perjantai 30. toukokuuta 2014

Vaatimattomat kaunistajat


Merkillistä, miksi puutarhaharrastajilla tuntuu olevan loppumaton himo hankkia pihalle erikoisuuksia. Nälkä kasvaa syödessä. Kun saa yhden ihmeen menestymään, toista tekee jo mieli. Onhan se tietenkin mukava nähdä, että kokeilut onnistuvat.

En silti ymmärrä, miksi vanhoja ja hyviksi havaittuja, tuttuja kasveja pitäisi sorsia. Itse vaalin juuri niitä lajeja, joiden tiedän menestyneen näillä karuilla pohjoisilla mailla jo vuosikymmeniä. 

Viikolla kuuntelin puutarhaohjelmaa radiosta. Siinä kolme miestä tutkiskeli yhden kaverin puutarhaa, ihasteli sen monimuotoisuutta ja perhoskasvien runsautta. Nurmikkoa ei pihassa ollut. Kukapa nurmikonleikkuuta kaipaisi, mutta nurmikon poistaminen valmiista pihasta ei onnistu sormia napsauttamalla, vaan vaatii pitkän tähtäimen suunnittelun. Periaatteessa ohjelma oli oikein mielenkiintoinen, mutta korvaan särähti, kuinka nämä puutarhurit arvostelivat ihmisten pihoja tyyliin "aina niitä iänikuisia angervoja ja syyshortensioita, aivan kuin muita ei olisi olemassakaan".

Tottahan toki angervoja on joka pihassa ja syyshortensiakin monessa. Mutta mitä sitten. Juuri nyt, kun norjanangervot kukkivat valkoisina täällä viitosvyöhykkeellä, on pakko todeta, että ovathan ne ihania kukkiessaan. Loppukesän rehottavat vihreinä ja vähemmän kauniina, mutta juuri nyt niissä silmä lepää, jokaikisessä pihassa.



Sama koskee muitakin pihojen kestomenestyjiä. Raparperi lykkää maasta sellaisella vauhdilla, että puutarhuri ei perässä pysy. Konkreettisesti. En nimittäin tänä vuonna ehtinyt tehdä penkille muuta, kuin viskata kanankakkaa kehiin. Nyt pääsee jo sadonkorjuuseen. Ja komeita ovat nuokin näin alkukesästä. Voimallisia ja alkukantaisia.



Entäpä saniaiset? Vaatimattomia ja tavallisia, kyllä, todellakin. Mutta keväällä sulankippuroita availlessaan niin mahdottoman kauniin vihreitä!




Aina pakkotulokkaille ei pärjää, vaikka kuinka haluaisi. Tähän pataan kylvin keskelle tuoksuhernettä ja orvokkien sekaan kääpiölupiinia. Näettekö kumpaakaan? En minäkään. Sen sijaan olen kiskonut padasta joka päivä hevosenkokoisia auringonkukan alkuja. Linnut niitä ovat lintulaudalta kylväneet ja niin reippaasti, että löin hanskat naulaan. Tulkoon sitten auringonkukkia, tuoksuköynnöksiä ja kääpiölupiineja on kasvamassa paremmallakin paikalla.

Aina ei saa sitä, mitä tilaa. Pääasia, että saa jotakin.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Helteestä pohjoistuuleen

Kesä oli lämmin, mutta lyhyt. Pari päivää hikoiltiin. Pihalla ei oikein jaksanut tehdä mitään, kun oli niin kuuma. Nyt lämpö on laskenut 12 asteeseen ja tuulee pohjoisesta tosi kylmästi. Yölle on luvissa nollakeliä. Onneksi en langennut kesäkukkien kiusaukseen. Toisaalta kaikki penkitkään eivät vielä ole istutuskunnossa.

Penkkien sijaan olen puuhastellut kevyempiä piha-askareita. Hyödynsin vanhoja astioita. Wok-pannun teflonpinta alkoi irtoilla. Siinä ei enää huvita paistaa, mutta lintujen kylpyaltaaksi se vielä kelpaa.


Pata on paistanut monen sukupolven paistit ja munkkirinkelit. Nyt istutin siihen krassia, saapas nähdä miten toimii istutusastiana. Salaojitin sen kerroksella lekasoraa.

Kevät etenee aikataulussa. Marjapensaista kukalle ovat ehtineet puna- ja valkoherukka, mustaherukka on vasta nupulla. Toivottavasti pakkanen ei puraise. Valkoherukka on vasta viime kesänä istutettu poikanen.



Kuukausimansikan taimet ovat päässeet kokeilemaan kerrostaloelämää. Kovin ovat vielä pieniä ja hentoisia. Saapas nähdä, saammeko niistä marjoja. Tavalliset mansikat penkissä ovat jo nupulla. Mansikkatornista minulla ei ole aiempaa kokemusta, eikä istuttaminen sen reikiin ollutkaan aivan yksinkertaista.

Muutama amppelitomaatin kukka on jo tehnyt hedelmänalun. Jospa nämä tästä, vaikka tuuli ulkoillessa heilutteli reippaasti. Kukkavarret näyttävät helposti napsahtavan poikki tuosta hedelmän yläpuolelta "taitoskohdasta". Jännittäviä aikoja.

torstai 22. toukokuuta 2014

Riesa-alpi


Jos minulta nyt kysyttäisiin, minkä kasvin haluaisin taikasauvalla hävittää pihaltani, tietäisin oitis vastauksen: suikeroalpin! Minun puolestani tuon kukkapenkkien täyttäjän nimeksi sopisi paremmin riesa-alpi. En todellakaan ymmärrä, että sitä oikein puutarhamyymälästä rahalla myydään. Ihan kivat keltaiset kukathan suikeroalpissa aikanaan on, mutta kun se valloittaa kaikkien naapurikasvien elintilan alta aikayksikön.


Olen repinyt, kuokkinut ja lapioinut suikeroalpia roskiin tänäkin keväänä urakalla. Siitä huolimatta se kiemurtelee kevätvuohenjuuren, pikkusydämen, sammalleimun ja ties minkä seassa. Taistelen joka kevät keltaista vaaraa vastaan, mutta taas seuraavan suven tullessa suikeroalpi näyttää olevan kukkapenkkini elinvoimaisin kasvi. Jopa penkin viereinen nurmikko on sitä täynnä.

Huvittavinta on, että kun yritän siirtää suikeroalpia penkistä ojanpientareelle, niin siellä se kyllä kuivettuu! Ojassa tuo joutaisi levitä. Näin tällä kertaa Toimelassa.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Puikulat penkissä


Puikulaperuna on nyt penkissä kasvamassa. Kylmän toukokuun vuoksi pantiin peruna pari viikkoa viimevuotista myöhemmin. Satoa on odotettavissa vasta heinäkuun lopussa ja elokuussa, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Bloggasin aiemmin puikulaperunan idättämisestä. Nostimme siemenet itämään maaliskuun seitsemäntenä päivänä. Joku postauksen kommenteissa kyseli, eivätkö idut kasva liian pitkäksi ja katkeile. Kuvassa vastaus: Puikulan idut eivät kasva pitkiksi ja idätysaika on todella pitkä. Reippaassa kahdessa kuukaudessa siemenet ovat onnistuneet kasvattamaan vain sentin idut.


Muuta ei kasvimaalla vielä ole kasvamassa, mutta lähipäivinä on tarkoitus kylpää porkkanat, salaatit, persiljat ja tillit sekä istuttaa sipulit.

Kesän lämpö on vihdoin saapunut viihtosvyöhykkeelle asti. Eilen kaivelin perennapenkkiä ja onnistuin saamaan jonkin ötökänpiston nenänpäähän. Olipas outo tunne, kun nenä "neulottui" ja rupesi pistelemään. Nyt nenänpää on punainen, turvonnut ja kutiava. Ei tee mieli ihmisten ilmoille.

Taimia tuli ulkoilutettua. Pablo vahti, että niillä on kaikki hyvin sillä aikaa, kun minä tongin kukkapenkkiä.

Kohta joutuu varmaan perustamaan taimikirppiksen, kun ei tiedä mihin näitä "harvennushakkuun" tuloksia lykkäisi :). Tekisi mieli istuttaa uusiakin lajeja, eikä pelkästään levitellä vanhoja paikasta toiseen.


Tällä erää on ylituotantoa tulikellukasta, päivänliljasta ja unkarinsyreenistä, muun muassa. Tulikellukka (punaisessa punkassa) on vaatimaton kasvi, joka kukkii alkukesästä oranssein pienin kukin. Loppukesällä se on matala ja vihreä. Päivänliljan (mustassa ämpärissä) kukat taas puhkeavat heinäkuulla kirkkaan keltaisin ja näyttävinä.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Angervojen kevätmuutto

Monissa blogeissa on kerrottu viime päivinä puutarhamyymälöiden taimilöydöistä. Minä en vielä ole niin pitkällä kevätpuuhissa, kunpa olisinkin. Viikonvaihde kului muuttopuuhissa: Olen siirrellyt kasveja paikasta toiseen.  Välillä sitä miettii, että onko tässä puuhassa mitään järkeä. Pipo päässä ja nenä jäässä maata kaivamassa!

Vuosia samalla paikalla kasvaneet töyhtöangervot saivat luvan vaihtaa majaa. Ne ovat viihtyneet lämpimässä eteläpäädyssä vähän turhankin hyvin ja valloittaneet kasvutilan naapurikukilta ja loppukesästä myös kukkien kastelijalta kulkuväylän vesihanalle.

Enpä olisi uskonut, kuinka vahvat juuret näilläkin oli. Vähän jännittää, miten töyhtöangervot alkavat menestyä uudessa majassaan, joka olisi saanut olla syvempi. Hyvin olivat juuret levittäytyneet vanhalla paikalla vaakatasossakin. Ehkä ne uudessakin penkissä löytyvät kasvusuuntansa, vaikka alla onkin juurieste. Eivätpä ainkaan häiritse muita.


Kun sain kiskottua vanhalta paikalta töyhtöangervojen juurista edes suurimman osan, siirsin niiden tilalle jaloangervoja toisesta penkistä. Ne eivät ainakaan tuki vesihanalle, eivätkä kiedo juuriaan särkyneen sydämen ympärille.

Penkki kaipaa vielä keskelle jotakin näyttävämmin kukkivaa ja reunuskivet. Nyt  multa valuu myös kulkuväylille. Puuhaa piisaa ja puutarhakaupoille asiaa.




Äitienpäiväviikonloppu oli niin kylmä ja kolea, että orvokitkin ovat vähän lurpallaan.



Vuorenkilvet sentään uskaltavat työntää rohkeasti kukkaa. Näitäkin siirtelin taas paikasta toiseen, kun tuntuvat valloittavan kasvupaikkansa kokonaan.


Angervoista puheen ollen: Morsiusangervot ovat herkillä nupuilla, joten toivoa kesästä on!


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Juhlia ja tomaatinkukkia



Pihapuuhat ovat jääneet viime päivinä juhlinnan jalkoihin. Ensin vietettiin hopeahääpäivää ruusujen ja Vanhan Lyhdyn pippuripihvien kera. Tänään opiskelijatytär yllätti ennakkoon äitienpäiväkakulla. Tuoreet mansikat maistuivat kakussa jo kesältä.



Huomenna on vapaapäivä ja silloin olisi tarkoitus iskeä puutarhatöiden kimppuun, kun säänkin on luvattu sopivasti lämpenevän. Tähän saakka on joutunut joka aamu rapsimaan auton lasit paksusta jäästä ja päivälläkin on ollut vain muutama aste lämmintä.
Olin aikeissa jo viikonloppuna siirtää amppelitomaatit lopullisiin kasvatusastioihin, mutta räntäsateen yllättäessä sekin jäi tekemättä. Mutta huomenna, lupaan. Nimittäin elämäni ensimmäinen itse siemenestä kasvatettu tomaatti kukkii!


lauantai 3. toukokuuta 2014

Routaa, taimia ja rakennuspuuhia

Aurinko paistaa kauniisti ja ikkunasta suorastaan porottaa kuumasti sisälle. Mutta ulkona tuulee kylmästi, öisin on monta astetta pakkasta ja päivisinkin vain jokunen plusaste. Kun lapio jysähti jäiseen maahan, totesin, että vielä ei ehkä sittenkään ole aika kaivella kukkapenkkejä tai kasvimaata.

Paniikki iskee, koska muutamat taimet alkavat olla jo liian isoja sisälle. Kaipaisivat kovasti kesää ja ulkoilmaa, mutta vielä ei voi ajatella edes päiväulkoilua. Ensi vuonnapa tiedän, että ainakin nämä kannattaa kylvää myöhemmin. Nyt taisin panna siemenet multiin maaliskuun ensimmäisellä viikolla.



Olen latvonut kelloköynnökset moneen kertaan ja toivon, että ne pysyisivät jotenkin nahoissaan vielä muutaman viikon. Köynnöskaaretkin ovat vielä rakentamatta. Kovin nopeakasvuista tuntuu olevan. Tosin yksi taimista otti ja nyykähti, aivan ilman ennakkovaroituksia, vaikka muut kasvavat vihreinä ja rehevinä vieressä. Ota näistä selvää.


Amppelitomaatit hoippuvat sitkeästi ylöspäin, vaikka niiden pitäisi kai jo alkaa taittua alas. Nuppuja on ja taimet ovat alkaneet haaroa. Turhan korkeiksi venyvät ja päivällä kasvatuspaikka on ilmeisesti liian kuumassa, suorassa auringonpaahteessa, kun lehdet tuppaavat iltapäivästä lurpahtamaan. Yön aikana tilanne yleensä kohenee. Vai mistähän tuo voisi johtua? Nämä on pakko siirtää lopullisiin amppeleihin huomenna, vaikka ulos ei ole vielä pitkään aikaan asiaa.


Kuukausimansikat ovat pieniä, mutta tiitteriä. Taidan siirtää nekin mansikkakassiin jo ensi viikolla, että saavat multaa ja voimaa juurilleen. Nämä tuskin ovat kovin herkkiä kylmälle, koska talvehtivatkin ulkona. Jokohan ne kohta uskaltaisi viedä pihalle?


Kun puutarhapuuhat ovat edelleen pitkälti talviteloilla, olemme tänään puuhastelleet pihalle roskakatosta. Siippa rakensi kivistä perustusta ja minä yritin maalailla. Huomenna täytyy maalausurakkaa jatkaa nurkkalaudoista. Maalaaminen ei kyllä ole pätkääkään minun juttuni. Mieluummin kaivelisin niitä kukkapenkkejä. Tässä keskeneräistä projektia, ikkunasta roiskaisten, kun en enää tarkene mennä pihalle kuvaamaan :).

Ps. Lämpimästi tervetuloa blogin uudet lukijat Tuija, Elmeri ja Beate56