Sateessa ja kevään viileydessä on ollut hyviäkin puolia, kun niitä etsimällä etsii. Esimerkiksi Alppiruujen kastelusta ei ole tarvinnut murehtia. Ovat varmasti saaneet riittävästi vettä, eikä aurinko ole päässyt tekemään polttavia tuhojaan.
Raparperi kasvaa ennennäkemättömällä innolla. Vesivartisena kasvina se helposti jää pieneksi tai nuupahtaa ennen aikojaan kevätkesästä, jos on kuivaa. Mutta nyt tulee satoa!
Kasvimaa on kylvetty. Siellä kosteassa muhivat peruna, kehäkukat, porkkana, salaatti, valkosipuliruohosipuli, persilja ja sipulit. Saalatin ja yrittien päällä on harso. Sipuli ei sitä olisi lämmön puolesta kaivannut, mutta harso on pakko laittaa, koska harakat ja rätkät nykkivät istukassipulit ilmaan, jos ne jäävät taivasalle. Yksi laatikko odottaa kasvihuoneesta avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa.
Niinhän sitä sanotaan, että sataa suoraan laariin, jos siemenkylvöjen jälkeen sattuu kostea keli. Huomaatteko, että yritän opetella positiivista ajattelua!
Kaiken positiivisen ajattelun keskellä on pakko hämmästellä yhtä asiaa. Jäi syksyllä ottamatta talteen krassin siemenet, enkä ole niitä vuosiin ostanut. Nyt ostin ja tässä ovat yhden pussin siemenet. Äkkiä laskien parikymmentä siementä. Kyllähän niistä muutamaan purkkiin riittää, mutta jotenkin määrä näyttää naurettavalta liotessaan pienessä lasimaljassa. Nämäkin ovat nyt muhimassa mullissa. Ja ensi syksynä kerään siemenet plakkariin.
Vein tänään pojalle nipun raparperia. Varsia kiskoessani taivastelin niiden määrää ja paksuutta. Taitaa olla viikonloppuna piirakann ja rapskusopan aika.
VastaaPoistaMeillä on satanut toukokuun aikana aika paljon, mutta silti lavakaulukset näyttivät eilen aika kuivilta. Tyytyväisenä otan vastaan tämän päivän sademyräkän. Eiköhän se hetkeksi kostuta puutarhaa ja hyötykasveja riittävästi.
Krassien siementen vähyyttä ihmettelin minäkin. En laskenut, mutta taatusti ei 20 enempää pussissa ollut. Niin tuottelias, kuin krassi siementämään onkin. Kannattaa ehdottomasti ottaa syksyllä siemenet talteen.