Lapin kesässä

Viime viikon loma Lapin helteisessä luonnossa tuntuu tänään lähes päiväunelta. Lapissa oli yötä päivää lämpöä ja aurinkoa. Uin joka päivä järvessä ja hikoilin onnellisena tuntureilla. Saisikohan tupasvillan kasvamaan pihalla? Lapin soilla on ihania "tupasvillapeltoja".

Lähes pilvien tasolla tunturilla tuntee itsensä pieneksi ja maailman avaraksi. Pallaksella 807 metrin korkeudessa ilma on raikasta, hyttyset eivät haittaa, eikä muutenkaan ole tungosta tai kiirettä. Mikäpä ollessa, kun mukana tallustavat mies ja koko jälkikasvu.

Pallaksella ei ole vielä liikaa rakennuksia. Toivottavasti ei tulekaan. Ihmisen jäljet näkyvät muutamalla polulla ja hotellissa.

Taivaskerolta olympialaisiin. Todistusaineisto oli pakko laittaa tänne, käyty on.

 Jääkylmä tunturipuron vesi virkisti tunturista palatessa. Matkapullot täyttyivät.

Ukkosen uhkaa Kesänkijärvellä. Kalastajat kastuivat, valokuvaaja ei. Kuvaa kun katsoo, ei uskoisi, että tämän väristä voi oikeasti olla. Luonto on monenlainen.

Telkät saivat enemmän saalista Kesänkijärvestä kuin meidän kalamiehet. Parasta kuulemma onkin kalastaminen, ei saaliin perkaaminen.

Yöttömän yön valo on aina juhannuksen tienoilla yhtä ihmeellistä. Hiljaista, tyyntä, lämmintä, valoista, kaunista.

Mitäpä oli tapahtunut Toimelassa viikon loman aikana? Vettä oli ainakin tullut reippaasti. Lämmintäkin oli ollut. Kasvit olivat venähtäneet pituutta, varsinkin ruoho. No, jouluruusun kasvu näyttää jämähtäneen. Mitähän lie se olisi vailla?

Mitään katastrofeja ei ollut. Varsinkin perennoilla näyttäisi pyyhkivän ihan hyvin. Palavarakkaus on aloittanut kukintansa.

Päivänliljat ovat kukintansa ehtoopuolella. Melkein meni loman aikana tämä riemu ohi ja tuuli näyttää riepottelevan nyt loputkin kukat.

Lapin reissua muistellessa voi ihailla apinankukkaa, joka myös Lapin orvokkina tunnetaan. On muuten kiitollinen kesäkukka, joka kukkii, kukkii ja kukkii. Vähän aikaa sateen jälkeen lurpottaa ja taas kukkii. Suosittelen.

Tänään Toimelassa on kyllä satanut enemmän kuin tarpeeksi. Myrskykin on taas. Kiikkua nurin ja kasveja maata vasten. Miten näitä myrskyjä nykyisin onkin koko ajan.

Aurinkoa pliis, pyytävät nyt puutarhuri ja varsinkin kypsyvät marjat. Vähäiset kypsät mansikat ovat menneet toistaiseksi harakoiden suuhun.

Yrttien lumoissa

Yrtit ja keskikesän taianomainen täyteläisyys ovat lumonneet tänä juhannuksena. Siemenestä sisällä kasvattamani oregano puhkesi kukkimaan juhannukseksi. Kauniit pienet kukat kuulemma vievät voimaa muusta kasvusta ja ne kannattaisi napsia pois. En taida raaskia. Ehkäpä saamme riittävästi oreganoa näinkin. Aion siirtää oreganot syksyllä ulos kasvimaalle talvehtimaan.

Viimeisenä työpäivänä ennen juhannusta pääsin vierailemaan läheisellä yrttitilalla. Kuvittelin, että vastassani on pieniä yrttiruukkuja. Hämmästys olikin suuri, kun emäntä ensimmäiseksi vei minut yrttimaan laitaan ja esitteli lähes parimetriset pensaat, esimerkiksi tämä alla oleva kirveli, jonka lehdet maistuvat hivenen lakritsalle.

 

Väinönputkikaan ei ole ihan pikkuriikkinen yrtti. Siitä näyttivät pitävän pölyttäjät ja tilan emäntä tarjosi voikukkasiman kera väinönputkesta ja hunajasta keitettyä hilloa. Se oli muuten hyvää.

 

Koiviston tilalla kasvoi monenlaisia yrttejä tutuista basilikasta ja oreganosta aina kuolemattomien yrttiin saakka. Se on vihreä köynnös, jonka on uskottu auttavan lähes kaikkeen muuhun paitsi onnettomuuksiin :).

Kiitokset Teijalle antoisasta kesäisestä aamupäivästä yrttien parissa.

Juhannus on sujunut Toimelan leveysasteilla paremmassa säässä kuin etukäteen uskalsin odottaa. Vaikka vettä on ripotellut silloin tällöin, on lopultakin saatu myös kesäistä lämpöä. Varsinkin juhannuspäivä ja juhannusaaton ilta olivat aurinkoisia ja kauniita.

Keskiyön aurinkokin hemmotteli niin, että enmalttanut mennä nukkumaan. Tuli istuskeltua aamuyöhön saakka lukemassa ja ihailemassa auringon kehrää puiden lomassa.

 

Kasvien kannalta on vähän erikoinen vuosi. Monet kasvit kukkivat yhtä aikaa. Harvemmin on enää juhannuksena saanut nauttia sipulikukista. Nyt tulppaanit vain jatkavat hehkuaan. Samaan aikaan omenapuut ovat jo parhaimman kukkaloistonsa ohittaneet ja syreenit ovat parhaimmillaan. Juhannusruusuja täällä sen sijaan ei vielä näy kukassa.

Nautinnollista keskikesän juhlan jatkoa!

Iijoen törmällä ja Kuusamossa

Käväisimme Kuusamossa. Matkan pääkohde oli Suurpetokeskus karhuineen, mutta ehdittiin poiketa monessa muussakin paikassa. Esimerkiksi Kalle Päätalon maisemissa Taivalkosken Kallioniemessä, Päätalo-viikko kun sattui olemaan.

En ole erityinen Päätalo-fani, mutta kirjailijan syntymäkodin luonnonkaunis pihapiiri Iijoen törmällä teki vaikutuksen. Siellä kasvoi luonnonkukkaniittyjä, joita somistivat sinisen liilat metsäkurjenpolvet niittyleinikkien kanssa rinta rinnan. Kuvassa metsäkurjenpolven väri on valitettavasti hailakampi kuin luonnossa. Tienpientareiden ja niittyjen sininen kaunistaja teki Koillismaalla vaikutuksen, koska sitä ei meillä Pohjanmaan lakeuksilla näe. Oikein piti pompata autosta tutkimaan, mitä kissankellon seassa kasvaa. Oi jospa tuota Kajaanin nimikkokukkaa saisi tännekin pientareille.

Ottaisin mieluusti pihalle leikattavan nurmikon tilalle myös Päätalon lapsuudenkodin pihapiirin luonnonkukkaniityt ja Iijoen kauniit rantamaisemat näkymään pirtin ikkunasta. Joen vesi oli muuten kirkasta ja puhdasta, toisin kuin oman lähijokemme Lestijoen ruskea lirinä. Rantatörmä lämmin ja suojaisa.

 Keskiyön aurinko tuli tänä kesänä kuvattua Kuusamon korkeudella.

Kaunista voi olla ihmisen tekemäkin, kun sopivasti sattuu. Tässä Rukan revityn tunturin juurella suihkulähteen tuottama sateenkaari. Oikeaa sadetta emme Kuusamossa nähneet, mutta kotiin palattuamme sade alkoi ja tunnelmat Toimelassa ovat tänään aika syksyiset. Parempaa on onneksi luvassa, lopultakin.

Luonnonkukista tuli mieleen tämäkin kaunotar eli merinätkelmä. Kuva on viime kesältä Hailuodosta, mutta samaa dyynien somistajaa löytyy toki lähirannoilta Ohtakarista ja Kalajoelta. Tämänkin ottaisi mielellään hiekkaiselle pihamaalle. Kyllä luonto osaa.

Kuusi kuvaa kesästä 2013

Sain haasteen Satupuutarhan Sadulta kuudesta kesäisestä valokuvasta menneeltä suvelta. Hmm. Olipas aika hankala valita, mutta pitäydyn etupäässä puutarhateemassa, viimeistä kuvaa lukuunottamatta.

Tervetuloa taloon!

Alkukesän saniaisten heleä vihreys on aina ollut kesän väreistä suosikkini. Siihen kun lisää monivuotisen ystäväni pihahortensian (Hydrangea macrophylla 'Bella') kukinnot parhaimmillaan -  ennen ensimmäistä myrskyä ja vesisadetta - niin jopas alkaa tuntua K-E-S-Ä-L-T-Ä.

Kukaan ei oikeasti saa syötyä tällaista määrää raparperia, vaikka keittää mehut, pakastaa ja leipoo piirakat. Yleensä napsin raparperin kukat jo nuppuina pois, mutta tänä kesänä kukat ehtivät pitkälle lomareissun aikana. En sitten enää halunnutkaan niitä pois, kukkikoot, vaikka sato nahistuisikin.

Lepolasse odottaa lukutoukkaa, joka taitaa taas kerran piileskellä jossain ruohonleikkurin ja rikkaruohojen välissä.

Kesä oli siinä mielessä erikoinen, että lähes kaikkia marjoja saattoi löytää kypsinä samaan aikaan.

Ja pisteenä iin päälle yöttömän yön aurinko Äkäslompolossa heinäkuun alussa, vähän puolen yön jälkeen.

Lähetän kuuden kesäkuvan haasteen eteenpäin Mummelin puuhamaahan.