Kateviljelyä vai katettua etanan kasvatusta?

Niin se lapsen mieli muuttuu, sanoo kapellimestarimme usein, kun tekee muutoksia orkesterin sovituksiin. Niin on nyt sanottava minunkin. Olen muutaman vuoden vannonut kateviljelyn nimeen ja mielestäni se on vieläkin helppohoitoinen ja järkevä tapa viljellä, ainakin täällä hiekkakentillä. Kuivana kesänä kate vähentää kastelun tarvetta ja rikkaruohot pysyvät aisoissa.

Viime kesänä satoi, satoi ja satoi. Ensimmäistä kertaa etanat tekivät joukkohyökkäyksen viljelyksilleni. Ei onneksi mitään ulkomaan eläviä, vaan ihan kotimaisia peltoetanoita. Mutta jestas, että niitä oli paljon. Ja ehtivät rouskuttaa puoli valtakuntaa ja melkein prinsessankin... 

Sain suurin piirtein paniikkikohtauksen, kun tajusin, että nuo aluksi niin pienet ja söpöt olennot olivat rei'ittäneet koko salaattisadon, daaliat ja menossa hyvän matkaa kohti sipuleita. Onneksi ehdin hätiin ja sipulisato pelastui. Suorastaan ällöttäviä, isoksi kasvaneita ja meheviä limaläjiä.

Nyt olen kuunnellut puutarhaohjelmista ja lukenut netistä, että kateviljely suo otolliset olosuhteet etanoilla. En halua olla etanaviljelmän rakentaja, joten taidampa ensi kesänä kokeilla ihan perinteistä kastele ja kitke -menetelmää kasvimaalla.

Voihan se olla, että kesästä tulee kuiva, eikä etanoille suotuisa. Toisaalta epäilyttää, että jos ne ovat pihalle pesiytyneet, niitä varmasti riittää myös jatkossa. Sen vuoksi pitänee ryhtyä torjuntatoimiin, muutenkin kuin hyötymaan katteesta luopumalla.

Pahimpaan etana-aikaan kokeilin paljon mainostettu rautafosfaattia ja se kyllä vähensi etanoiden määrää. Aineen ei pitäisi olla haitallista muille eläimille kuin etanoille, mutta mistä sitä koskaan voi olla varma. En ole ennen myrkkyjä pihalle levitellyt, mutta nyt oli pakko.

Tästä aineesta (Ferramol) sanottiin radiossa, että sitä pitäisi levitellä aikaisin keväällä etanoiden syötiksi. Tehoaisi parhaiten, kun mitään vihreää ei vielä kasva. Kun vain muistaisi ostaa ihmeainetta kevääksi varastoon odottamaan ja vielä muistaisi sitä levittääkin ajoissa.

Viime syksynä marjapensaiden alle katteeseen kasvoi tuhat ja yksi sientä. Säikähdin, mutta niistä ei ehkä ollutkaan haittaa. Mutta nyt sitten katettuja etanoita. Aina jotain riesaa pitää olla, argh.