sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Melkein on jo joulu


Perhoskämmekkä tai yleisemmin orkideaksi kutsumamme jalo kaunotar aloitti kukintansa Toimelassa sopivasti jouluksi. Myös tämä kasvi on anopin perintöä. Orkidean kukka on herkkyydessään ihana ja lisäksi pitkäikäinen ilo. Nuputkin ovat kauniita.



Kovinkaan monta varsinaista joulukukkaa en toistaiseksi ole itselle hankkinut. Amaryllis on sentään oltava joka joulu. Monta vuotta minulla on ollut valkoisia amarylliksiä, mutta tällä kertaa punainen.

Myös amaryllis on pitkäaikainen ilo. Parhaimmillaan iloa riittää useammmaksi vuodeksi, kun sipulin ottaa talteen ja istuttaa seuraavana syksynä uudelleen odottamaan joulun kukkaloistoa.


Hyasintti on nykyisin haastava joulukukka voimakkaan tuoksun ja allergioiden vuoksi. Minulle hyasintin tuoksu liittyy erottamattomasti jouluun. Tuoksuttelen ja nautiskelen siitä hetken. Kun allerginen tytär saapuu joulun viettoon kotiin, siirrän hyasintin ikkunanväliin. Sielläkin se näyttää kauniilta, eivätkä tuoksut haittaa.


Tämä rääpiskö ei tuottanut jouluiloa, mutta ei se ole tuottanut juuri iloa kesälläkään. Monta vuotta jouluruusu on kitunut ulkona penkissä. Kukkia ei ole näkynyt, vaikka kasvi on selvinnyt viitosvyöhykkeen talvesta.

Marraskuussa kaivoin jouluruusun puolijäisestä maasta ja toin sisälle rukkuun. Eipä se sanottavammin virkistynyt, eikä ryhtynyt kukkia kasvattamaan. Mitähän tälle kannattaisi tehdä vai kannattaisiko mitään?

Toimelassa jouluvalmistelut ovat jo hyvällä mallilla, kun olen saanut olla jo pari päivää vapaalla. Ehdin jopa nautiskella päivälenkeistä sumuisessa säässä, mutta sentään päivänvalossa. Huomenna päivä onkin jo kukonaskeleen tätä päivää pitempi.


Kevättä kohti mennään. Kukonaskelin, varovasti jäisiä pitkospuita pitkin puoliksi sulia ojia ylitellen. Ja pian ollaan keväässä.

Oikein rentouttavaa, rauhallista ja voimaannuttavaa joulua teille kaikille!

torstai 5. joulukuuta 2019

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Elokuussa edesmenneeltä anopilta perinnöksi jääneet saintpauliat saivat Toimelasta uuden kodin ja puhkesivat siniseksi kukkamereksi juuri itsenäisyyspäivän alla. Väritys on sangen sopiva. En ole juuri lannoitellut, mutta anopin taitavalla lainnoituksella kukkivat taas.

Hyvää itsenäisyyspäivää näiden santtujen myötä kaikille!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kuusi kuvamuistoa kesästä

Gitta Puutarha on kotini -blogista haastoi minut valitsemaan kuusi kuvaa kesästä. Kiitos Gitta. Haaste on alunperin lähtöisin Tuplasti terapiaa -blogista. Ideana on esitellä kuusi kuvaa omista kesämuistoista ja valita niistä omasta mielestä jollakin tavalla paras: paras muisto, hetki, loppuun saatettu projekti, valokuva tai jokin muu.

Tehtävä oli minulle erityisen haasteellinen, koska kamera oli tänä kesänä harvoin matkassa mukana ja kesä oli puutarhassa täynnä pettymyksiä, joita ei huvittanut kuvata. Tartuin silti haasteeseen ja valitsin oman kuvasarjani. Ei niinkään valokuvauksellimpia, mutta niitä muistoihin jääneitä ja merkityksellisimpiä hetkiä viime kesältä.

Ehdottomasti paras muisto viime kesältä liittyi Lapin reissuun ja teltassa yöpymiseen. Oli hienoa kuunnella yöttömän yön ääniä, nuuhkia suopursujen tuoksua ja herätä järveltä kuuluviin lintujen aamuliverryksiin. Aivan huikea aloitus kesälomalle. Olkoon tämä kuvani kesän parhaasta muistosta.

Toimela oli viime kesänä kuivuusvyöhykkeellä. Meillä oli yli kuukauden kuiva ja kuuma jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan. En ole helleihmisiä ja kuumuus koetteli, samoin kuivuus puutarhan puolella.

Olen usein uhonnut, että vielä minä kylven pihalla vanhassa kylpyammeessa, jota tavallisesti käytän vain matonpesuun. Tänä kesänä otin hellepäivänä viileän kylvyn. Kyllä helpotti! Ensi kesänä uusiksi.

Valitettavasti kesästä jäi päällmmäisenä mieleen myös jo mainitsemani kuivuus. En kyennyt keinokastelemaan pihalla niin paljon, että kaiken olisi saanut pelastettua. Nurmikko kellastui rutisevaksi autiomaaksi, raparperit lässähtivät ensimmäisinä ja lopulta kaikki pensaatkin tiputtivat lehtensä ennen aikojaan.

Kesä ei totisesti ollut mikään puutarhurin unelma. Luultavasti kuivuus näkyy vielä ensi keväänä monen kasvin tuhona.


Olen talvisin luvattoman laiska osallistumaan kulttuuririentoihin, mutta kesällä tuli nähtyä teatteria ja osallistuttua tapahtumiin. Osin tämä on aikuisen tyttären ansiota. Hän vietti pitkästä aikaa kesän kanssamme kesäharjoittelunsa vuoksi, vaikka asuu muualla.

Niinpä tuli tyttären kanssa vietettyä päivä myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja sivistettyä itseään muun muassa Kalevauva.fi -nimisen yhtyeen nykykansanperinteeseen pohjautuvalla musiikilla.

Ihanat muistot: lämmin kesäpäivä, paljon hyväntuulisia ja kaiken ikäisiä ihmisiä ja tunnelmaa. Kaustisen ainutlaatuinen tunnelma on koettava, ei sitä voi kuvailla.

Meri on joka kesä ykkösjuttu. Katsoipa sitä rannalta tai veneestä, laiturilta tai uiden. Aavan ulapan ja horisontin katselu on hyvin rauhoittavaa ja terapeuttista. Ongen tai virvelin voi ottaa mukaan hämäykseksi, mutta se on vain rekvisiittaa. Parasta on olla tekemättä yhtään mitään, vain nuuhkia meri-ilmaa ja ihmetellä.

Vuosittain toistuva rituaalini ja "kesäterapiani" on vanhojen lakanoiden repiminen matonkuteiksi. Harrastan sitä kesäisin mökkisaunan terassilla, kun odottelen saunan lämpiämistä. Siinä ehtii juuri sopivasti yhden lakanan taikoa kudekeriksi ja katsella samalla kesäistä maisemaa.

Vieläkin hykerryttää. Varsinkin, kun olen juuri saanut kudottua räsyistä kolme mattoa marraskuun kaamoksessa. Tuntuu vain niin hyvältä, että voi hyödyntää vanhat räsyt ja loihtia niistä uutta ja kestävää omin pikku kätösin. Tai no, käsityökeskuksen neuvojien suopealla avustuksella, kiitos heille.

 
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä olkoon muisto kesän onnistumisesta puutarharintamalla. Rhodoni olivat keväällä kovin talven ruskettamia ja luulin toisen jo kokonaan menettäneeni.

Onneksi en luopunut toivosta, sillä molemmat alppiruusut heräsivät henkiin ja kukkivatkin. Varsinkin tämä yksilö sulostutti pihan majakkaluotoa vaaleanpunaisena kukkamerenä ja jätti sydämeeni muistojäljen.


Tässä olivat minun kuusi kesämuistoani. En haasta ketään, koska olen huomannut tämän haasteen kiertäneen blogeissa jo aika laajasti. Mutta jos joku haluaa haasteen ilmasta napata, niin tässä tulee ohjeet. Olkaa hyvät:

Tämän vuoden teema on paras.

Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. 


Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms.
Mikä vain sinusta on se paras muisto.

Haasta yksi tai useampi blogi

Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi
ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.

Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.