Yllätystaimia

Olen nyt neljän elinvoimaisen ananaskirsikan taimen yllättynyt, mutta onnellinen omistaja. Tilailin alkuvuodesta siemeniä ja kasvatustarvikkeita pikaklikkauksilla useammastakin verkkokaupasta. Luulin tilanneeni siis siemeniä ja ihmettelin, mihin ananaskirsikan siemenet olivat jääneet. Mysteeri selvisi, kun paketti lopulta tuli: Olin tilannut valmiita taimia. Ihan hyvän kokoisia ja hyvin matkastaan selvinneitä.

Samassa paketissa tuli myös neljä patiotomaatin alkua. Nekin huomattavasti isompia ja tukevampia kuin itse siemenistä kylvämäni tomaatit. Kannattaakohan näitä enää tulevina keväinä alusta saakka kasvatellakaan?

Se ainakin tuli selväksi, että alkuvuosi oli turhan kiireinen ja ruuhkainen, kun en tuon vertaa paneutunut puutarhatilauksiini. Hyvinhän tässä lopulta kävi. Nyt on sitten kolmea sorttia tomaattia tulossa.

Ananaskirsikkaa en ole koskaan kasvattanut, mutta luin muiden kokemuksia. Ei kuulemma ole kovin haastava kasvi, mutta kasvaa isoksi. Siinäpä pähkinää purtavaksi minikasvihuoneen omistajalle.

Ahkeraliisat ovat napakoituneet kivasti viikossa. Mietin, pitäisikö näitä latvoa. En taida raaskia.

Kelloköynnösten kanssa olen vielä ihmeessä ennen kesää. Ne kasvavat ihan silmissä pituutta ja ojentelevat imulonkeroitaan pitkin vilpolaan kesäverhoiksi laittamiani sisustusverkkoja. Jos ne verkkoihin pääsevät iskemään kiinni, niin peli on menetetty. Täytyy joko vaihtaa kasvien paikkaa tai kehittää niille verkkojakin houkuttelevammat köynnöstuet.

En ymmärrä mistä ne tietävät, että pimeämmällä puolella on tarjolla verkkoa? Vaikka kuinka kääntelen taimia valon suuntaan, lonkerot vain kiertyvät verkkoihin päin. Välillä tuntuu, että kasvit elävät aivan omaa elämäänsä minusta piittaamatta.

Syksyn enteitä

Kylläpä kesä onkin lyhyt! Pari päivää sitten hikoilin vielä pihapuuhissa, olihan lähes helle. Kukat kukkivat ja hyötymaan sato kypsyi. Ja äkkiä eilen illalla olikin niin syksyn tuoksu ja tuntu. Muutaman päivän rankat vesikuurot ovat piiskanneet osan kesäkukista maan rakoon.

Kasvimaalla ja marjapensailla pitää kiirettä. Vaikka yritän kaikkeni, en pysy kesäkurpitsojen tahdissa. Ne tuntuvat kasvavan yhdessä yössä jättiläisiksi. Jos ei tietäisi, että kurpitsojen kaverina kuvassa on kirsikkatomaatteja, eikä tavallisia tomaatteja, voisi kuvittellakin nuo vihreiksi jättiläisiksi. Turhan isoiksi ovat kuitenkin päässeet. Keltainen kesäkurpitsa ei näytä olevan yhtä hanakka kasvamaan kokoa.

 

Vadelmasato on runsas ja ennen kaikkea hämmästyttävän puhdas. En ole löytänyt Maurin makeista ensimmäistäkään matoa. Luonnonvadelmiakin olisi runsaasti, mutta en ole ehtinyt niitä ainakaan vielä poimimaan. Paitsi ohimennen suuhun.

Mustikassa on käyty muutaman kerran ja satokausi jatkuu edelleen. Mustikoita on täällä kohtalaisen hyvin metsissä, mutta valitettavan paljon on puolittain pilallisia marjoja. Taitaa olla jokin mustikan tauti, joka lytistää marjasta toisen puolen. Tuskimpa "tautipuolien" syöminen olisi vaarallista, mutta perkatessa niitä tule napsittua pois. Saalis pieneneekin siinä vaiheessa kovasti.

Jos on mustikoita metsässä, on myös hyttysiä. Ne eivät tänä kesänä näytä lainkaan lannistuvan. Usein elokuulla saa marjametsässä jo olla aika rauhassa, mutta ei tänä vuonna.

Minulla ei ole pihalla pensasmustikkaa. Hyttysten ja "tautipuolien" vuoksi harkitsen jalostetun mustikan hankintaa. Samanlainen makuero taitaa olla kuin puutarhavadelmassa ja luonnonvadelmassa.

 
Pieni valkoherukkapensaan alkumme teki kokoonsa nähden ihan hyvän sadon. Marjat ovat mielenkiintoisen näköisiä. Maistuvat punaherukalta, mutta tuovat ulkoisesti mieleen sammakonkudun :).

Punaherukkaa tulee edellisten vuosien tapaan kahdesta pensaasta ihan riittävästi. Mustaherukkapensaat ovat vanhoja ja vaikka niitä on enemmän, marjoja tulee vähemmän kuin punaisia. Ehkä kuitenkin enemmän kuin viime vuonna.

Aloitin mustaherukoiden poimimisen tällä viikolla ja ämpärin reunalla köllötteli tällainen kaveri. Se näytti erehdyttävästi mustaherukkatertun vihreältä osalta. Osasi mokoma jähmettyäkin paikalleen ihan tikuksi, kun sitä tutkailin. Matohan se oli. Luontokappaleilla itsesuojeluvaisto pelaa, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.

Kun syksy painaa päälle, aurinko jää sadepilvien varjoon ja illat viilenevät, mansikkasatoni uhkaa jäädä raa'aksi. Istutin keväällä uusia, jatkuvasatoisia taimia. Niissä on vielä valtavasti raakileita, jotka näyttävät myös jäävän vaaleiksi. En usko, että kaikki ehtivät  kypsyä.