Oi havupuu, oi havupuu...

Tykkään kovasti pienistä luonnonhavuista, jotka ovat virkistyneet ja lähteneet kasvuun muutaman koivun ja poppelin kadottua vierestä. Tämäkin pikkumänty on kertakaikkiaan söpö, melkein joulumänty. Varsinkin kun takaa pilkottavat punaiset pihlajanmarjat. Luonnonkatajakin on pihalla ihan kaunis. Aina ei ole pakko lähteä puutarhamyymälään, kun vain jättää luonnonkasveille sijansa.

Mutta entäpä sitten, kun pienestä söpöstä männystä kasvaa pitkänhuiskea runko, jonka ainoat oksat huitelevat taivaalla sähkölankojen yläpuolella. Näkökentässä ei juuri näy vihreää, mutta roskaa riittää vuodenajasta toiseen: käpyjä, neulasia, oksia ja pihkaakin auton katolle.

Autoista puheenollen. Minun kauppakassini asustaa tuon männyn alla ja kuukausi sitten autolle oli käydä hassusti. Ensin satoi monta kymmentä senttiä raskasta tykkylunta ja sitten tuli myrsky. Mäntyjen oksat eivät kestäneet lumen painoa, vaan alas repesi valtavia karahkoja. Muutama osui sitten autooni, joka muistuttaa nyt joulurusinaa.

Olin vielä niin yksinkertainen, että menin kesken myrskyn keräilemään oksia. Ei onneksi käynyt kuinkaan, mutta olisi voinut käydäkin. Nimittäin, kun pääsin sisään ja katsoin ikkunasta, lisää paksuja oksia tipahteli taivaista juuri siinne, missä olin hetkeä aikaisemmin kyykkinyt.

Nytpä odottelen mielenkiinnolla uusia myrskyjä, joita lupaavat viikonvaihteeksi. Samalla mietin, pitäisikö isoista männyistä pihalla luopua. Tähän saakka ovat kaatuneet koivut, mutta oliskohan jo aika mäntyjenkin päästä sukupolvenvaihdokseen?