Ensimmäistä kertaa aamulenkillä tuoksui kevät! Yöllinen kevätsade oli puhdistanut ilman ja vienyt mennessään pölyjä pientareilta. Kirpeät pakkasyöt ovat takana, leppoinen kevät linnunlauluineen edessä.
Mutta vaikka pidän keväästä, allekirjoitan juuri tällä hetkellä T. S. Eliotin runon sanat: "Huhtikuu on kuukausista julmin". Toisaalta kevään tulo on ihanaa, mutta vielä pihalla näyttää ruskealta ja ränsistyneeltä.
Pölyiset ojanpientareet eivät ole pientä valkoista koiraa - tai sen omistajaa - varten. Tekemättömät työt hyppivät silmille. Puutarhakalusteet kaipaavat maalia, viimeiset jouluvalot pilkistelevät vielä tuijan keväthupun alta, puolillaan oleva lintujen ruokintatirppa on hylätty. Ja missä ovatkaan keinun pehmusteet? No kaupassa, vanhat tuli heitettyä syksyllä pois.
Viitosvyöhykkeellä on vielä lumiplänttejä siellä täällä. Sade sulattaa niitä vauhdilla. Alta paljastuu roskainen, haravaa odottava pihanurmi vai olisiko sammal.
Puutarha-allas on sulanut ja odottaa putsaajaa. Ai niin, suihkulähteen pumppukin taisi viime syksynä hajota ja päätyi hyötsikälle. Uuden hankinta edessä.
Ja kiireinen autoilija on kerran jos toisenkin oikaissut talven mittaan vuorenkilpipenkin reunasta. Argh!
Mutta uskokaa tai älkää: Kaikesta julmuudesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa. Tästä juhannukseen on edessä pelkkää kasvua ja kehitystä. Ensimmäiset raparperit muuten työntyvät jo maasta.
Edessä lomaviikko ja rutkasti kevätpuuhia. Hienoa!
