Perennoista voimaa

Puhutaan voimaannuttavasta valokuvasta ja luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta. Väitän, että myös perennoilla on voimaannuttava vaikutus. Sitä on varmaan sellaisen vaikea käsittää, joka ei ole hurahtanut kasveihin. Onhan se uskomaton näky joka kevät, kun vanhat tutut ystävät puskevat ylös mullasta, ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella. Kuten tämä iiris eli oikealta nimeltään varmaan siperiankurjenmiekka.

Luulen, että viime talvi oli erityisen suotuisa monivuotisille kasveille. Useimmat ainakin näyttävät selvinneen loistavasti ja kukkivat paremmin kuin vuosiin. Iiriskin sai syksyllä mielessäni lopullisen tuomion, kun se ei ollut kukkinut moneen vuoteen. Paljon minä sitä perennapenkistä otinkin pois, mutta kukkaan puhkeavia yksilöitä ei tietenkään voinut repiä ylös. Olivatpa ne sitten missä kohtaa penkkiä tahansa.

Vaikka penkeistäni ei löydy mitään erikoista tai kummallista, vaan niitä tuiki tuttuja kavereita, niin onhan se hienoa huomata, että ne ovat hengissä. Ja kasvavat voimallisesti kylmästä, myrskyistä ja sateesta huolimatta.

Välillä tuntuu, että aika kuluu pihalla kuljeskellessa ja ikkunasta toiseen kiertäessä. Kukinta kun menee niin nopeasti ohi. Tuntuu, että ei ehdi saada kiinni jokaisesta hetkestä kesän edistyessä.

Särkynyt sydän on muuten yksi tämän kevään yllättäjistä. Niin isoin kukin ja runsaasti sekin tänä keväänä loistaa. Alkukesä on kyllä aivan ihmisen parasta aikaa, Matti Nykästä mukaellen.