Kaivattu kesä

Toimelan kevät on ollut kylmä ja kuiva. Kesän tuntua on saatu vasta parina viime päivänä ja vettä kaivattaisiin kovasti. Perennat sentään ovat lähteneteet jo kasvuun. Koivuissa ja syreeneissä lehdet ovat tosi pienet vielä.

 Raparperi ei kylmästä keväästä säikähdä. Vartta kasvaa jo mukavasti.

Marjapensaistakin huomaa, että pitkällä kesää kohti ollaan matkalla. Uudet marjat jo kukkavaiheessa tulossa musta-, puna- ja valkoherukoissa.

Säitä uhmaten olen tuonut taimet ulos, mutta harsoa ja suojaa tarvitaan vielä. Yöt ovat olleet viileitä ja päivälläkin pohjoista tuulta on riittänyt. Harson alla salaatti ja yrtit jo itävät. 

Amerikanpelargonioita mainostetaan säänkestäviksi. Tuskinpa nekään hallasta pitävät. Olenkin kärrännyt istutuksia kottikärryillä edestakaisin autotalliin ja ulos.

Pari yötä ovat istutukset jo viettäneet reippaina omilla paikoillaan. Eiköhän tämä tästä kesäksi muutu.

Kannatkin kaivoin ja kohopenkkiin. Kukkia ei näy. Viime vuonna eivät mokomat kukkineet ollenkaan. Nyt olen yrittänyt lannoittaa kannoja reippaasti, jotta kukka-aiheita syntyisi. Jos tänäkään vuonna en saa näihin yhtään kukkaa, tuskin kannat näkevät seuraavaa suvea. Vaikka lehdet ovat ihan kauniita, en jaksa viherkasveja kellarissa säilytellä ja esikasvatella.

 

Viherkasveista puheenollen: Yhden aloen ajattelin taas uhrata Suomen hyytävälle suvelle. Seurakseen saa ehkä pehmytmesiheinää, sateenkaaribalsamia ja hirssiä. Saapas nähdä, mitä näistä syntyy.

 

Aloe veran sisäyksilö ehti jo avata kukkansa. Kohta se alkaa roiskia mettä ja sotkea ikkunaa. Näin on ainakin aiemmilla kerroilla käynyt.