Aloe ulkoilee

Hehkuvat, syvät vihreän sävyt ovat alkukesässä parasta. Erityisesti vihreä loistaa saniaisissa. Korkansiipi on kestosuosikkini keväisin.

Saniaispenkki somistaa porraspään ensimmäiseen kunnon rankkasateeseen tai myrsyyn asti. Nyt on aika nauttia. Laonneita kotkansiipiä murehditaan, kun sen aika on.

 

Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa aloe veraa (rohtoaloe) ulkona kesäkukkaistutuksessa. Kun kasvi selvisi vuoden takaisesta hyytävästä alkukesästä, rohkenin uusia kokeilun.

Tämä jättiläinen oli kasvanut aivan liian isoksi ikkunanlaudalle ja painoikin kilotolkulla. Isossa ja raskaassa piharuukussa se kuitenkin pysyy pystyssä. Seurakseen aloe sai koristeheinää ja Uuden Guinean Liisoja.

Myös äitienpäivälahajaksi saamani, upeasti kukkinut runkoatsalea saa jatkaa kasvuaan kesän pihalla "pikkupuuna". Sen juurella maahumalaa ja poutapilveä.

Ehkäpä vien kesäksi laitumelle myös marraskuun kaktuksen ja joulukaktuksen...

Hämmentävä aloe vera

Olen hiukan hämmentynyt aloe verasta huonekasvina. En tiedä pidänkö siitä vai en. Sivelen kyllä aloegeeliä naamaani päivittäin, mutta tuo rohdoskasvi ikkunallani on jotenkin eläimellinen. Se tuo mieleeni lihansyöjäkasvin.

Saimme aloen (ilmeisesti lääkealoe) lahjaksi muutama vuosi sitten. Se kasvaa paksuna ja elinvoimaisena työntäen piikikkäitä, mutta sisältä mehukaita versojaan joka suuntaan. Oikeastaan se ei enää mahdu ruukkuunsa eikä oikein ikkunallekaan. Välillä olen katkaissut verson, joka on työntynyt sohvalla istujan reviirille.

Katkaistusta kohdasta alkaa valua käsittämättömät määrät hyytelömäistä, ruskehtavaa nestettä, joka haisee todella pahalta. Kummallista, että naamaan levitettävä geeli ei haise miltään, mutta suoraan kasvista en kyllä aloen mehuja iholleni sivelisi :). Ilmeisesti tuo mönjä kuitenkin on sitä terveellistä ja desinfioivaa aloe veraa.

Viime keväänä aloeni alkoi työntää keskeltä kasvia suoraan ylöspäin kukkavartta. Se venyi ja venyi, lopulta puoliväliin ikkunaruutua, ja varren päähän aukesi oranssi kukinto. Se puolestaan roiski useamman viikon ympäristöönsä tarttuvaa mettä. Ikkunaa ei meinannut saada puhtaaksi millään. En osaa sanoa edes, oliko kukka mielestäni kaunis vai ei. Jotenkin tanakka.

Olen varma, että otin kukinnosta kuvan, mutta valokuva-arkistoni on luvattoman huonosti järjestetty, enkä onnistunut löytämään kukintokuvaa. Harmi. Netissä on kyllä kuvia aivan samanlaisista aloen kukista. Esimerkiksi täällä. 

Nyt aloen purkki on aivan täynnä poikasia. Pitäisi varmaan jakaa, mutta mietin, odottaisinko, jos kukinto ilmestyisi tänäkin vuonna. Haluaisin kuvan kadonneen otoksen tilalle. Nettipalstoilla sanotaan, että aloe saattaa mädättää versonsa jo pienestäkin vauriosta. Minun kokemukseni mukaan jättiläiselle ei käy mitenkään, vaikka se vähän aikaa amputoitua osaansa itkeekin. Ei ole kranttu hoidettava ollenkaan. Mutta näitäkin on eri lajeja, jotka varmaan käyttäytyvät eri tavalla.