Merkillistä, miksi puutarhaharrastajilla tuntuu olevan loppumaton himo hankkia pihalle erikoisuuksia. Nälkä kasvaa syödessä. Kun saa yhden ihmeen menestymään, toista tekee jo mieli. Onhan se tietenkin mukava nähdä, että kokeilut onnistuvat.
En silti ymmärrä, miksi vanhoja ja hyviksi havaittuja, tuttuja kasveja pitäisi sorsia. Itse vaalin juuri niitä lajeja, joiden tiedän menestyneen näillä karuilla pohjoisilla mailla jo vuosikymmeniä.
Viikolla kuuntelin puutarhaohjelmaa radiosta. Siinä kolme miestä tutkiskeli yhden kaverin puutarhaa, ihasteli sen monimuotoisuutta ja perhoskasvien runsautta. Nurmikkoa ei pihassa ollut. Kukapa nurmikonleikkuuta kaipaisi, mutta nurmikon poistaminen valmiista pihasta ei onnistu sormia napsauttamalla, vaan vaatii pitkän tähtäimen suunnittelun. Periaatteessa ohjelma oli oikein mielenkiintoinen, mutta korvaan särähti, kuinka nämä puutarhurit arvostelivat ihmisten pihoja tyyliin "aina niitä iänikuisia angervoja ja syyshortensioita, aivan kuin muita ei olisi olemassakaan".
Tottahan toki angervoja on joka pihassa ja syyshortensiakin monessa. Mutta mitä sitten. Juuri nyt, kun norjanangervot kukkivat valkoisina täällä viitosvyöhykkeellä, on pakko todeta, että ovathan ne ihania kukkiessaan. Loppukesän rehottavat vihreinä ja vähemmän kauniina, mutta juuri nyt niissä silmä lepää, jokaikisessä pihassa.
Sama koskee muitakin pihojen kestomenestyjiä. Raparperi lykkää maasta sellaisella vauhdilla, että puutarhuri ei perässä pysy. Konkreettisesti. En nimittäin tänä vuonna ehtinyt tehdä penkille muuta, kuin viskata kanankakkaa kehiin. Nyt pääsee jo sadonkorjuuseen. Ja komeita ovat nuokin näin alkukesästä. Voimallisia ja alkukantaisia.
Entäpä saniaiset? Vaatimattomia ja tavallisia, kyllä, todellakin. Mutta keväällä sulankippuroita availlessaan niin mahdottoman kauniin vihreitä!
Aina pakkotulokkaille ei pärjää, vaikka kuinka haluaisi. Tähän pataan kylvin keskelle tuoksuhernettä ja orvokkien sekaan kääpiölupiinia. Näettekö kumpaakaan? En minäkään. Sen sijaan olen kiskonut padasta joka päivä hevosenkokoisia auringonkukan alkuja. Linnut niitä ovat lintulaudalta kylväneet ja niin reippaasti, että löin hanskat naulaan. Tulkoon sitten auringonkukkia, tuoksuköynnöksiä ja kääpiölupiineja on kasvamassa paremmallakin paikalla.
Aina ei saa sitä, mitä tilaa. Pääasia, että saa jotakin.