Uusintana pyytämättä

Uskomattoman lämmin ja upea syksy on saanut ihmeitä aikaan pihalla. Moni kasvi on lähtenyt uudelle kierrokselle. Esimerkiksi pihahortensia kukki alkukesän etupihalla ja vietti hellekauden vähän sivummalla perennapenkin keskellä. Syyskuussa saamme nauttia jälleen hortensian kukinnasta.

Kukat eivät ehkä ole yhtä komeita kuin keväällä, mutta ihan mukavasti piristävät syksyä nämäkin. Kunpa pakkaset malttaisivat vielä hetken odottaa.

Toivottavasti tämän saa  vielä talvehtimaan ilman kylmiötä, joka sanoi kesällä sopimuksen irti. Siellä hortensia on talvet viihtynyt.

Mietin myös, mahtaako hortensia kehittää vielä kevääksi uudet nuput kuten aikaisempina kesinä. Vai viekö syyskukinta mehut.

Sisältäkin löytyy sitkeitä sissejä. Kiinanruusu on kukkinut koko kesän. Gloxiniat pitivät siestaa elokuun, mutta syyskuun saapuessa ne innostuivat uudestaan kukkimaan. Ei yhtä isosti ja monin kukin kuin keväällä, mutta aivan komeasti kuitenkin. Eipä ole tällaistakaan Toimelassa ennen tapahtunut. Ihmekesä!

Entäpä nämä, pienet ja pippuriset orvokit? Amppeliorvokit siemensivät pöydän alle ja tässä tulos. Koko kivijalan vierusta täynnä pientä orvokkia. Mullasta ei ole tietoakaan, vain pelkkää hiekkaa laattojen välissä.

Jotkut ovat vai sitkeämpiä kuin toiset. Vähällä oli, että en nyhtänyt näitä rikkaruohoina pois. Nyt näyttävät ihan hauskoilta tuossa, valitsemassaan paikassa.

Lomareissun jälkeen pihalla

Lomani alkoi juhannukselta ja lähdimme heti viikoksi tarpomaan Lapin vaelluspolkuja. Helpottaakseni kastelijan hommia, jätin ennen reissua hankkimatta kesäkukka-amppelit. Eipä varsinaisesti harmittanut, kun menin tänään paikalliselle puutarhalle tutkimaan, mitä vielä on jäljellä.

Amppelit olivat kasvaneet valtaviksi kasvihuoneen lämmössä ja viime viikon tuulelta suojassa. Hyvää kannatti näköjään odottaa. Ostin siis kaksi amppelia pation kehikoihin. Hyvä että autoon mahtuivat!

Petunia on niin tuiki tavallinen kesäkukka, että se ei ehkä saa ansaitsemaansa arvostusta. Nyppiähän näitä pitää, mutta petunian kukka on kuitenkin kaunis ja näyttävä. Ja kukkiahan riittää. Nämä muuten tuoksuvat hyvältä, kun patiolla istuskelee. Erikoisuuksia metsästäessä joskus unohtaa, että perinteinenkin on kaunista ja kiitollista.

Mitäpä muuta pihan kukille kuuluu puutarhurin viikon lomailun jälkeen?

Mukulabegoniat ovat tällä kertaa selvinneet mukavasti tuulisista säistä. Alkukesän myrsky katkoi näitä usampia, mutta nyt näyttävät olevan ok.

Samoin pelargoniat. Ei mitään hätää eteläisessä nurkkauksessa. Tämä kesä näyttää olevan myös orvokeille tarkoitettu. Kasvoivatpa sitten korissa, kengässä, ruukussa tai padassa. 

Oikeastaan kesän edistymisen huomaa paremmin, kun on viikon pois kotoa. Perennat ovat ottaneet kasvupyrähdyksen, kun kevään ja alkukesän kuivuuden jälkeen oli viime viikolla satanut.

Punainen mustasilmäsusanna ei tunnu viihtyvän Toimelassa. Ainakaan se ole juuri kasvanut mihinkään suuntaan istuttamisen jälkeen.

Palavarakkaus on puhjennut tuliseen hehkuunsa.

Alppiruusujen kukinta on mennyt ohi, mutta vuosikasvu on vallan komea. Jos nämä tätä tahtia jatkavat kasvua ja talvet pysyvät suotuisina, minullahan on muutaman vuoden kuluttua melkoisia puskia tässä. Toivossa on hyvä elää.

Saniaiset sen sijaan, voi sentään. Nämä nyykähtävät joka kesä jo alkumetreillä. Olen kovin kyllästynyt katsomaan ruskeita, tuulessa taipuneita lehtiä.

Arvasin kyllä, että näin on viikon aikana käynyt ja pohdin jo matkalla kotiin, mitä tekisin saniaisille. Mieli tekisi kaivaa nämä ylös ja hävittää. Haluaisin tilalle vaikkapa pieniä koristepuita ja niiden alle näyttävää aluskasvillisuutta. Mutta mikähän puu menestyisi pohjoistuulelle alttiissa, varjoisessa porraspäässä?

Tämä kesä on nurmikonleikkaajan unelma. Ruoho nimittäin kellastui kuivuudessa niin pahasti, että leikkaajaa on tarvittu vain pari-kolme kertaa ja viikon loman jälkeenkin pihalla kasvoi vain yksittäisiä "korsia" harvassa.

Eppu-kissa maastoutuu edelleen hyvin kellastuneeseen nurmikkoon. Päivän parin vesisade ei näköjään nurmikolle riitä. Ja nyt on helle, huomenna säätiedotuksen mukaan myös. Nautimme Epun kanssa lämpimästä, emmekä nurmikkoa sure.

Pohjoisesta tänne Länsi-rannikolle ajaessani olin muuten huomaavinani, että meillä kuivuus on vienyt muutakin kuin nurmikon. Koivuissa on jotenkin kitukasvuiset lehdet ja monien kasvien väri on jotenkin hailakka. Vai voisiko sekin johtua kuivuudesta?

Kesäkukkia

Tuskin koskaan olen tehnyt kesäkukkaostoksia niiin myöhään kesällä kuin tänä vuonna. Hain kyllä taimia kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta homma jäi vähän kesken Salomon-myrskyn, Lapin reissun ja viikon rankkasateiden tiimellyksessä. Viikko sitten eksyin paikallisen puutarhan alemyyntiin ja mukaan lähti kaksi miljoonakelloamppelia.

Patio kaipasi kukkivia, kun humala ja muut köynnökset tuntuvat kasvavan niin hitaasti. Nyt sitten kukkii ja viime päivien lämpimät säät ovatkin olleet omiaan näille.

Patioruusut valitettavasti kärsivät härmästä. Nuppuja on vain muutama, eikä elo näytä ollenkaan ruusuiselta.

Myös aloe vera näyttää kesäkukkaistutuksessa lievästi sanoen voipuneelta. Uuden Guinean Liisat ja verbenat voivat paremmin. Koristeheinä pääsi jossakin välissä kuivahtamaan, mutta sitä ei näytä saavan helposti hengiltä.

Äitienpäiväksi saamani runkoatsalea on vehreä ja pukkaa kovasti uutta lehteä. Odotan mielenkiinnolla, voisiko se vielä kukkia uudestaan tälle suvelle. Ei ole mitään kokemusta. Myös maahumala ja poutapilvi näyttävät pärjäilevän atsalean juurella.

Jos joku kukka on tänä kesänä viihtynyt niin orvokki. Ainakin Toimelassa orvokit porskuttavat vielä heinäkuussakin, kun ne yleensä nuupahtavat nyppijän laiskuuteen jo alkukesästä. Orvokkien keskellä kasvavat joriini ja ihan tilaamatta taas lintujen kylvämät auringonkukat.

Filosofointinurkkaus on saanut uuden päivänvarjon. Apinankukat (Lapin orvokit) ovat kärsineet rankkasasteista ruukuissa.

Tässäpä viimeisin kukkaostos. Halpahallin viimeinen Canna tarttui mukaan, kun oli myynnissä poistohintaan. Ihanhan tuo näyttäisi hyvinvoivalta. Kokeilen nostaa juurakon kellariin talveksi.

Tässäpä se aika menee, pihalla kävellessä ja ihmetellessä. Milloin mitäkin. Välillä istun ihmettelemässä filosofointinurkan vesiaihetta ja kukissa pörrääviä mettisiä. Mitäpä sitä muuta, kesällä.

Ilonaiheita ja ikivihreitä

Ensimmäisen kerran tälle kesälle kolahtivat yhteen vapaa-aika, lämmin sää ja kuiva riippumatto. Kunhan roskat ja linnunkakat siivosi pois, saattoi uupunut ruohonleikkaaja hetkeksi uinahtaa. Mutta sen jälkeen on tänäänkin saatu myös vettä.

Ilonaiheita pihalla kuitenkin riittää. Monivuotisten rehevästä kasvusta olen jo intoillutkin. Tämä on myös syreenien luvattu kesä. Ja kaikki lajit kukkivat yhtäaikaa. Se on tämän suven ilmiö.

Valkoiset syreenit alkavat jo ruskistaa kukintojaan, joita on runsaasti.

Mutta unkarinsyreeni se vasta onkin innostunut kukkimaan. Aita on yhtä kukkivaa merta. Joinakin kesinä unkarinsyreenistä istutettu korkea aita on ollut kovasti risuisen oloinen ja vähäkukkainen. Toisin on nyt!

Leikkimökistäkin on tullut syreenimaja. Karsinta jäi keväällä tekemättä, eikä nyt todellakaan raaski. On odotettava kukinnan loppumista.

Orvokeillekin viileä kesä on ollut omiaan. Pikkuorvokeista ei edes tarvitse nyppiä vanhoja kukkia pois. Siinähän rehottavat porraspäässä.

Tämä on pata pääsee joka vuosi yllättämään. Syynä on padan yläpuolella oleva lintulauta. Viime kesänä padasta työntyi ihan tilaamatta isoja auringonkukkia. Nyt orvokkien ympäriltä nousee jotain kummallista, jota odotan mielenkiinnolla. Lienee peräisin Lidlin ulkolaisesta lintusiemenseoksesta. Lehdet muistuttavat jotain kaalia, mutta keskeltä pyrkii esiin kukintaakin. Mikähän lie?

Orvokkien keskeltä taas nousee vanhanajan jorinia (tai daalia, miten vain), jota sain vuosi sitten. Levittelin sitä useampaan paikkaan ja hyvin näyttää nousevan.

Huh, kesä on jo pitkällä, kun päivänliljatkin kukkivat täysillä! Onneksi on kukat. Muuten kesän kulumista ei ehkä yhtä hyvin huomaisi. Liljat hehkuvat kuin aurinko.

Miniatyyri-iloja

Kukinnan ei aina tarvitse olla jättiloistavaa, isoa ja mahtavaa. Joskus pienimmistä pienimmät voivat tuottaa hyvän mielen hyrinää. Varsinkin, kun ne putkahtavat esiin tilaamatta ja odottamatta keväisestä ryteiköstä.

Niin tekivät nämä kaverit eli ilmeisesti idänsinililjat. En ole niitä tietääkseni pihalle istutellut, mutta jostain ovat tiensä nurmikoille ja pensaiden alle löytäneet. Tervetuloa vain, lisääntykää ja täyttäkää maa!

Idänsinililjat ovat pieniä, mutta ne sentään huomaa kauempaakin ilman suurennuslasia. Samaa ei voi sanoa tästä keltaisesta ilopilleristä. Pikkuriikkiset kukat leviävät mattona luonnonkukkaniityllämme.

Kasvin nimestä minulla ei ole hajuakaan. Liekö tullut niittykukkaseoksen mukana. Huomasin sen vasta, kun polvistuin viereen kuvaamaan idänsinililjoja. Nöyränä on valokuvaajan välillä oltava.

Entäpä sitten tämä? Työnsin viime syksynä huvikseni maahan vanhat jouluhyasinttien sipulit. Eipä niistä tullut isoa kukinnan riemuvoittoa, mutta kukkia kuitenkin. Pieniä, hauskoja ylläreitä.

Vuorenkilvet eivät jaksa joka vuosi kukkia yhtä runsaasti kuin nyt. Tämä näyttää olevan vuorenkilpien kevät.

Kevätvuohenjuuri sen sijaan ei petä koskaan: Vuodesta toiseen samaa aurinkoista hehkua.
Se ei paljoa pyydä, vaatimattomampaa keltaista ystävää saa etsiä.

Kevään ensimmäiset orvokit hivelevät silmää samettisina. Tässä pikkuorvokki. Ne eivät ole keväällä yhtä näyttäviä kuin isommat veljensä, mutta kukkivat vauhtiin päästyään uskollisesti koko kesän. Pikkurorvokkien kanssa pääsee vähemmällä nyppimisellä.

Asiasta toiseen, jotta ei käy pitkäveteiseksi. Tämä veikeä västäräkki piti vahtia satamassa ja tuijotteli merelle. Liekö ollut pesäpuuhissa jossakin rantakivikon kolossa.

Angervojen kevätmuutto

Monissa blogeissa on kerrottu viime päivinä puutarhamyymälöiden taimilöydöistä. Minä en vielä ole niin pitkällä kevätpuuhissa, kunpa olisinkin. Viikonvaihde kului muuttopuuhissa: Olen siirrellyt kasveja paikasta toiseen.  Välillä sitä miettii, että onko tässä puuhassa mitään järkeä. Pipo päässä ja nenä jäässä maata kaivamassa!

Vuosia samalla paikalla kasvaneet töyhtöangervot saivat luvan vaihtaa majaa. Ne ovat viihtyneet lämpimässä eteläpäädyssä vähän turhankin hyvin ja valloittaneet kasvutilan naapurikukilta ja loppukesästä myös kukkien kastelijalta kulkuväylän vesihanalle.

Enpä olisi uskonut, kuinka vahvat juuret näilläkin oli. Vähän jännittää, miten töyhtöangervot alkavat menestyä uudessa majassaan, joka olisi saanut olla syvempi. Hyvin olivat juuret levittäytyneet vanhalla paikalla vaakatasossakin. Ehkä ne uudessakin penkissä löytyvät kasvusuuntansa, vaikka alla onkin juurieste. Eivätpä ainkaan häiritse muita.

Kun sain kiskottua vanhalta paikalta töyhtöangervojen juurista edes suurimman osan, siirsin niiden tilalle jaloangervoja toisesta penkistä. Ne eivät ainakaan tuki vesihanalle, eivätkä kiedo juuriaan särkyneen sydämen ympärille.

Penkki kaipaa vielä keskelle jotakin näyttävämmin kukkivaa ja reunuskivet. Nyt  multa valuu myös kulkuväylille. Puuhaa piisaa ja puutarhakaupoille asiaa.



Äitienpäiväviikonloppu oli niin kylmä ja kolea, että orvokitkin ovat vähän lurpallaan.

Vuorenkilvet sentään uskaltavat työntää rohkeasti kukkaa. Näitäkin siirtelin taas paikasta toiseen, kun tuntuvat valloittavan kasvupaikkansa kokonaan.

Angervoista puheen ollen: Morsiusangervot ovat herkillä nupuilla, joten toivoa kesästä on!