Kukkakevät käynnistyi

Päivää! Olen herännyt joulunjälkeisestä apatiasta. Toimelassa on lähinnä torkuttu vapaa-ajat vilteissä ja blogikin on nukkunut pari viikkoa. Eilen kuorin joululahjamurattia koristeista ja huomasin, että uutta kasvua pukkaa.

Jätin muratin koriinsa sammaleen alle, vaikka vähän jäi tuo sammal mietityttämään. Ruukkukasvikirjani (peräisin 80-luvulta) nimittäin väittää, että muratti pitää kalkkipitoisesta mullasta. Sammalet taas käsittääkseni happamasta metsästä. Mitenkähän nämä sopivat yhteen?

Nostin kukan itään avautuvalle ikkunalle. Murattihan pitää varjosta, mutta auringosta ei vielä ole vaaraa missään ilmansuunnassa. Katsotaan miten se rupeaa pärjäilemään sammalten ja isojen ikkunoiden keskellä.

Muratin innostamana tökkäsin multaan myös ennen joulua katkotut herasjuorun istukaiset. Ei mikään ihanteellinen istutusajankohta, mutta juorut ovat sitkeitä. Ne kasvavat aikansa laiskallakin hoidolla, kunnes ränsistyvät juurelta ja alkavat näyttää roskakasoilta. Vuosittain joutuu juorut ainakin Toimelassa uusimaan, jos mielii katsella kasveja parhaassa loistossaan.

Kylpyhuoneen lavuaarissa tönötti myös pari jukkapalmun istukaista. Ne ovat työpaikallani viettäneet jo useamman kuukauden ämpärissä suurehkosta kasvista pätkittyinä. Välillä pääsivät kuivumaankin ja olivat menossa roskiin.

Raahasin kasvit kotiin. Runkoja koristivat kymmenien senttien juurikasvustot. Latvustoissa keikkui komeasti vihreää, tosin pitkähkön rungon päässä. Ei ollut hiekkamultaa tarjolla, ihan tavalliseen kukkamultaan iskin ja toivon parasta.

Vähän oli heikko tasapaino jukkapojilla. Kotoa ei löytynyt tarpeeksi raskaita ruukkuja, eikä tähän hätään kyläkaupastakaan. Toisen sain pönkättyä seinään tukien suurehkoon altakasteluruukkuun. Toivottavasti juurtuu, että pääsee seinän vierestä lähemmäksi ikkunaa.

Toiselle piti ensi hätiin käydä sosialisoimassa anopin ulkovarastosta painava saviruukku. Seinään nojailee tämäkin hujoppi. Jos selviää hengissä kesään, vien ulos ja istutan tukevaan ulkoruukkuun porraspäähän. Semmoinen suunnitelma. Onneksi on tyhjä vintti, missä näitä kavereita voi kasvatella.

Mutta kas, näin lähti kukkakevät käyntiin huonekasvien parissa. Ehkä vähän aikaisessa, mutta tilanteet joskus vaativat muuttamaan aikatauluja. Nyt siemenluetteloita tutkailemaan.

Palmujen katveessa

Kunpa istuisinkin jossakin lämpimässä palmun alla lempeän tuulen ja auringon hyväillessä ihoa. Mutta ei.

Istun tietenkin villasukat jalassa jukkapalmun katveessa kotosalla ja odottelen, että 15 asteen pakkanen vaihtuisi luvatuksi lumimyräkäksi. Sama Jukka on asustellut Toimelassa jo edellisen emännän aikana eli varmaan parikymmentä vuotta. Muutaman vuoden välein pätkäisen pitkäksi hujahtaneen varren poikki, isken uusiin multiin ja siitä se taas lähtee.

Jukkakin varmaan viihtyisi kesällä ulkona, mutta en ole raaskinut viedä. Täällä Pohjanlahden rantamilla tuntuu, että aina tuulee, nykyisin vielä kovempaa ja useammin kuin ennen. Jukka pitäisi ainakin siirtää tukevampaan ruukkuun, että kestäisi ulkona tuulet ja tuiskut.

Vuoripalmu on juuri saanut pakerrettua esiin tämän vuoden kukintonsa, joka vielä hehkuu kuulasta vihreää. Hetken kuluttuahan kukinnot kuivuvat ja siemenet varisevat lattialle, nimittäin kokemusta on. Olisikohan tuloksena palmumetsikkö, jos siemenet jaksaisi laittaa multiin?

Myös vuoripalmu on kuulunut tämän talon kalustoon todella kauan, jo edellisen asukassukupolven aikaan. Viime vuodet se on viettänyt vintillä nuorison vähemmän hellässä huomassa, mutta valoisat huoneet vahoine, isoine ikkunoineen ja altakasteluruukku auttavat selviämistaistossa.

Onpa muuten mukava, että on perjantai. Ja sekin on ihanaa, että päivä on pidentynyt huomattavasti molemmista päistä: Aamulla jo kahdeksalta valkenee ja työpäivän jälkeen näkee vielä käydä ulkona päivänvalolla. Jee!