan kevät on ollut kylmä ja kuiva. Kesän tuntua on saatu vasta parina viime päivänä ja vettä kaivattaisiin kovasti. Perennat sentään ovat lähteneteet jo kasvuun. Koivuissa ja syreeneissä lehdet ovat tosi pienet vielä.

 Raparperi ei kylmästä keväästä säikähdä. Vartta kasvaa jo mukavasti.

Marjapensaistakin huomaa, että pitkällä kesää kohti ollaan matkalla. Uudet marjat jo kukkavaiheessa tulossa musta-, puna- ja valkoherukoissa.

Säitä uhmaten olen tuonut taimet ulos, mutta harsoa ja suojaa tarvitaan vielä. Yöt ovat olleet viileitä ja päivälläkin pohjoista tuulta on riittänyt. Harson alla salaatti ja yrtit jo itävät. 

Amerikanpelargonioita mainostetaan säänkestäviksi. Tuskinpa nekään hallasta pitävät. Olenkin kärrännyt istutuksia kottikärryillä edestakaisin autotalliin ja ulos.

Pari yötä ovat istutukset jo viettäneet reippaina omilla paikoillaan. Eiköhän tämä tästä kesäksi muutu.

Kannatkin kaivoin ja kohopenkkiin. Kukkia ei näy. Viime vuonna eivät mokomat kukkineet ollenkaan. Nyt olen yrittänyt lannoittaa kannoja reippaasti, jotta kukka-aiheita syntyisi. Jos tänäkään vuonna en saa näihin yhtään kukkaa, tuskin kannat näkevät seuraavaa suvea. Vaikka lehdet ovat ihan kauniita, en jaksa viherkasveja kellarissa säilytellä ja esikasvatella.

 

Viherkasveista puheenollen: Yhden aloen ajattelin taas uhrata Suomen hyytävälle suvelle. Seurakseen saa ehkä pehmytmesiheinää, sateenkaaribalsamia ja hirssiä. Saapas nähdä, mitä näistä syntyy.

 

Aloe veran sisäyksilö ehti jo avata kukkansa. Kohta se alkaa roiskia mettä ja sotkea ikkunaa. Näin on ainakin aiemmilla kerroilla käynyt.

Sinivalkoista äitienpäivää

Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.

Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.

Huonekasvien keväthuolto

Syksyllä kevät tuntuu aina olevan tavoittamaton ihanuus. Odottavan aika on pitkä, mutta siitä huolimatta huonekasvien keväthuolto tulee aina yllättävän pian joulun jälkeen. Mullanvaihto ei ole maailman ihaninta puuhaa, mutta työ palkitsee tekijänsä.

Onneksi jotkut kasvit innostuvat kukkimaan juuri helmi-maaliskuulla, kuten viirivehka. Sille ei tehty tänäkään vuonna keväthuoltoa. Purkki alkaa olla täynnä, mutta viirivehka taitaa tykätä täyteläisestä ruukusta.

Kahvipensas on Toimelan viimeisimpiä tulokkaita. Se ei mitenkään hehku eikä kukoista eikä tuota satoakaan. Kesällä ikkunalla on turhan kuumaa ja talvella kuivaa. Tällä kertaa kahvipensaskin sai vain uutta pintamultaa.

En ole vuosiin omistanut kultaköynnöstä. Viime syksynä istukainen löysi tiensä ostoskärryyn ja paikkansa keittiön nurkassa. Mullat vaihtuivat ja ruukku isoni. Perinteinen takuukasvi onkin kasvattanut juuria ja lehvistöä massiivisesti talven aikana.

Luin jostain, että kultaköynnös on taas trendikäs, tosin limen värisenä. Tämä on tavallinen vihreälaikullinen laji, mutta kiitollinen huonekasvi.

Tämän veijarin vuoksi oikeastaan ryhdyin mullanvaihtopuuhiin. Aloe verat viihtyvät Toimelan talvessa niin hyvin, että purkit ja ikkunalaudat loppuvat kesken. En ole juuri ajatellut koko kasvia, heittänyt vain talven mittaan vettä silloin tällöin. Kun lopulta havahduin aloe oli kasvattanut kymmenkunta poikasta ja venyttänyt suurinta ruusukettaan 70 cm.

Aloe on raskas kasvi. Ei ole mitenkään epätavallista, että se kellahtaa purkkeineen päivineen ikkunalaudalta, jos pääsee liian isoksi. Niinpä ryhdyin voimaa vaativaan puuhaan. Kiskoin kasvin liian pienestä ruukusta ja jaoin.

Minulla on tapana istuttaa suurin ruusuke isoon ruukkuun keväällä ja viedä se kesäksi ulos, missä se on viime vuosina myös kukkinut. Poikasista laitan kasvamaan tulevien vuosien ulkokukat. Istukaisia riittää muillekin jakoon.

Välillä olen jo kyllästynyt koko aloeen sen massiivisen kasvun ja lisääntymisen vuoksi. Toisena hetkenä tykkään siitä kovasti. Jos olisi kokonainen huone viidakkona, aloella sen saisi hetkessä täytettyä.

Mehitähti on tullut Toimelaan pienenä alkuna jouluistutuksessa. Se oli ulkona aloen juurella yhden kesän, mutta ei kavanut ollenkaan. Nyt mehitähti on viettänyt pari vuotta sisällä ja halkaisija on jo 25 cm.

Tämäkin pitäisi siirtää jo isompaan ruukkuun, mutta lehdet ovat niin hauraat ja helposti katkeilevat, että en vielä raaskinut. Näyttäähän tuo viihtyvän, jopa lämpöpatterin päällä ikkunalla. 

Helpoin huonekasvi on ilmakasvi, jonka sain muutama vuosi sitten tyttäreltä joululahjaksi. Ei multaa, eikä mullanvaihtoa.

Kuvasta huomaan, että alkuperäinen emo on ruskistanut lehtien kärkiä. Emoa isommaksi kasvanut poikanen sen sijaan näyttää voivan hyvin. Kannattaisikohan nämä erottaa toisistaan?

Vaikka huonekasveista on vaivaa ja riesaa, en osaisi ilmankaan olla. Talvikuukausina huonekasvit tuovat vihreyttä ja kesän tuntua kotiin.

Aloen kasvattajaksi?

Olisinpa ammatiltani aloen kasvattaja. Jostakin syystä aloe verani poikivat käsittämätöntä tahtia. Tämäkin yksilö on syksyllä yksikseen omaan purkkiin istutettu. Nyt on todella ahdasta. Keväiseen jakoon ja mullanvaihtoon on vielä matkaa, saapas nähdä miten tämän populaation käy.

Aloe vera on mielestäni helpoimmista helpoin kasvi, joka menestyy niin huonekasvina kuin kesällä ulkonakin. Ja lisääntyy, voi hyvä tavaton sentään! Maailmani uhkaa täyttyä aloesta.

Aloe ei nirsoile, kastelipa vähän tai paljon, olipa kasvupaikka varjoinen tai aurinkoinen. Mieluummin ehkä kuitenkin varjoinen. Paahteisella eteläikkunalla lehdet tosin saattavat palaa. Mutta henki tästä ei lähde millään.

Suosittelen kaikille niille, joilla huonekasvit eivät yleensä menesty. Aloe ei petä. Kesällä se saattaa ulkona jopa kukkia, kuten olen blogissani useamman kerran kuvien kera raportoinut.

Terveisiä preerialta

On tämä ihmeellinen kesä. Helteitä viikko tolkulla ja kuivuutta. Olemme täällä Pohjanmaan rannikolla kärsineet vielä sisämaatakin enemmän kuivuudesta. Perennat, pensaat ja jopa puut näyttävät kitukasvuisilta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, senhän tietää jo sananlasku, eikä kukaan jaksa kaikkea kastella.

Muutama päivä on ollut viileämpää ja saatiin jopa jokunen reipas sadekuuro, lopultakin. Se ei tuntunut juuri missään. Nurmikko on palanut keltaiseksi preeriaksi. Sitä ei tälle kesälle enää mikään pelasta. Eipä ole tarvinnut ruohonleikkuria juoksuttaa.

Eiköhän kuivan kesän tuhoja saada tuta ensi keväänä. Ainakin edellisen kerran, kun näin kuivaa oli, jouduimme tekemään syreeniaidalle melkoiset metsurinhommat keväällä. Niin paljon oli kuolleita oksia. Onneksi pensaat uusiutuvat.

Saniaiset leikkasin pois porraspäästä keltaisina rötköttämästä jo pari viikkoa sitten. Aikomus on kaivaa ne kokonaan pois ja istuttaa tilalle jotakin, joka ilahduttaa pitempään kuin muutaman viikon keväällä.

En ole helleihmisiä muutenkaan, mutta jotakin hyötyä sentään on lämpimästä. Aloe vera nimittäin ehtinee tänä kesänä kerrankin avata nuppunsa ulkona ennen pakkasia.

Ruukkukukista on muutenkin pitänyt nauttia. Niitä olen sentään jaksanut kastella.

Jotkut muutkin kuin aloe vera ovat kesästä pitäneet. Esimerkiksi pelargoniat ovat kukkineet ennätyksellisen runsaasti ja pitkään.

Mukulabegonioita kasvatin tänä keväänä ensimmäistä kertaa mukuloista saakka. Siis kuvassa nämä korkeammat vasemmalla, keltaiset ja vaaleanpunaiset. Myrsky katkaisi heti keväällä puolet taimista harmittavasti. Istutin "paikkavärkiksi" puutarhalta ostamiani mukulabegonioita, mutta ihan erilaisia ja kokoisiahan ne olivat. Eripari-istutus tuli.

Kuivuudesta ovat näidenkin lehdet käpristelleet, vaikka olen yrittänyt kastella. Itse kasvatetuista tuli kyllä isoja ja komeita kukkia. Jospa niitä vain olisi ollut purkki täynnä kuten oli tarkoitus. Ehkä kokeilen ensi keväänä uudestaan ja olen tarkempana myrskysuojauksen kanssa istutusvaiheessa. Talvettaakin mukulat tietysti voi.

Vanhan ajan jorinit eli daaliat ovat myös tykänneet auringosta. Näitä on minulla jo vähän liikaakin joka puolella purkeissa ja penkeissä. Mukulat vain lisääntyvät vuosi vuodelta.

Ne ovat talvehtineet hyvin 70-luvulta olevassa vanhassa kylmiössä, joka tänä kesänä sanoi sopimuksen irti. Saapas nähdä miten mukuloiden ensi talvena käy ilman kylmiön tasaista lämpötilaa.

Tämä vanha rouva on ollut koko suven aivan pihalla, kirjaimellisesti. Puskissa ja velttona kuin mato hellettä paossa. Itsekin olen tuntenut itseni onkilieroksi kuumuudessa.

Monet suunnitellut pihapuuhat ovat jääneet tekemättä, kun on jaksanut vain uida ja lojua riippumatossa. Kissanpäiviä on pidetty.