Lomareissun jälkeen pihalla

Lomani alkoi juhannukselta ja lähdimme heti viikoksi tarpomaan Lapin vaelluspolkuja. Helpottaakseni kastelijan hommia, jätin ennen reissua hankkimatta kesäkukka-amppelit. Eipä varsinaisesti harmittanut, kun menin tänään paikalliselle puutarhalle tutkimaan, mitä vielä on jäljellä.

Amppelit olivat kasvaneet valtaviksi kasvihuoneen lämmössä ja viime viikon tuulelta suojassa. Hyvää kannatti näköjään odottaa. Ostin siis kaksi amppelia pation kehikoihin. Hyvä että autoon mahtuivat!

Petunia on niin tuiki tavallinen kesäkukka, että se ei ehkä saa ansaitsemaansa arvostusta. Nyppiähän näitä pitää, mutta petunian kukka on kuitenkin kaunis ja näyttävä. Ja kukkiahan riittää. Nämä muuten tuoksuvat hyvältä, kun patiolla istuskelee. Erikoisuuksia metsästäessä joskus unohtaa, että perinteinenkin on kaunista ja kiitollista.

Mitäpä muuta pihan kukille kuuluu puutarhurin viikon lomailun jälkeen?

Mukulabegoniat ovat tällä kertaa selvinneet mukavasti tuulisista säistä. Alkukesän myrsky katkoi näitä usampia, mutta nyt näyttävät olevan ok.

Samoin pelargoniat. Ei mitään hätää eteläisessä nurkkauksessa. Tämä kesä näyttää olevan myös orvokeille tarkoitettu. Kasvoivatpa sitten korissa, kengässä, ruukussa tai padassa. 

Oikeastaan kesän edistymisen huomaa paremmin, kun on viikon pois kotoa. Perennat ovat ottaneet kasvupyrähdyksen, kun kevään ja alkukesän kuivuuden jälkeen oli viime viikolla satanut.

Punainen mustasilmäsusanna ei tunnu viihtyvän Toimelassa. Ainakaan se ole juuri kasvanut mihinkään suuntaan istuttamisen jälkeen.

Palavarakkaus on puhjennut tuliseen hehkuunsa.

Alppiruusujen kukinta on mennyt ohi, mutta vuosikasvu on vallan komea. Jos nämä tätä tahtia jatkavat kasvua ja talvet pysyvät suotuisina, minullahan on muutaman vuoden kuluttua melkoisia puskia tässä. Toivossa on hyvä elää.

Saniaiset sen sijaan, voi sentään. Nämä nyykähtävät joka kesä jo alkumetreillä. Olen kovin kyllästynyt katsomaan ruskeita, tuulessa taipuneita lehtiä.

Arvasin kyllä, että näin on viikon aikana käynyt ja pohdin jo matkalla kotiin, mitä tekisin saniaisille. Mieli tekisi kaivaa nämä ylös ja hävittää. Haluaisin tilalle vaikkapa pieniä koristepuita ja niiden alle näyttävää aluskasvillisuutta. Mutta mikähän puu menestyisi pohjoistuulelle alttiissa, varjoisessa porraspäässä?

Tämä kesä on nurmikonleikkaajan unelma. Ruoho nimittäin kellastui kuivuudessa niin pahasti, että leikkaajaa on tarvittu vain pari-kolme kertaa ja viikon loman jälkeenkin pihalla kasvoi vain yksittäisiä "korsia" harvassa.

Eppu-kissa maastoutuu edelleen hyvin kellastuneeseen nurmikkoon. Päivän parin vesisade ei näköjään nurmikolle riitä. Ja nyt on helle, huomenna säätiedotuksen mukaan myös. Nautimme Epun kanssa lämpimästä, emmekä nurmikkoa sure.

Pohjoisesta tänne Länsi-rannikolle ajaessani olin muuten huomaavinani, että meillä kuivuus on vienyt muutakin kuin nurmikon. Koivuissa on jotenkin kitukasvuiset lehdet ja monien kasvien väri on jotenkin hailakka. Vai voisiko sekin johtua kuivuudesta?