Hyötymaan kevätpuuhien kimara

Minullahan ei vieläkään ole kunnollista, oikeaa kasvihuonetta. Eikä tule täksi kesäksikään. Sen sijaan kokeilin viime kesänä muovista minikasvaria lavakauluksen päällä. Hyvin sielläkin tomaatit kasvoivat.

Kasvihuone ei paljon maksanut ja kertakäyttötavaraa se olikin. Syksyllä sai kerätä auringon haurastamat muovit roskiin. Mutta viime kesänä menestyksestä innostuneena tilasin hyvissä ajoin täksi kesäksi uuden samanlaisen. Mökki pystyyn ja kasvit kehiin vain.

Maanmuokkauksen ja mökin pystytyksen jälkeen näytti tältä. Ei muuta kuin istutuspuuhiin. Mökki tuettiin muuten viime kesästä viisastuneina tiilisikivillä ja laattakivillä tuulisten säiden varalta. Ja tarpeen olikin.

Myös tomaatintaimeni kasvoivat tänä vuonna valitettavan pitkiksi hoippuroiksi. Kokeilin kuitenkin siirtää ne jo pari viikkoa sitten minikasvihuoneeseen ja toistaiseksi ne ovat siellä menestyneet. Tämä kuva on istutuspäivältä.

Viereisessä lavakauluksessa kasvavat kesäkurpitsat eivät mitoilla komeile. Mutta ehkä ne siitä vielä innostuvat.

Sipulille laitoin hallaharsosta tunnelin ihan räkättirastaiden ja harakoiden vuoksi. Ne nimittäin luulevat istukassipuleita matosiksi ja nykkivät sipulit maasta. Harson alta puuha on hankalampaa.

Pieni mansikkamaani meni tänä keväänä uusiksi. Tavallisten mansikoiden lisäksi istutin pari kuukausimansikkaa. Niistä saa syötävää nopeasti ja satokausi kestää koko kesän.

Porkkana- ja kesäkukkapenkkeihin levittelin jälleen kuorikatetta, vaikka se ei varmaan paras mahdollinen kateaine tähän olekaan. Olen kuitenkin huomannut, että kate helpottaa kasvimaan hoitoa. Ei tarvitse rikkaruohoja kitkeä ja kastelussakin pääsee vähemmälle.

Mietin, että sopisikohan merenrantaan kevällä ajautuva edellisen kesän meriheinä kasvimaan katteeksi? Sitä riittää ja toisaalta se on jo valmiiksi aika lailla maatunutta. Säkitin muutaman jätesäkillisen ja ajattelin kokeilla salaatille ja sipulille myöhemmin. Onko jollakin kokemuksia?

Laiskan puutarhurin kasvimaa

Mikään ei ole ikuista, eivät edes kasvimaan puiset kasvatuslaatikot. Ensimmäiset laatikot laitettiin 5-6 vuotta sitten. Samalla aloitin kateviljelyn hyötymaalla. Nyt laatikot olivat lahonneet ja ne hajosivat käsiin. Hankittiin uudet ja kahden tilalle neljä. Samalla pantiin koko kasvimaa uuteen uskoon, pyöräytettiin kasvien paikkoja ja möyhittiin kunnolla.

Minusta on tullut vannoutunut kateviljelyn kannattaja. Ehkä hake kasvimaalla ei kaikkien mielestä näytä nätiltä, mutta se helpottaa hoitoa: ei rikkaruohojen kitkemistä ja kastelemisessa pääsee vähemmällä. Ainoastaan perunapenkit joudun kitkemään, multaamiseen kun kate ei oikein sovellu.

 

Aluksi otimme tarkasti talteen viimevuotisen kompostimullan, joka oli jälkimaatumassa kasvimaalla. Sitä käytän lannoitteena kasvatuslaatikoissa.

Reunat siistittiin, rikkaruohot poistettiin mahdollisimman tarkasti ja maa kalkittiin. Ainoastaan pieni mansikkamaani jäi kulleron, päivänliljan ja ruohosipulin kanssa paikoilleen. Kaikkien muiden kasvatuspaikat vaihtuvat.

 

Biltemasta löytyi niin edulliset kasvatuslaatikot, että itse ei kannattanut ryhtyä nikkaroimaan. Pohjalle laitettiin katekangas. Komposti jaettiin neljään laatikkoon ja sekaan pantiin pussi rikkaruohotonta puutarhamultaa. Näin syntyy laiskan puutarhurin kasvimaa :).

Mies vähän yritti urputtaa, että turhaan käännätin hänellä koko plantaasin, kun jää hyvää kasvatustila hukkaan laatikoiden väliin ja alle. Niinhän sitä jää, mutta estetiikka ja helppohoitoisuus ajavat hyötynäkökohtien ohi. Sitä paitsi laattakivien peittämiltä käytäviltä on kätevä hoidella laatikoita.

Kompostimultaa riitti myös perunalle, jota tulee pikkuisen kasvimaamme päähän neljä penkkiä. Aiemmin peruna kasvoi kasvimaan toisessa päässä. Kiertoviljely lienee hyväksi perunallekin.

Kasvimaan laitaan minulla on tapana kylvää muutama rivi kukkia: kehäkukkaa, ruiskaunokkia, kesäkukkaseosta... Niin nytkin. Ne sulostuttavat loppukesästä kasvimaan, kun rutto iskee perunaan ja rikkaruohot tunkevat kaikesta hyvästä yrityksestä huolimatta aina jostakin välistä.

Mansikka näyttää lohduttomalta. Viime kesänä taimet olivat vahvoja ja reheviä. Nyt katteen rei'istä pilkittää vasta vähän vihreää. Kevät tuntuu meillä muutenkin etenevän hitaasti. Tuleekohan noista mitään, vai pitäisikö hakea uudet taimet?

Puikulaperunan siemenet on otettu itämään entiseen tapaan jo maaliskuussa. Niiden idut olivat hyvällä mallilla, joten eiköhän sieltä perunaa tule.

Laatikoihin kylvin salaattia, tilliä ja porkkanaa. Yksi laatikko täyttyi sipulista. Viimeinen laatikoista odottaa vielä kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimia. Ehkäpä kokeilen myös munakoisoa. Taimet aion ostaa valmiina.

Nyt joudun lähtemään ruohon leikkuuseen, kun postipoika ei ole ainakaan vielä meidän osoitteeseen osannut kutsumatta tulla leikkaamaan :). Ja ruoho se kasvaa. Ei mikään ihme eilisillan rankkasateen jälkeen.

Kateviljelyä vai katettua etanan kasvatusta?

Niin se lapsen mieli muuttuu, sanoo kapellimestarimme usein, kun tekee muutoksia orkesterin sovituksiin. Niin on nyt sanottava minunkin. Olen muutaman vuoden vannonut kateviljelyn nimeen ja mielestäni se on vieläkin helppohoitoinen ja järkevä tapa viljellä, ainakin täällä hiekkakentillä. Kuivana kesänä kate vähentää kastelun tarvetta ja rikkaruohot pysyvät aisoissa.

Viime kesänä satoi, satoi ja satoi. Ensimmäistä kertaa etanat tekivät joukkohyökkäyksen viljelyksilleni. Ei onneksi mitään ulkomaan eläviä, vaan ihan kotimaisia peltoetanoita. Mutta jestas, että niitä oli paljon. Ja ehtivät rouskuttaa puoli valtakuntaa ja melkein prinsessankin... 

Sain suurin piirtein paniikkikohtauksen, kun tajusin, että nuo aluksi niin pienet ja söpöt olennot olivat rei'ittäneet koko salaattisadon, daaliat ja menossa hyvän matkaa kohti sipuleita. Onneksi ehdin hätiin ja sipulisato pelastui. Suorastaan ällöttäviä, isoksi kasvaneita ja meheviä limaläjiä.

Nyt olen kuunnellut puutarhaohjelmista ja lukenut netistä, että kateviljely suo otolliset olosuhteet etanoilla. En halua olla etanaviljelmän rakentaja, joten taidampa ensi kesänä kokeilla ihan perinteistä kastele ja kitke -menetelmää kasvimaalla.

Voihan se olla, että kesästä tulee kuiva, eikä etanoille suotuisa. Toisaalta epäilyttää, että jos ne ovat pihalle pesiytyneet, niitä varmasti riittää myös jatkossa. Sen vuoksi pitänee ryhtyä torjuntatoimiin, muutenkin kuin hyötymaan katteesta luopumalla.

Pahimpaan etana-aikaan kokeilin paljon mainostettu rautafosfaattia ja se kyllä vähensi etanoiden määrää. Aineen ei pitäisi olla haitallista muille eläimille kuin etanoille, mutta mistä sitä koskaan voi olla varma. En ole ennen myrkkyjä pihalle levitellyt, mutta nyt oli pakko.

Tästä aineesta (Ferramol) sanottiin radiossa, että sitä pitäisi levitellä aikaisin keväällä etanoiden syötiksi. Tehoaisi parhaiten, kun mitään vihreää ei vielä kasva. Kun vain muistaisi ostaa ihmeainetta kevääksi varastoon odottamaan ja vielä muistaisi sitä levittääkin ajoissa.

Viime syksynä marjapensaiden alle katteeseen kasvoi tuhat ja yksi sientä. Säikähdin, mutta niistä ei ehkä ollutkaan haittaa. Mutta nyt sitten katettuja etanoita. Aina jotain riesaa pitää olla, argh.

Tyyntä myrskyn jälkeen

Eilisen myrskyn ja sateen jälkeen auringonpaiste hivelee, vaikka kylmä tuuli ei vielä paljon kesän tuntua anna. Kuvassa hyötymaa lintuperspektiivistä parvekkeelta. Katetut ja vähän vinot penkit eivät ole kovin kauniita, mutta kun kun siemenet alkavat itää, tilanne toivottavasti kohenee. Olen ihastunut kateviljelyyn ja talousjätteen kompostointi on parantanut huimasti hiekkaisen maan tuottoa.

Kuten kuvasta näkyy, hyötymaallani ei ole mitään vaikutusta ruokatalouteen. Korkeintaan saamme pieniä makuelämyksiä. Yhdessä laatikossa kasvaa sipuleita ja viime talvena omat sipulit riittivät pääsiäiseen saakka. Perunaa on kokonaiset neljä penkkiä takana, porkkanaa kolme. Sitten on siemenkukkia reunalla. Toisessa laatikossa on salaattia, tilliä ja persiljaa.


Mansikkamaa on lähinnä maistiaisia varten. Vaihdoin sen paikkaa ja ostin uudet taimet, kun viime kesänä marjat olivat jo aika pieniä.

Mies istutti puikulaperunat, jotka taas olivat itämässä maaliskuusta saakka. Istutettuaan totesi, että ensi talvi on turvattu :).

Herukat kukkivat ja mustikatkin näyttävät olevan nupuilla. Toivottavasti nyt eivät hallat iske, eikä enempää tule riepottelevia myrskyjä.  Oli muuten puutarhamyymälässä eilen väljää (ja kylmää), kun vettä vihmoi vaakasuoraan. Kalajoelta menivät sähköt, mutta puutarhan kassa pelasi agregaatilla.

Käytiin hakemassa humalaa köynnöskehikkoon ja syyshortensia havujen ja rodojen seuraksi. Vielä en ole pääsyt istutuspuuhiin, kun ruohon leikkaaminenkin jäi perjantai-iltana vähän vaiheeseen. Nyt täytyy lähteä jatkamaan kesän kuntoilupuuhaa.

Jouluinen luuta-akka odottelee seuraa leikkimökin portailla. Sinne taidan nyt laittaa amppeliin kuukausimansikkaa ja kasvatustorniin kurkkua. Tomaatteja en jaksanut tänä vuonna kylvää.

Kateviljelystä

Törmäsin kateviljely-sanaan ensimmäisen kerran parikymppisenä kerrostaloasukkina. Pihasta ei tietoakaan, mitä nyt parvekkeella kukkalaatikossa köynnöskrassit. Mutta sitten jossain järjestettiin tilaisuus, jossa opastettiin kateviljelyyn.

En ymmärtänyt yhtään mistä oli kysymys. Mielikuvat olivat outoja: Miksi viljelysten päälle pitäisi rakentaa katto? Menin kuitenkin kuuntelemaan ja valaistuin. Ajattelin jo silloin, että noin minäkin jonakin päivänä viljelen.

Rivitalon nurmikkopläntillä katteita ei vielä kaivattu. Kun lopulta vuosikymmentä myöhemmin muutin Toimelaan ja sain hoidettavakseni vanhan pihan, piti kateviljelyä vielä sulatella aika pitkään. Kun oli ollut tapana kitkeä mustalle mullalle ja haravoida kaikki vähänkin roskalta näyttävä pois. Harrastan sitä kukkapenkeistä vieläkin, valitettavasti ja vastoin parempaa tietoani.

Pikkuhiljaa olen kuitenkin siirtynyt oikealle tielle. Hyötymaa ja marjapensaiden alustat ovat saaneet katteen jo vuosia. Erityisesti sen jälkeen, kun talouteen hankittiin maailman paras kodinkone eli oksasilppuri.

Nyt olen myyty. Kateviljely on vain yksinkertaisesti niin fiksu juttu. Ei rikkaruohojen kitkemistä. Kosteus säilyy vähemmällä kastelulla, mikä on erityisen tärkeää tällaisella hiekkaisella tontilla. Porkkanatkin kasvavat katteen alla aivan uusiin sfääreihin tai no, vuodet eivät ole veljeksiä. Joskus onnistuu paremmin ja joskus huonommin, mutta periaatteessa katteen alla kasvattaminen on järkeenkäypää ja palkitsevaa puuhaa. Madot möyhentävät mullan katteen alla ja itse kate maatuu pikkuhiljaa ja lannoittaa kasvualustaa.

Katteesta vain on pula, erityisesti jos kukkapenkkiin pitäisi saada vähän "esteettisempää" ja silmänruuaksikin sopivaa katetta. Värjätyt koristekatteet ovat kauniita, mutta turkasen kalliita. Mitä tahansa kaalinlehtiä taas en kukkapenkkiin halua ja okasasilppu kuluu iloisesti hyötypuutarhassa. Mikähän olisi edullinen ja kaunis tapa kattaa kukkapenkkejä? Kertokaapa, miten te sen teette.

Sieniä katteessa!

Nytpä on hämmennykseni suuri. Marjapensaiden alle tänä syksynä laittamani oksasilppu on ruvennut kasvamaan sientä kuten kuvassa näkyy! Sientä on tosi paljon ja jokaisen pensaan juurella. Lieneekö vaarallista, näinköhän pensaat lahoavat? Ne ovat kyllä tosi iäkkäitä, että joutaisivat tulla uusituiksikin. En ole kuitenkaan kaikkia kerralla ruvennut uusimaan, kun ne vielä tekevät satoa ja voivat ihan hyvin. Mutta nämä sienet, pitäisiköhän nyt huolestua?

Innostuin kateviljelystä, kun hankin oksasilppurin. Saan kummallista tyydytystä survoessani peräkärryllisen oksia silppuriin ja saadessani toisesta päästä muutaman ämpärillisen haketta. Tavarasta, josta eroon päseminen aiemmin aiheutti päänvaivaa, tulee hyötyainetta, jolle olisi pihalla käyttöä loputtomasti. Olenkin vitsaillut, että oksasilppuri on suosikkini kodinkoneista, heti pyykkikoneen jälkeen.