Pörriäisten pauloissa

Elokuussa minua viehättää erityisesti pihan pörriäisten, perhosten ja muiden öttiäisten seurailu. Neitoperhosia ei ole näkynyt ihan yhtä paljon kuin joinakin aiempina vuosina, mutta kauniisti ne istuvat sävy sävyyn tummien samettiruusujen kanssa. Niitä ei edes heti ohi kulkiessa huomaa. Tässä kuvassa on kuitenkin amiraali, kuten Puutarhaelon Riitta alla kommentissa toteaa. Kiitos Riitta! Olen surkea oppimaan lajeja.

  

Perhonen maastoutuu ovelasti myös sulkiessaan siivet yhteen. En saanut ihan vangituksi kuvaan, mutta ihmeellisesti luonto on maalannut petolinnun silmät ja nokan muodon perhosen siipien alapuoliskoihin. En saata olla ihastelematta näitä ihmeitä.

 

 

En tunne kuitenkaan perhoslajeja kovoin hyvin. Ken lienee hän? Ei suostunut avaamaan kameralle siipiään, vaan keskittyi jorinin meden imemiseen antaumuksella. Edit: Ja tämä on kuulemma sitruunaperhonen.

Sävy sävyyn istuu kimalainenkin samettiruusussa. Ja meidän pihalla näitä on pörräillyt reippaasti. Mustilanhortensia on esimerkiksi niin pörriäisten suosiossa, että jopa maljakkoon napsaisemani oksat saivat muutamat yksilöt seuraamaan minua sisään saakka. 

Pörräiäislajit eivät näytä olevan turhan tarkkoja omista mesipaikoistaan. Ihan hyvin ilman tappelua mahtuvat kaverin kanssa samalle lautaselle :). 

 

 

Sitkeän nihkeä, jo vuosia jatkunut, kukkaketoprojektimme on tältä kesää haalistunut ja odottaa niittäjää. Vaikka keto ei juuri nyt näytä miltään, sen uumenissa on paljon elämää. Kun menee viereen seisomaan ja kuuntelee herkällä korvalla, kuulee heinäsirkkojen ja sudenkorentojen pärinää. Ja monta muuta pörriäistä siellä viihtyy.

 

Niitty on niitettävä ja korret ainakin vielä kerättävä pois, jotta maa pysyy köyhänä ja niittykukat viihtyvät. Vanha tontti oli alunperin turhan ravinteikas luonnonniityksi, mutta pikkuhiljaa muuttaa muotoaan.

Täytyy tunnustaa, että näistä kavereista en ihan aina ole vilpittömän innostunut. Riippuu vähän paikasta, missä ne saalista jahtaavat. Tämä asustelee grillikatoksen ulkoräystäässä, joten se saa siellä minun puolestani elää. Enpä tunne häntäkään, mutta kohtalaisen iso, parisenttinen peto.

Pihapiiri on monen muunkin koti kuin minun, harakoiden, siilien ja rätkien. Se näyttää onneksi tarjoavan elämän eliksiiriä myös pienimmille luontokappaleille.

 

 

Syksy on ollut ihmeen lämmin ja aurinkoinen. Lintujen siementämät auringonkukat ovat loistaneet myös parhaansa mukaan. Usein linnut onnistuvat siementen kylvössä paremmin kuin minä, niin tänäkin vuonna.

 

 

Liekö tämä puutarhurin vai sopivasti tulleiden vesisateiden ansiota, mutta kuluneena kesänä syysleimut kukkivat upeammin kuin koskaan. Perannapenkkini on kivien sisään rakennettu "rinne", jota kuiva kesä koettelee. Nyt saatiin riitävästi vettä ja kukintaa riitti myös pitkälle syksyyn.

Kesäkukatkin vielä jaksavat sinnitellä. Yöpakkaset ovat odotuttaneet yllättävän pitkään tänä vuonna. Ei ole edes tarvinnut peitellä kukkia, enkä enää moiseen taida ryhtyäkään. On jo aika syksyn ja talvilevon.

Päivällä aurinko vielä hellii, mutta iltaisin on mukava sytytellä apuvaloja. Sekä eläviä lyhtyihin, että keinovaloja lehvistöjen suojiin. Rantasaunallekin saa nykyisin tunnelmaa aurinkokennovaloista ja tarvittaessa apuja löytyy paristoista, jotka riittävät lampuissa ajastimella yllättävän pitkään. Vuodenaikojen vaihtelu on parasta!

 

Köynnöstäen kohti kesää

On saatu aurinkoa ja keväisiä säitä viime päivinä ja taimet viihtyvät. Ulkoilusäät ovatkin tarpeen näinä aikoina. Kelloköynnökset eivät vielä ulkoile, mutta vilpolan ikkunanlaudalla ne porskuttavat aika lupaavasti. Viikko siiten koulin taimet ja ne ovat kyllä viikossa vahvistuneet kovasti.

Miinanköynnökset ovat aavistuksen hentoisempia, mutta ne ilahduttavast minua erityisesti. Kokeilin nimittäin viime kesänä ensimmäistä kertaa miinanköynnöstä. Ostin valmiit taimet puutarhalta ja syksyllä otin siemenet talteen. Sain siemenistä kasvatettua nämä pienet köynnöksen alut. Ehkäpä miinanköynnöksetkin kesään mennessä innostuvat kasvupyrähdykseen. 

Ahkeraliisa on rasittavan pieni koulimisvaiheessa, mutta ainakin viime kesänä taimet lopulta onnistuivat hyvin. Tässä viikko sitten koulittuja alkuja. Pikkuhiljaa vahvistuvat. Kumpa vain muistaisin ja raaskisin latvoa ja kerätä ensimmäiset nuput pois aikanaan.

Samettiruusut ovat samana päivänä kylvettyjä ja koulittuja kuin ahkeraliista, mutta ne ovat vielä hentoisempia. Täytyy lannoittaa ja toivoa parasta.

Viikko sitten kylvin myös pari tomaattilajiketta ja ne itivät todella nopeasti. Tässä kasvaa punaista pensastomaattia. Samaa kasvatin viime vuonna, eikä sen kanssa ollut ongelmia. Pian on näidenkin aika päästä isompaan purkkiin.

Taimien kasvun seuraaminen ja niiden hoitaminen tuovat uskoa ja lohtua korona-aikaan. Meillä ei vielä tautia ole näkynyt, mutta onhan tässä koko ajan vähän uhkaava ilmapiiri.

Auringossa elpyneet

Muutama päivä aurinkoa on saanut aikaan ihmeitä, vaikka erityisen lämmintä ei ole ollutkaan. Kesäkukat osoittavat elpymisen merkkejä. Samettiruusu Vanillan kukinta on voimallista. Ryhmäsamettiruusukin pinnistelee purkin reunalla.

Asterit ovat korkeita hoipukoita ja olen joutunut niitä tuulessa ja sateessa kepeillä tukemaan. Piti olla hyvä leikkokukka, mutta on kukkia on saatu odotella. Nyt näyttäisivät aukeilevan. Eivät kyllä erityisen suurina.

Marketta ja edelleen ryhmäsamettiruusu padassa elementeissään.

Ja perennat porskuttavat ennennäkemättömän suurina ja mehevinä. Kukintaansa aloittelee juuri palava rakkaus

Kivikkokasveista kukintavuorossa mätäsrikko. Tai ainakin luulen, että tämän nimi on mätäsrikko...

Kyllä luontoäiti osaa värittää, eivätkä kukat hellettä kaipaa.

Samettisia ruusuja ja punainen sankari

Tätä kuvaa katsoessa en yhtään ihmettele, että samettikukkaa (Tagetes) nimitetään myös samettiruusuksi. Ruusultahan tuo vanilla-samettikukka näyttää, tai no, ehkä neilikalta myös.

Pieni ryhmäsamettikukkakin on läheltä tosi kaunis ja jotenkin "ruusumainen". Olen paaponut omia taimia vielä sisällä mukamas turvassa pohjoistuulelta ja sateilta. Huomenna heti aamusta nämäkin saavat luvan muuttaa ulos, lämpeni tai ei.

"Turva" on suhteellinen käsite. Olin eilen nostanut taimet ulkoilemasta eteisen lattialle. Illalla koiramme Pablo oli hiukan raivannut tilaa itselleen ja huiskinut taimiruukkuja pois edestä. Siellä karvainen ystävä makasi tyytyväisenä multakasassa eteisessä. Onneksi vain yksi taimi oli katkennut. Niin että se turvallisista sisätiloista. Eivätköhän nämä pärjää tuulessakin.

Siemenestä kasvattamani kesädaaliat sen sijaan ovat onnettomia pitkiä hoipukoita. Kukista ei tietoakaan. Nämä tuuli kyllä kaataa ulkona, mutta ei voi mitään.

Kysyin puutarhalla, että milloin siemenestä kasvatettujen daalioiden pitäisi kukkia. Vastaus kuului, että samaan aikaan kuin pistokkaista kasvatettujenkin. Niitä olikin puutarhalla riveittäin, komeita, tuuheita ja kukkivia taimia. Minun hoipukkani eivät ole edes niiden sokeriserkkuja :(. Mutta jospa kesän päälle. Siis jos lämpenee ja sitä rataa.

Edellisessä postauksessa ounastelin, ettei mustasta Black Hero -tulppaanista taidakaan tulla musta. Olin oikeassa. Tummia viininpunaisia, kerrottuja sankareitahan sieltä tupsahti. Mahtaisiko maaperä vaikuttaa näidenkin väriin? Sipulipaketin päällä oli aivan eri väri. Ihan sama, kelpaa punaisenakin.

Taimet lehdet kippuralla

Nyt taisi niin sanotusti ottaa ohraleipä! Osa isojen samettiruusujen taimista on päättänyt ruveta rettelöimään. Pari valkoista Vanillaa jo nuupahti itsekseen, vaikka vieressä olevat kukoistavat vielä aivan samalla hoidolla. Tässä lehtiään kipristelee keltainen iso samettiruusu. Mahtaneeko sekin heittää henkensä?

Ehkä olen kastellut tai lannoittanut liikaa? Vai olisiko jotain ötököitä, ainakaan en silmällä havaitse. 

Suurin osa näyttää onneksi vielä hyvältä, kuten tässä kuvassa Vanillat. Toivottavasti käppyrätauti ei leviä epidemiaksi. Tässä vaiheessa otan vastoinkäymisen vielä tilastollisena tappiona.

Revonhännän siemenet olivat tosi pieniä ja taimetkin vielä koulimisvaiheessa olemattomia. Mutta nyt ne ovat jo toistakymmentä senttiä korkeita. Osaisiko joku sanoa, kannattaako revonhännät latvoa?

Daaliat jo reissusta tultuani hätäpäissä latvoin, kun olivat kasvaneet tosi pitkiksi. Tukeakin tarvitsivat. Vielä on matkaa kesään, mitenkähän tässä taistossa käy.

 

Onneksi kylvin oreganon sisälle ruukkuun, enkä ulos. Tämäkin oli nimittäin alkuun aivan olematonta vihreää haituvaa. Nyt se muistuttaa mielestäni erehdyttävästi rikkaruohoa. Vesiheinänä olisin kasvimaalta nyppinyt, jos olisin ulos istuttanut. Purkkikasvatus pelasti oreganon. Ei muuten vielä tuoksu miltään.

Auringon ihmeitä

Vapaapäivän aamu valkeni aurinkoisena ja vasta satanut uusi lumi häikäisee kilpaa auringon kanssa. Kevään valo tekee ihmeitä mielelle ja luonnolle, esimerkiksi jääkristallia.

Kylläpä se häikäiseekin! Mihinkähän suuntaan tästä lähtisi?

 

Taimetkin innostuvat valosta. Valkoiset, isot Vanilla-samettiruusut näyttävät oikein tukevilta ja terhakoilta.

 

Keltaiset isot samettiruusut taas ovat venähtäneet jo vähän hoippuroiksi. Mitenkähän näitä auttaisi, että kasvaisivat myös leveyttä, eivätkä pelkästään pituutta?

Daaliat ovat vielä kovin pieniä, mutta hengissä ja ylöspäin yrittämässä. Hitaammin näyttävät kasvavan kuin samettiruusut.

Tässä taimikatsaus tällä erää. Nyt opiskeluhommiin ja vähän kevätsiivoustakin pitäisi jatkaa, että pääsiäinen pääsee tulemaan tupaan.

Siemeniä multiin kuun ja auringon loisteessa

Luonto on viime aikoina antanut parastaan Toimelan leveysasteilla. Viikko sitten bongasin upean kuutamon ja tähtitaivas on tuikkinut öisin pikkupakkasessa.
 
Päivisin taas aurinko on helottanut täydeltä taivaalta, lopultakin aika synkän ja pilvisen talven jälkeen. Sanon talven jälkeen, vaikka uskon takatalven vielä tulevan. Eihän kesä sentään vielä voi alkaa, vaikka auringossa lämpömittari kipusi tänään jo 15 asteeseen. Mutta valon lisääntyminen on pääasia.

Valon mukana kasvaa into kevätsiivoukseen ja puutarhasuunnitelmiin. Jo Pari viikkoa sitten kylvin daalioita ja ne ovatkin itäneet mukavasti. Kohta pääsen koulimaan taimia.

Tänä vuonna en kylvä tomaatteja. Viime kesänä niiden hyysääminen ensin kylmän vuoksi ja sitten helteessä kastellen sitoi puutarhurin aika tiukasti kotimaisemiin.  Nyt mennään hyötypuolella normaaleilla kasvimaan tuotoksilla. Mitä nyt oreganoa tuli laitettua esikasvatukseen. Sen ajattelin pistää keittiön ikkunalle ruukkuihin.

Viikon verran ovat mullissa olleet myös isot samettiruusut, kahta eri väriä. Molemmat ovat itäneet hyvin. Oli mielenkiintoista huomata, että siemenpusseissa voi olla hyvin erilaiset määrät siemeniä. Valkoisten samettiruusujen (Vanilla) siemeniä oli pussissa vain muutamia. Keltaisia ja oransseja taas niin paljon, että kylvin vain puolet. Pussin päältä tätä ei voinut päätellä.

Vielä on odottamassa pienten samettiruusujen siemeniä ja kaikenlaista muutakin. Tuli jossakin innostuksen puuskassa ostettua myös kruunuvuokkojen sekoituksia kaksi pussia, vaikka ne tuskin talvehtivat vyöhykkeellä V.

Pussin päällä oli heikosti kasvatusohjeita. Ymmärsin, että mukulat voisi laittaa suoraan ulos. Ajattelin kuitenkin esikasvattaa, jotta edes yhtenä kesänä ehtisivät täällä Pohjanmaan korkeudella kukkia. Vai miten kannattaisi toimia? Kruunu Vuokko varmaan osaisi opastaa tämän nimikkokukkansa kasvatuksessa. Häneltä on tullut loistavia neuvoja monen kasvin hoitoon.

                                  Ja lämpimästi tervetuloa Toimelan lukijaksi Leena!

                      
                     Lopuksi vielä toinen kuukuva, kun se oli niin hieno, siis se kuu!