Elokuun tummat, täyteläiset illat

Kuukauden blogipaaston jälkeen huomaa kirkkaasti, kuinka pitkälle kesä on ehtinyt. Elokuun illoissa on aivan oma tunnelmansa ja värinsä. Varastoista alkaa kuin huomaamatta kaivella lyhtyjä ja pihavaloja.

Kaikki on vielä täyteläistä, mutta syksy ja kesästä luopumisen haikeus alkavat hiipiä mielen perukoille. Vaikka kuinka yrittäisi toitottaa, että kesää on vielä jäljellä.

Kun on koko kesän jaksanut odottaa, monet kukat lopulta palkitsevat elokuussa. Kuten hirssi, jonka punaisia tähkiä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Lopultakin niitä työntyy esiin. 

Samassa ruukussa tosin rönsyää paljon muutakin. Ja ne muut ovat olleet kasvutilan valtaamisessa nopeita. Aloe vera on tänä kesänä jäänyt heinien taustalla vallan kakkosviulun soittajaksi.

Monien perennojen paras loisto on auttamatta ohi. Jaloangervotkin jo himmenevät.

 Jotkut ovat jo muisto vain, kuten nämä kaunokaiset...

...ja palavarakkaus....

Perennapenkki on vaihtanut kuosiaan kokonaan jo useampaan kertaan. Ensin menivät vuorenkilvet, kekevätvuohenjuuret, sammalleimut ja taustalla norjanangervot. Sitten tulivat vuoroon palavarakkaus ja harmaamalvikki kumppaneineen. Näiden tilalle ovat jo puhkeamassa syysleimut. Paljon mahtuu yhteen penkkiin, kun välillä saksii vanhoja kukintoja pois.

Karpaattienkello koristealtaan vieressä ilahduttaa joka vuosi. Keskikesän jossain muualla viettäneet harakat ovat elokuussa palanneet sukimaan sulkiaan altaaseen.

Maurinmalva yrittää sitkeästi koko kesän, vaikka vieressä harmaamalvikki valtaa sen kasvutilaa.

Vanhanajan jorinit ovat loppukesän sulostuttajia. Niiden kukinta onkin tänä kesänä runsasta.

Ylipäänsä kesä on suosinut janoisia kukkia ja perennapenkkejä. Meillä hiekkamaalla kuivat kesät ovat myrkkyä. Nyt vettä on tullu aika sopivasti ja kukat kiittävät.

Hyötykasveista ei voi sanoa samaa, liekö viime kesän kuivuus vielä vaivana. Mutta se on toisen tarinan aihe. Olkoon tämä kukkien postaus.

Ps. Etupihan pikkusyreenit ja kuunliljatkin ovat tykänneet vedestä. Ja rikkaruohot :)

Suomi on pitkä maa

Kyllä Suomi on pitkä maa. Näin totesi äitini lauantaiaamuna, kun hän lapioi Pohjanmaalla lunta terassilta ja minä lähettelin eteläisestä Suomesta kuvia vihreistä koivuista. Kävimme pienellä lomalla ja nautimme kukkivista sipulikukista ja vihreistä nurmikoista.

Sillä välin Toimelan leveysasteilla satoi lunta, joka tosin sulaa nopeasti auringossa. Mutta vielä sunnuntaina iltapäivällä tulppaanipenkki näytti tällaiselta.

Harmaamalvikki ei onneksi pienestä lumisateesta hätkähdä. Päin vastoin kuivaa kevättä helpotti lumesta tuleva kosteus. Ja niinhän sitä sanotaan, että uusi lumi on vanhan surma.

Kun ei vapaapäivää pystynyt viettämään pihalla puutarhatöiden parissa, lähdimme lenkille. Olo oli jotenkin outo, kun kahlasimme lumessa, mutta samaan aikaan aurinko porotti kuumasti. Tuli vähän sellainen Lapin keväthankien tunnelma.

Ehdimmepä takatalven ansiosta nauttia kunnolla 30-vuotishääpäivän juhlimisesta. Helmihääpäivä se taitaa olla. 

Siemenet talteen

Pihalta voi löytää syötävän lisäksi monenlaista. Näinä aikoina tulee kerättyä siemeniä. Krassin siemenet ovat suorastaan herkullisen näköisiä, ennenkuin ne kuivuvat koviksi kiviksi kevättä odottamaan.

Lähdin pihalle oikein useamman kipposen kanssa ja kuvittelin kerääväni myös kehäkukan siemeniä. Ne olivat kuitenkin vielä yllättävän tuoreita ja vihreitä. Jätin kypsymään.

Kehäkukathan kylvävät itse itseään kiitettävästi pitkin kasvimaata, mutta olisi mukava itse keväällä päättää, missä niiden paikka on. Tiedän, että ensi kesänä kehäkukkia taas tupsahtelee mansikan välistä ja porkkanarivistä. Sitten en tietenkään raaski nyppiä niitä pois. Usein tuntuu, että itsekseen tupsahtavat ovat isompia ja voimakkaampia kuin kaupan siemenpussista kylvetyt.

Mutta kehäkukkien sijasta keräilinkin harmaamalvikin siemeniä. Ne näyttivät osin jo sopivan ruskeilta ja kuivilta.

Tosin minulla ei ole aavistustakaan, mihin siemeniä ripottelisin. Harmaamalvikkia kasvaa pihalla jo useammassa paikassa. Sehän kasvattaa ensimmäisenä kesänä vain vihreää vartta ja kukkii vasta vuosi kylvön jälkeen. Alkuunpäästyään harmaamalvikki ilahduttaa kesästä toiseen, eikä mahdottomasti itsekseen leviä. Kukkiessaan se on ihan nätti.

Rauli-myrsky teki tuhojaan lauantaina. Tarkoitus oli juhlia venetsialaisia ja levitellä soihtuja rannoille ja pihalle. Toisin kävi.

Rauli pauhasi siihen malliin, että puita kaatui mökkitiellä, eikä rannoille ollut asiaa. Aamulla keräilin pihalta Raulin "satoa": portailta pudonneita ja haljenneita kesäkukkaruukkuja, risuja ja katkenneita kukkia.

Pallokrysanteemikin pyöri purkkeineen pitkin pihaa. Napsin katkeilleet kukat maljakkoon ilahduttamaan.

Tämä oli nyt kolmas kesämyrsky ja joka kerta uutisissa on puhuttu "harvinaisesta" kesämyrskystä. Eivät nämä enää minusta ole harvinaisia. Tuulet ja myrskyt ovat oikeasti lisääntyneet, johtuipa se sitten ilmastonmuutoksesta tai jostakin muusta.

Ai niin, pihakeinukin pyllähti taas nurin, vaikka kaksi isoa laattakiveä oli painoina. Pensaan oksa meni katoksesta läpi, pah. Ei enää myrskyjä kiitos.

Uskolliset monivuotiset

Kun vettä on tänä kesänä saatu riittävästi, kuivemmassakin perennapenkissä on riittänyt loistetta. Komeimpana ja korkeimpana on itseään esitellyt palavarakkaus, jota moni ohikulkijakin on puhutellut. Se näyttää leviävän aika reippaasti, varsinkin kun vieressä olleet syysleimut kuolivat viime talvena.

Ilonaihe on myös viime vuoden tulokas Toimelassa eli valkoinen karpaattienkello. Taimet näyttävät selvinneen hienosti talvesta ja myrskyistä. Alkava kukinta on runsas.

 
Kuunlilja tykkää tietenkin vedestä ja tässä tulos: penkki täynnä. Vähän liiankin täynnä. Tummempilehtinen lajike näyttää jäävän vaaleamman jalkoihin. Jonkinlaista harvennusta täytyy muistaa ensi keväänä tehdä tässä penkissä. Hyvä, että tuli tämä kuva otettua, niin ehkä muistaa.

Vuosi vuodelta komeampana ja korkeampana kasvaa myös siemenestä alunperin kylvetty harmaamalvikki. Sen leviäminen on maltillista, mutta omalla sijallaan elää ja voi hyvin. Vieressä kasvavat jaloangervot sen sijaan ovat tänä vuonna jostain syystä kituliaita.

Näyttäisi olevan niin, että mikään vuosi ei ole hyvä kaikille kasveille. Aina joku tykkää enemmän jostakin ja toinen vastaavasti kuolee tai kituu.