Rakkaat rannat

Viime päivinä on ollut aikaa retkeillä rakkailla lähirannoilla ja ihmetellä luonnon voimia. Vielä ei meren rannalla kasva piikkiäkään vihreää. Maisema on hiekanruskeaa ihan kirjaimellisesti.

En tiedä ovatko myrskyt lisääntyneet ilmastonmuutoksen vuoksi vai miksi, mutta lisääntyneet ne ovat. Vesi on talven aikana käynyt useamman kerran korkealla ja jäät ovat höylänneet rannat kasvustoineen.

Rannoilla leppien elinkaari on aina lyhyt. Ne kasvavat nopeasti, mutta jäiden ja meren kovassa käsittelyssä ne myös kuolevat nopeasti. Jos meri ei niittaa, laho iskee. Rannoilta kaatuu ja kaadetaan joka kevät lahoja leppiä. Näin sen kuuluu mennä.

Paju on leppää sitkeämpi rantojen uudisasukas, jota jäät ja myrskyt eivät kaada. Valitettavasti, sanon minä. Paju peittää tehokkasti maiseman ja vie elintilaa muilta rantakasveilta. Lepät ovat sympaattisia, eivätkä peitä koko maisemaa.

Olen viettänyt kesiä näillä rannoilla yli 50 vuotta ja on pakko ihmetellä, kuinka nopeasti maisema on muuttunut. Mihin on kadonnut vesi? Maankohoamisen myötä rantaviiva pakenee matalassa merenlahdessa. Tuon merimerkin vieressä vielä lapsena soudeltiin ja uitiin, nyt sinne pääsee kuivin jaloin.

Kulkupelitkin ovat päässeet sammaloitumaan. Kanoottia on käytetty vieläkin joka kesä, mutta veneellä ei rannasta enää helposti pääse liikkeelle. Varsinkin kauniilla ilmalla vesi on vähissä.

Luonnon muutoksille emme voi mitään. Rantakalliot, maisemat, mökit ja rakennukset ovat kuitenkin rakkaita ja voimaannuttavia. Niihin on kirjoitettu paljon inhimillistä historiaa ja omaakin historiaani. Toivottavasti rannat säilyvät kaikille avoimina, lähellä sijaitsevina voiman lähteinä. Niitä tarvitaan nyt.

Ruusu naisille

Hyvää ja tasa-arvoista naistenpäivää kaikille. Sain ruusuja, toivottavasti tekin. Ellet tänä vuonna sattunut saamaan naistenpäiväkukkia, niin tässä on ainakin kuvana jaossa ruusu myös sinulle.

Naistenpäivä oli vähän pilvisempi kuin eilinen lauantai, mutta molempina päivinä kävin ulkoilemassa meren rannoilla. Talvi on ollut niin kehno, että kauemmas jäille ei ole asiaa, mutta lähirannoilla jää oli kelkkailtavassa kunnossa.

Uskalsin mennä, kun tiedän, että kesälläkään tuolla ei pääse hukkumaan. Vettä on sen verran vähän. Rannolla oli luodevettä, mutta muualla huippukeli potkukelkalle. Myötätuulessa matka taittui lähes itsekseen.
 

Eilen euroviisukarsintoja  kuunnellessa innostuin värkkäämään lankalintua askartelulehden ohjeen mukaan. Näytti niin yksinkertaiselta, että ajattelin tehdä parvellisen sinitiaisia ja toisen pikkuvarpusia. Toisin kävi. Ilta hurahti tätä yhtä värkätessä ja siitäkin tuli epätasainen ja takkuinen.

Mitenkähän alakoululaiset onnistuvatkin näissä niin hyvin? Minulla on askartelusormi keskellä kämmentä heti, jos pitää liimata ja leikellä. Neulominen ja virkkaaminen vielä onnistuu, mutta askertelun jätän suosilla muille. Tämä yksilö jääköön todistukseksi pääsiäistä odottelemaan.

Mauri päätti tomaatin kasvatuksen

Mauri-18 päätti puolestani, että tomaattisadon kypsyttäminen minikasvihuoneessa loppuu nyt! Mauri-myrsky ei meillä erityisen pahasti riehunut, mutta voima riitti repimään auringon haurastuttaman muovin ja rullaamaan se pois kehikosta.

Eipä tämä minikasvihuone lavakauluksen päälle ollut mikään investointi ja hyvin hoiti hommansa yhden kesän. En enempää kolmella kympillä arvellut saavanikaan. Ja kehikkoa voinee hyödyntää esimerkiksi hallaharson alla tulevina keväinä. Joku taisi jo keväällä kertoakin, että kertakäyttöisiä nämä ovat ja se piti paikkansa.

Mutta tomaatteja minikasvari ehti kypsyttää kilotolkulla. Vihreiksi jäänetkin alkoivat saada sisällä parissa päivässä väriä pintaansa. Kyllä näistä vielä kypsiä tulee.

Työkaveri vinkkasi, että omena raakojen tomaattien vieressä nopeuttaa kypsymistä. Heittelin tomaattien sekaan nyt pikkuomenoita, katsotaan mitä tapahtuu.

Kesä muuttuikin vauhdilla syksyksi tämänpäiväisen myrskyn kourissa. Nyt tuuli oikein kunnolla ja meri velloi.

Vesi on ollut koko kesän todella matalalla, mutta yhtäkkiä yön aikana saimmekin saunarannan. Normaalisti tästä on kymmenen metriä vesirajaan. Nyt meri kolkuttelee saunan nurkalla. On sillä valtava voima!

Eilen illalla auringonlaskun aikaan ei tuullut vielä kovin lujaa, mutta myrskyn enteet olivat jo hyvin näkyvissä. Tuntuu, että myrskyt ovat kyllä lisääntyneet.

Tämänpäiväinen myräkkä ei enää pihalla kovin paljon pahoja pystynyt tekemään. Muutama kukkaruukku oli nurin ja mukulabegonian oksia katkeili. Eipä jaksa enää surettaa. Joka tapauksessa kukkaruukut on kerättävä pois ihan näillä hetkillä.

Ps. Huomasin, että 80 lukijan raja on paukahtanut rikki! Uskomatonta, kiitos Toimelan seuraajille!

Lintuperspektiiviä

Kolmen vapaapäivän viikonloppu on sujunut vaihtelevissa säissä. Perjantain vesisade vaihtui eilen ja tänään hienoon ulkoilusäähän. Aurinko on hellinyt ja yöpakkaset ovat kuivanneet sateen jäljet. Kevät etenee.

Eilisellä retkellä ihastelimme "harakanpesiä" koivuissa. Jokin kasvitautihan lienee kyseessä, mutta lehdettömissä puissa moinen kerrostalo näyttää pelkästään hauskalta.

Pitkästä aikaa päätimme tarkastella maisemaa lintuperspektiivistä ja kapusimme Ohtakarin Pookiin. Sieltä näkyikin pitkälle: naapurikapunkien tuulimyllyt ja tehtaiden savupiiput siinsivät horistonteissa kiiltävän jään lisäksi.

Rauhallista oli kalastajakylässä, vaikka keli olikin mitä hienoin. Harvinaista oli, että merellä ei edes tuullut.

Vähän on viime päivinä tullut edistettyä kukkahommiakin. Multia on vaihdettu ja kiinanruusua ja marraskuun kaktusta leikelty. Kiinanruusun parturoin ehkä vähän turhankin paljaaksi ja pistokkaita on nyt reippaasti.

Punainen marraskuun kaktus on kasvanut jo vähän turhan isoksi ja puumaiseksi. Ei tmeinaa mahtua enää mihinkään. Leikkelin siitäkin uusia istukaisia. Valkoinen marraskuun kaktus sen sijaan aloittelee uutta kukintaa jälleen. Kyllä on kiitollinen huonekasvi.

Ulkona maa paljastuu vauhdilla, jos aurinko tämän päivän tapaan jatkaa helotustaan. Kevättyöt alkavat olla mielessä.

Talvi tuli takaisin

Niinhän siinä kävi, että talvi tuli takaisin. Viikko sitten maa oli paljaana ja tuntui, että kevät tulee aikaisin. Ei tietenkään tullut, vaan aivan normaali helmikuu. Nyt kun on taas lunta, huomaa pihalla liikkuvat eläimet jäljistä. Jänö on suunnistanut suoraan omenapuille.

Viime lauantaina saimme tepastella näin keväisessä maastossa Lohtajan Karipolulla. Metsässä ei ollut ollenkaan lunta. Eikä onneksi liukastakaan, kuten joka paikassa muualla viikko sitten.

Rannoilla oli jäälauttoja, mutta meri liplatteli. Nyt on tilanne toinen, kun on ollut viikonpäivät 10 asteen pakkasia.

Uimarannalla ei ollut tungosta. Olisi hyvin voinut laulella, että Katson autiota hiekkarantaa..., Vattajan dyyneillä kun oltiin.

Pitkospuitakin pääsi metsään. Karipolku on Lohtajan kalastajien entisaikaan käyttämä polku. Sitä pitkin kuljettiin kyliltä merelle. Polku on merkitty ja se lähtee Kilpipakoilta. Matkan varrella on laavuja.

Nyt on lauantai kulunut siivotessa ja MM-hiihtoja seuratessa. Kannattihan noita seurata, kun suomalaiset pääsivät mitalikantaan. Ulkona on ihana, aurinkoinen talvipäivä. Seuraavaksi sitten sinne nauttimaan ja peittämään tuijaa varjostussäkillä. Kevätaurinko on yllättävän voimallista.

Rantojen kaunokaisia

On se ihmeellista, kuinka kukkaloisto puhkeaa luonnossa aivan itsekseen. Pihalla joutuu lannoittamaan, nyppimään, kuokkimaan ja paapomaan kasveja, eivätkä ne sittenkään välttämättä kiitä kukinnoillaan. Viime päivinä olen kulkenut silmät pyöreinä Toimelan lähirannoilla ja hämmästellyt, kuinka paljon uusia tuttavuuksia meren äärelle on ilmaantunut.

Ilmeisesti luonto muuttaa muotoaan maankohoamisen seurauksena. Vesi pakenee hiekkadyyneiltä ja karun meriluonnon sijasta entisiä rantoja valloittavat yhä rehevämmät kasvustot. Liilanpunaista rantakukkaa (Lythrum salicaria) on ennenkin näkynyt jokunen kukinto siellä täällä. Tänä kesänä rantakukat suorastaan hehkuvat rehevinä ja voimallisesti levinneinä.

Pari kesää takaperin bongasin saunarantani kallionkupeesta ensimmäiset ranta-alpit (Lysimachia vulgaris). Nyt nekin kukkivat laajana kasvustona kuin paraskin perennapenkki. Hienoja ovat.

Tätä herkkää kaunotarta en ole kotirannoillani ennen tavannut, enkä vielä keksinyt sille nimeä. Mutta kaunis on sekin. Saa luvan lisääntyä ja voida hyvin minun puolestani. Jos joku tietää nimen, kertokoon.

Hiirenvirna (Vicia cracca)on vanha tuttavuus, mutta sekin on aiemmin kasvanut lähinnä rantaan vievän tien varsilla. Nyt virnaa löytyy entisiltä rantakiviltä, joilta vesi on paennut.

Pienen kurjenjalan (Potentilla palustris) tapasin myös ensimmäistä kertaa lähirannasta. Mistähän sekin on tänne tupsahtanut.

Mesiangervo (Filipendula ulmaria) on vanha tuttu. Miten minusta näyttää, että se saa nyt antaa tilaa monelle tulokkaalle. Ainakin se on joskus kukkinut rehevämminkin. Vai olisivatkohan korkealle syksyllä nousseet myrskyt vahingoittaneet kasvustoja.

Kaunis on mesiangervoniittykin, kun sitä katsoo sammakkoperspektiivistä.

Tämä kummajainen tökötti kallionkoloon vesisateen jälkeen syntyneessä mutaisessa ruohopläntäreessä. Olisiko vuohenputken alalaji meriputki (Angelica archangelica)? Samalta ainakin näyttää kuin vuohenputki, mutta on vain alle 50 cm korkea.

Tällekään en nyt tältä istumalta keksi nimeä, vaikka se onkin vanha tuttu mökkirannassa.

Ehkä eniten ilahduttaa Keski-Pohjanmaan maakuntakukka kissankello (Campanula rotundifolia). Se katosi mökkitien varrelta joskus 70-luvulla ilmeisesti vesakkomyrkkyjen seurauksena. Viime vuosina kissankello on alkanut palata entisille asuinsijoilleen. Tänä kesänä sitäkin on näkynyt laajoina lämpäreinä. Tulee mieleen lapsuuskesät.

Jos edellisessä postauksessa hehkutin Lapin luonnon lumoa ja suuria kokonaisuuksia, niin nyt tuli katsottua lähelle ja pientä. Ei tässä Toimelan lähiluonnossakaan ole valittamista, kun sitä joskus ehtii tarkemmin tutkailla.

Syksy antaa parastaan

Päästiin onneksi eroon pilvisistä ja sateisista päivistä ja saatiin taas syksyn kuulautta. Ei haittaa yhtään, vaikka maa on jo hiukan kuurassa, kun aurinko paistaa ja saa syksyn vähäiset värit vielä hehkumaan.

Kolmivärinen calluna on tämän syksyn suosikkini. Se ei juuri kavereita kaipaa.
Tuli tänään juostua läpi lähikaupungin vaatekaupat, mutta ehdin myös haravoida etupihalta loput lehdet ja käydä koiran kanssa lenkillä meren rannassa.

Aurinko paistaa jo aika matalalta päivälläkin, mutta kirkkaasti ja heijastaa peilityynestä vedestä hienosti.

Varjoselfiekin onnistui ihan vahingossa. Rouva pitkäsääri :). Tykkään syksystä, kun kelit ovat juuri tällaisia kuin tänään.

Kevättä ja tyrskyä

Ihmeellisen lämmin viikko takana, parhaimmillaan lämmintä oli kahdeksan astetta, eikä lumesta tietoakaan. Perjantaina rupesi kunnolla kevättämään ja tulin koristaneeksi porraspäätä.

Kyllä piristi. No, lauantaina tuuli yltyi ja pakkanen kiri iltaa kohti kuuteen miinusasteeseen. Yöksi piti otta kukat sisälle ja eteisessä ne saivat viettää koko sunnuntaipäivän. Luntakin sateli pieni kerros. Maa on nyt valkoinen.Jäistä ei ole tietoakaan, vaan meri velloo vapaana rantoja myöten. Lauantaina Ohtakarissa vaahtopäät löivät jo iltapäivällä pohjoispäähän ja tuuli sen kuin yltyi.

Luonto koettelee, vilkuttelee kevättä ja sitten antaa kylmän ja tuulen taas kunnolla ravistaa. Ei auta kuin odotella. Vastahan nyt on maaliskuun puoliväli, joten vielä saatamme nähdä kinoksiakin.