Sateisen alkukesän kootut epäonnistumiset

Lupasin aiemmin tarinaa tämän kesän pettymyksistä pihalla. Nyt sitä tulee. Vaikka perennat ja pensaat ovat märän alkukesän jälkeen vihreitä ja reheviä, ovat monet omat taimet ja kesäkukat epäonnistuneet tyystin.

Kyllä minä todellakin olen mieleni pahoittanut esimerkiksi aloe veran kohtalosta kesäkuun vihreässä talvessa. Se suorastaan mätänee ruukkuun. Olisi kannattanut pitää juhannukseen saakka sisällä tai siirtää ruukku pois sateesta. Mutta kun sitä aina uskoo ja toivoo, että huomenna on pouta...Jälkiviisaus on turhaa. Leikkasin ruskeat osat pois, toivottavasti kasvi ei kokonaan kuole.

Joko kasvatustorni ei sovellu kurkuille tai kylmät ja myrskyt ovat olleet niillekin liikaa. Tässä yritti ensi kaksi avomaan kurkkua. Toinen kuoli pois. Hain tilalle puutarhalta amppelikurkun. Nyt sekin on nahistunut ja lähes poikki juuresta. Eikä toinen avomaan kurkuistakaan mitenkään loista vehreydellään. Olisikohan mullasta bongaamillani muurahaisilla osuutta asiaan. Ei taida tulla kurkkuja tänäkään vuonna.

 

Tämä on luultavasti viimeinen kerta, kun kylvän porkkanaa. On meidän kasvimaassa aiemmin porkkana kasvanut. Nyt jo toistamiseen siemenet itivät todella heikosti. Onnistuin sentään löytämään yhden porkkanan alun, kun oikein tarkasti etsin. Rikkaruohot kyllä kasvimaalla rehottavat, kun vettä on tullut niille riittävästi.

Huonosti on itänyt krassikin. Kourallinen siemeniä ja vain muutama onneton alku. Olen vielä krassin suhteen toiveikas. Viime vuonna kesäkuu oli myös jäätävän kylmä, mutta heinäkuun lämpimien tultua krassit alkoivat itää, iloisena yllätyksenä. Ehkäpä nytkin. Edellyttäen, että heinäkuussa tulee lämmintä.

 

Kesäkukkien taimet onnistuivat ihan kohtuullisesti, niin kauan kuin olivat sisällä. Ulos jouduttuaan ne saivat shokin. Vanilla samettiruusut vaihtoivat lehtensä värin harmahtaviksi. Ovat vielä hengissä, mutta ei hyvältä näytä. En tiedä säikähtivätkö säitä vai liiallista kanankakkaa, jota ehkä tulin tänä keväänä kylväneeksi pihalle reippaanlaisesti.

 

Samettiruusut harmaantuivat kauhusta. Revonhännät puolestaan kellastuivat. Oi ja voi.

 

Syksyllä hankitut pienet alppiruusun alut säilyivät hengissä talven yli, mutta toinen näyttää näin lohduttomalta. Osa oksista on ruskistunut. Toisaalta nuo hengissä olevat puskevat uutta vihreää versoa. Ehkäpä tämä vielä elpyy.

 

Voisivat molemmat alppiruusut olla minun puolestani yhtä vehreitä kuin tämä ruskistuneen kaveri. Asuvat vierekkäin, mutta tämä on paljon elinvoimaisemman oloinen. Tänä kesänä monissa puutarhossa täällä viitosvyöhykkeelläkin on nähty upeaa alppiruusujen kukintaa. Jospa Toimelassakin vielä joskus.

No, näihin pitää yrittää suhtautua huumorilla. Aina ei voi onnistua. Usein käy myös niin, että joku menee täysin penkin alle, mutta vieressä joku toinen laji kukoistaa. Vähän sama juttu kuin se vesilasivertaus: toisella lasi on puoliksi täynnä ja toisella puoliksi tyhjä. Asenne ratkaisee.