Valamonruusuja

Kaksi valamonruusua muutti Toimelaan toukokuulla. Heinäkuussa pienet taimet availevat ensimmäisiä nuppujaan levittäen huumaavaa ruusun tuoksua ikkunan alla. Toivottavasti nämä menestyvät ja kasvavat jopa parimetrisiksi pensaiksi.

Vielä kokoa on alle puoli metriä, mutta eipä ole paljon ikääkään. Valamonruusua pidetään yhtenä kestävimmistä puistoruusuista, joten toivoa on, että saisin tämän viitosvyöhykkeellä menestymään. 

Kannattaisiko suojata talveksi ja millä? Paikka on aurinkoinen länsiseinusta, mutta pohjoistuuli siihen kyllä sopii myös.

Valamonruusun hankinta päätti projektin, josta postasin viime kesänä täällä. Vuosikymmeniä tällä paikalla on kasvanut röyhytatar, johon kyllästyin lopulta kokonaan. Se kun joka kesä lyssähti ensimmäiseen rankkasateeseen ja myrskyyn, kukinnot haisivat pahalta ja syksyisin oli kerättävänä peräkärrylasti kasvustoa. Työläs siis, eikä mikään kaunistus.

Keväällä röyhytatar kaivettiin sitten maasta mahdollisimman tarkkaan, se kun on kovaa leviämään pienestäkin juurenpätkästä. Tilalle istutettiin valamonruusut. Nytpä odotellaan kuinka kauan kestää, että meillä on isot ruusupensaat näiden tilalla.

Jostakin luin, että valamonruusua kiusaavat usein kirvat ja härmä. Täytyy pitää silmällä, että eivät pääse tuhoamaan hyvää alkua.

Angervot yllättävät

Tilanteet vaihtelevat pihalla tiuhaan. Kylmän alkukesän jälkeen ehdin jo tuomita jaloangervot kitulaiksi ja pienikukkaisiksi tänä vuonna. Joudun perumaan sanani, kun aurinko ja lämpö antoivat parastaan kolmisen viikkoa. Vettäkin on tullut tarpeeksi. Nyt jaloangervojen kukat ovatkin äkkiä täyteläisiä ja kirkaita.

Vielä suuremman yllätyksen tarjosivat morsiusangervot, jotka normaalisti kukkivat kesäkuun alussa heti norjanangervojen jälkeen. Tänäkin vuonna ne kukkivat, mutta aika vaisusti. Kesäkuun Salomon-myrsky raateli pensaita myös kovalla kädellä.

Heinäkuussa pensaat ovat kasvattaneet innolla uusia versoja ja yhtenä päivänä huomasin, että tuoreisiin oksiin oli puhjennut pienenpieniä kukkia. En muista ennen nähneeni, että morsiusangervo kukkisi toiseen kertaan samana kesänä. Kaikenlaista!

Morsiamet parturissa

Morsiusangervojen siistiminen on puutarhatyö, jota mielelläni lykkään viimeiseen siniseen asti. Käytännössä se tarkoittaa, että kymmeniä vuosia rehottaneet pensaat pääsevät aina melkoisiksi risukasoiksi, ennenkuin saan tartutuksi toimeen.

Homma ei onnistu ilman kättä pidempää: tarvitaan ainakin oksasakset, saha ja harava. Välillä minusta tuntui, että olisin tarvinnut myös turvalasit ja lämpimän pehmusteen. Tilanne oli ehtinyt niin pahaksi, että jouduin ensin raivaamaan pensaan alle "kolon", josta lähdin risuviidakkoa setvimään pensasta kiertäen. No huh, menihän siinä aikaa. Kaksi läpimitaltaan lähdes kolmemetristä puskaa sentään.

Tässäpä toisesta morsiusangervosta kuvat ennen - ja jälkeen. Dadaa!

 

Vähän jyrsityiltähän nuo nyt näyttävät, mutta tiedän kokemuksesta, että jo ensi kesänä morsiamen helmat jälleen viistävät maata. Vanhempi tuttavamme sanoi kerran kukkivaa morsiusangervoa katsoessaan, että se levittää kuin nainen leveät hameensa. Ja niin se totisesti tekee.

Rakas työtoverini oksasilppuri viimeisteli tämänkin projektin. Tuottaa suurta nautintoa tunkea monta peräkärryllistä risuja myllyyn, joka jauhaa ne hetkessä muutamaksi ämpärilliseksi haketta. Tuotos päätyi marjapensaiden juurelle. Nyt silmä lepää ainakin joissakin osissa pihaa.