Kostean kevään etuja

 

Sateessa ja kevään viileydessä on ollut hyviäkin puolia, kun niitä etsimällä etsii. Esimerkiksi Alppiruujen kastelusta ei ole tarvinnut murehtia. Ovat varmasti saaneet riittävästi vettä, eikä aurinko ole päässyt tekemään polttavia tuhojaan.

Raparperi kasvaa ennennäkemättömällä innolla. Vesivartisena kasvina se helposti jää pieneksi tai nuupahtaa ennen aikojaan kevätkesästä, jos on kuivaa. Mutta nyt tulee satoa!

Kasvimaa on kylvetty. Siellä kosteassa muhivat  peruna, kehäkukat, porkkana, salaatti, valkosipuliruohosipuli, persilja ja sipulit. Saalatin ja yrittien päällä on harso. Sipuli ei sitä olisi lämmön puolesta kaivannut, mutta harso on pakko laittaa, koska harakat ja rätkät nykkivät istukassipulit ilmaan, jos ne jäävät taivasalle. Yksi laatikko odottaa kasvihuoneesta avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa.

Niinhän sitä sanotaan, että sataa suoraan laariin, jos siemenkylvöjen jälkeen sattuu kostea keli. Huomaatteko, että yritän opetella positiivista ajattelua!

Kaiken positiivisen ajattelun keskellä on pakko hämmästellä yhtä asiaa. Jäi syksyllä ottamatta talteen krassin siemenet, enkä ole niitä vuosiin ostanut. Nyt ostin ja tässä ovat yhden pussin siemenet. Äkkiä laskien parikymmentä siementä. Kyllähän niistä muutamaan purkkiin riittää, mutta jotenkin määrä näyttää naurettavalta liotessaan pienessä lasimaljassa. Nämäkin ovat nyt muhimassa mullissa. Ja ensi syksynä kerään siemenet plakkariin.

Harakka vahtii mansikoita

Mansikkamaa kaipaa lannoitusta ja uusimistakin kasvettuaan katteen alla niine hyvineen muutaman vuoden. Löytyy sieltä sentään muutama marja, joilla saa suun makeaksi.

Tai sitten ei saa, mikäli tämä herra saa päättää. Pihallamme asustelee lihava harakka, jolta joku on vienyt pyrstösulat. Olemme odottaneet, kasvavatko tilalle uudet. Toistaiseksi harakka tepastelee kuin pingviini vajavavaisen pyrstönsä kera.

Mansikkamaata harakka kuitenkin vahtii silmä kovana. Kyllästyin puoliksi syötyihin marjoihin ja hilasimme viimekesäisen suojan mansikkapenkin päälle. Vaikka siellä ei runsas sato olekaan tulossa, haluan se kuitenkin itse syödä.

Siinäpä harakalla on miettimistä, uskaltaisiko pitsiverhon alle mennä. Viime vuonna se ei ainakaan uskaltanut. Sain itse syödä marjat.

Myös karviaisten sato on jo pitkälle kehittynyt. Vielä ovat marjat kovia, mutta kypsyvät koko ajan. Toivottavasti tämän viikon vesisateet kasvattavat myös karviaisten kokoa.

Maurin makea vadelma on kukkinut runsaasti ja karttejakin on ihan terttuina. Mutta kameran linssin läpi huomasin, että vadelmankarteissakin on kutsumattomia vieraita. Muurahaiset näyttävät niissä kuljeskelevan. En tiedä imevätkö jo tuossa vaiheessa marjoista jotain vai vasta marjojen kypsyttyä. Joutaisivat pysyä muuaalla, mokomat!

Pitää käydä tutkimassa, onko luonnonvadelmaa tulossa yhtä runsaasti kuin puutarhavadelmaa. Viime vuonna luonnonvadelmia tuli hyvin ja marjat olivat puhtaita.

Jännitän, ehtiikö mustikka kypsyä lomani aikana. Olisi mukava, jos ehtisi. Vielä näyttävät mustikat Toimelan leveysasteilla aivan vihreiltä.

Rouva Harakan pihan siivous

Päivänä muutamana olen seuraillut, kuinka harakkapariskunta on siivonnut Toimelan pihaa risuista. Pitkä oksa nokkaan, hyppäys leikkimökin katolle ja siitä lentoon oksa nokassa lisäsiipinä vaapottaen. Pesänrakennuspuuhia, aivan ilmeisesti. Kiinnosti sen verran, että seurailin, minne pariskunta majaansa teki. Sieltähän se löytyi syreenipensaasta talon takaa.

Homma oli sen verran hupaisan näköistä, että puuhailkoot. Lintu se on harakkakin. Voi tietysti olla, että olen eri mieltä kesällä, kun mansikkamaalla on vain puoliksi nokittuja marjoja. Mutta komea pesästä tuli. Harakan naurua taitaa pihalla tänä kesänä riittää.

Kaiholla olen tutkinut eteläisen Suomen puutarhablogeja, joissa kaivellaan jo täyttä häkää uusia istutusalueita. Meillä on vielä ollut joka yö reippaasti pakkasta ja lapio kalahtaa kovaan jäähän. Ei puhettakaan, että pääsisi pihahommiin, ellei harakoidenkin harrastamia risupuuhia lasketa. 

Ei ole syytä vaipua synkkyyteen. Hienoja keväisiä päiviä on ollut, vaikkakin viileitä. Ja aina voi lohduttautua vuoden vanhoilla kuvilla, joissa lumihanki peitti pihan vielä huhtikuussa. Nyt ei sentään ole lunta kuin nimeksi.

Tämä kuva on otettu vintin parvekkeelta näihin aikoihin vuosi sitten. Paljon on ollut kulkijoita hangessa eikä kesästä tietoakaan.

Jaa. Juuri nyt kuuluu tietokoneen vieressä olevasta savupiipusta epämääräistä rapinaa ja lirkutusta. Näinköhän sielläkin on joku pesänrakennuspuuhissa. Sympatiani väheni 50 prosenttia.