Syksyisiä puuhia ja vapaata

Kesäkukat alkavat nuupahtaa, onhan jo aikakin. Vielä voi poimia kimppuja muistuttamaan päättyvästä kesästä. Tässä astereita, revonhäntiä ja unikoita. Ja mukana tietenkin pieniä mustia ötököitä :). Mutta sehän on vain elämää.

Juuri tänään pienet ötökät eivät haittaa. On nimittäin vuorotteluvapaan ensimmäinen päivä. Vähän outo olo, mutta eiköhän tähän totu pian.

Puolukkasato on tänä syksynä ainakin Toimelan suunnilla hyvä. Ensimmäinen reissu puolukkamättäille tuli tehtyä ja saalista maisteltua.

Sainpa myös kairattua maahan kukkasipuleita. Kovin paljon en laittanut. Toivon, että viime keväänä hienosti kukkineet sipulikukat jaksaisivat vielä toisenakin keväänä sulostuttaa pihaa. Lannoittelin niitä vain. Samalla heittelin syyslannotteita perennoilla, pensaille ja omenapuille.

 

Pakkasta ei ole vielä nähty, mutta villiviini on innostunut hehkumaan ruskan väreissä. Puihin ei kovin kummoista ruskaa oleo dotettavissa, kun lehdet jo lentelevät.

Ihana ajatus, että on aikaa tehdä rauhassa pihan syyshommia ja selvitellä paikkoja sisälläkin. Alkusyksy olikin sen verran hektinen, että kaikki työt kotona ovat jääneet rästiin. Opiskelu tosin nielaisee aikaa tästäkin syksystä, mutta toisaalta mukava keskittyä siihenkin kunnolla. Hyvät hallitusherrat: Älkää lopettako vuorotteluvapaata! Se auttaa jaksamaan ja keräämään ideoita myös tuleviin töihin.

Sateisen alkukesän kootut epäonnistumiset

Lupasin aiemmin tarinaa tämän kesän pettymyksistä pihalla. Nyt sitä tulee. Vaikka perennat ja pensaat ovat märän alkukesän jälkeen vihreitä ja reheviä, ovat monet omat taimet ja kesäkukat epäonnistuneet tyystin.

Kyllä minä todellakin olen mieleni pahoittanut esimerkiksi aloe veran kohtalosta kesäkuun vihreässä talvessa. Se suorastaan mätänee ruukkuun. Olisi kannattanut pitää juhannukseen saakka sisällä tai siirtää ruukku pois sateesta. Mutta kun sitä aina uskoo ja toivoo, että huomenna on pouta...Jälkiviisaus on turhaa. Leikkasin ruskeat osat pois, toivottavasti kasvi ei kokonaan kuole.

Joko kasvatustorni ei sovellu kurkuille tai kylmät ja myrskyt ovat olleet niillekin liikaa. Tässä yritti ensi kaksi avomaan kurkkua. Toinen kuoli pois. Hain tilalle puutarhalta amppelikurkun. Nyt sekin on nahistunut ja lähes poikki juuresta. Eikä toinen avomaan kurkuistakaan mitenkään loista vehreydellään. Olisikohan mullasta bongaamillani muurahaisilla osuutta asiaan. Ei taida tulla kurkkuja tänäkään vuonna.

 

Tämä on luultavasti viimeinen kerta, kun kylvän porkkanaa. On meidän kasvimaassa aiemmin porkkana kasvanut. Nyt jo toistamiseen siemenet itivät todella heikosti. Onnistuin sentään löytämään yhden porkkanan alun, kun oikein tarkasti etsin. Rikkaruohot kyllä kasvimaalla rehottavat, kun vettä on tullut niille riittävästi.

Huonosti on itänyt krassikin. Kourallinen siemeniä ja vain muutama onneton alku. Olen vielä krassin suhteen toiveikas. Viime vuonna kesäkuu oli myös jäätävän kylmä, mutta heinäkuun lämpimien tultua krassit alkoivat itää, iloisena yllätyksenä. Ehkäpä nytkin. Edellyttäen, että heinäkuussa tulee lämmintä.

 

Kesäkukkien taimet onnistuivat ihan kohtuullisesti, niin kauan kuin olivat sisällä. Ulos jouduttuaan ne saivat shokin. Vanilla samettiruusut vaihtoivat lehtensä värin harmahtaviksi. Ovat vielä hengissä, mutta ei hyvältä näytä. En tiedä säikähtivätkö säitä vai liiallista kanankakkaa, jota ehkä tulin tänä keväänä kylväneeksi pihalle reippaanlaisesti.

 

Samettiruusut harmaantuivat kauhusta. Revonhännät puolestaan kellastuivat. Oi ja voi.

 

Syksyllä hankitut pienet alppiruusun alut säilyivät hengissä talven yli, mutta toinen näyttää näin lohduttomalta. Osa oksista on ruskistunut. Toisaalta nuo hengissä olevat puskevat uutta vihreää versoa. Ehkäpä tämä vielä elpyy.

 

Voisivat molemmat alppiruusut olla minun puolestani yhtä vehreitä kuin tämä ruskistuneen kaveri. Asuvat vierekkäin, mutta tämä on paljon elinvoimaisemman oloinen. Tänä kesänä monissa puutarhossa täällä viitosvyöhykkeelläkin on nähty upeaa alppiruusujen kukintaa. Jospa Toimelassakin vielä joskus.

No, näihin pitää yrittää suhtautua huumorilla. Aina ei voi onnistua. Usein käy myös niin, että joku menee täysin penkin alle, mutta vieressä joku toinen laji kukoistaa. Vähän sama juttu kuin se vesilasivertaus: toisella lasi on puoliksi täynnä ja toisella puoliksi tyhjä. Asenne ratkaisee.  

Taimet lehdet kippuralla

Nyt taisi niin sanotusti ottaa ohraleipä! Osa isojen samettiruusujen taimista on päättänyt ruveta rettelöimään. Pari valkoista Vanillaa jo nuupahti itsekseen, vaikka vieressä olevat kukoistavat vielä aivan samalla hoidolla. Tässä lehtiään kipristelee keltainen iso samettiruusu. Mahtaneeko sekin heittää henkensä?

Ehkä olen kastellut tai lannoittanut liikaa? Vai olisiko jotain ötököitä, ainakaan en silmällä havaitse. 

Suurin osa näyttää onneksi vielä hyvältä, kuten tässä kuvassa Vanillat. Toivottavasti käppyrätauti ei leviä epidemiaksi. Tässä vaiheessa otan vastoinkäymisen vielä tilastollisena tappiona.

Revonhännän siemenet olivat tosi pieniä ja taimetkin vielä koulimisvaiheessa olemattomia. Mutta nyt ne ovat jo toistakymmentä senttiä korkeita. Osaisiko joku sanoa, kannattaako revonhännät latvoa?

Daaliat jo reissusta tultuani hätäpäissä latvoin, kun olivat kasvaneet tosi pitkiksi. Tukeakin tarvitsivat. Vielä on matkaa kesään, mitenkähän tässä taistossa käy.

 

Onneksi kylvin oreganon sisälle ruukkuun, enkä ulos. Tämäkin oli nimittäin alkuun aivan olematonta vihreää haituvaa. Nyt se muistuttaa mielestäni erehdyttävästi rikkaruohoa. Vesiheinänä olisin kasvimaalta nyppinyt, jos olisin ulos istuttanut. Purkkikasvatus pelasti oreganon. Ei muuten vielä tuoksu miltään.