Valamonruusuja

Kaksi valamonruusua muutti Toimelaan toukokuulla. Heinäkuussa pienet taimet availevat ensimmäisiä nuppujaan levittäen huumaavaa ruusun tuoksua ikkunan alla. Toivottavasti nämä menestyvät ja kasvavat jopa parimetrisiksi pensaiksi.

Vielä kokoa on alle puoli metriä, mutta eipä ole paljon ikääkään. Valamonruusua pidetään yhtenä kestävimmistä puistoruusuista, joten toivoa on, että saisin tämän viitosvyöhykkeellä menestymään. 

Kannattaisiko suojata talveksi ja millä? Paikka on aurinkoinen länsiseinusta, mutta pohjoistuuli siihen kyllä sopii myös.

Valamonruusun hankinta päätti projektin, josta postasin viime kesänä täällä. Vuosikymmeniä tällä paikalla on kasvanut röyhytatar, johon kyllästyin lopulta kokonaan. Se kun joka kesä lyssähti ensimmäiseen rankkasateeseen ja myrskyyn, kukinnot haisivat pahalta ja syksyisin oli kerättävänä peräkärrylasti kasvustoa. Työläs siis, eikä mikään kaunistus.

Keväällä röyhytatar kaivettiin sitten maasta mahdollisimman tarkkaan, se kun on kovaa leviämään pienestäkin juurenpätkästä. Tilalle istutettiin valamonruusut. Nytpä odotellaan kuinka kauan kestää, että meillä on isot ruusupensaat näiden tilalla.

Jostakin luin, että valamonruusua kiusaavat usein kirvat ja härmä. Täytyy pitää silmällä, että eivät pääse tuhoamaan hyvää alkua.

Haaveissa ruusut tatarin tilalle

Tattaripensaiden kohtalo on nyt sinetöity. Oli todellakin viimeinen kerta, kun näitä peijakkaita leikkaan syksyllä alas ja tungen oksia silppuriin ja roskiin! Luultavasti lajike on röyhytatar ja Toimelassa se on kasvanut kahtena puskana talon länsipäädyssä vuosikymmeniä, toiseksi lämpimällä ja toiseksi parhaalla kasvupaikalla.

Monta vuotta olen antanut näille lähtöpasseja jonkin kauniimman ja kestävämmän tieltä, mutta jotenkin se on jäänyt. Ensi keväänä lapio heiluu ja juurakot päätyvät roskiin. Tilalle haaveilen jotakin pensas- tai puistoruusua.

Tatar lyyhistyy usein jo heinäkuussa ensimmäisessä rankkasateessa. Eikä se siitä enää kunnolla toivu, vaan näyttää loppukesän rääpisköltä.

Katsele nyt sitten näitä muotopuolia puoli kesää. Ja haistele vielä avonaisesta ikkunasta väkeviä kukintojen tuoksuja. Ei kuulkaa, ei ole pakko jos ei taho.

Mutta nyt kaipaisin ruusuihmisiltä vinkkejä. Minulta löytyy vain juhannusruusua ja jotakin vanhaa, vaaleanpunaista leviävää ruusulajiketta. Mitä suosittelisitte tähän?

Paikka on siis aurinkoinen, kuivahko länsipääty. Rapattu seinä kerää lämpöä ja hehkuu sitä ympärilleen vielä loppukesän viilenevissä illoissakin.

Ison talon ikkunat ovat vajaan parin metrin korkeudella ja ympärillä on runsaasti tilaa, joten ruusupensaillakin saisi olla kokoa ja korkeutta. Mitkään pienet ja sievät eivät tässä näy.

Olisko tosiaan joku puistoruusuna myytävä lajike? Vinkkejä vastaanotetaan, kiitos vain jo etukäteen.

Onpa muuten ihana katsella pimeänä ja sateisena syysiltana kuvia vihreästä kesästä ja haaveilla tulevasta.

Iloisia yllätyksiä

Joskus pihalta löytää iloisia yllätyksiä. Tänä kesänä itse asiassa aika paljonkin. Kesäkuun pakkaskelit tyrmäsivät monet siemenkylvöt ja taimi-istutukset. Esimerkiksi krassia en saanut itämään kesäkuussa ulkona millään ilveellä. Ihmettelin, mikä siemenissä on vikana, kun aina ennen ovat hyvin itäneet. Ostin uusia ja kylvin, eikä mitään ilmestynyt mullasta. Lopulta lannistuin ja iskin esimerkiksi tähän oranssiin, vanhaan pataan marketan. Kuinka ollakaan, heinäkuun helle on innostanut krassin kasvamaan. Sieltä sitä nyt pukkaa Marketan ympäriltä ja ahdasta näyttää olevan.

Myös lintumökki on saanut krassikaton, vaikka hitaasti kävi itäminen sielläkin.

Ruusu Liisa -blogin Irmelin innostamana ryhdyin toukokuussa esikasvattamaan ensimäistä kertaa tuoksuhernettä. Versot olivat jo pitkiä roippeita, kun lopulta uskalsin siirtää ne ulos. Eikös vain nollakelit iskeneet niihinkin. Kaikki kasvattamani taimet nuupahtivat ja kellastuivat. Olin jo heittänyt toivoni niidenkin suhteen, mutta kelien lämmetessä tapahtui tuoksuhernepenkissäkin ihme: Herneistä alkoi työntyä uusia, vahvoja ja paksuja versoja ja vielä useampia samasta herneestä. Nyt ne kukkivat ja tuoksuvat ihanasti ohikulkiessa. Kiitos Irmelille vinkistä ja lämpimälle heinäkuulle kasvuolosuhteista!

Sama kohtalo oli kelloköynnöksillä, jotka ehtivät kasvaa sisällä jo liiankin isoiksi. Ulos päästyään ne nyyrysivät koko kesäkuun. Vasta heinäkuussa rupesivat kasvamaan ja nyt nousevat joka päivä ylöspäin köynnökehikossa. Eivät taida ehtiä kukkia, niin hitaasti lähti kasvu käyntiin. Huonommalta näyttää puutarhalta ostetun keijunmekon tilanne, vaikka se aluksi oli paremmissa voimissa.

 

Kasvimaan laidassa pinnistelee ja kauniisti kukkii lilja, jonka sain viime kesänä lahjaksi. Taitaa olla ihan ruokakaupan valikoimista, mutta hyvin näyttää selvinneen vähälumisesta talvesta.

 

Keväällä sain äidiltäni myös jorinin (daalian) juurakon, joka on vanhaa kantaa edesmenneen naapurini pihalta. Onneksi sekin on säilynyt hengissä kylmästä ja helteestä. Nyt se ilahduttaan keltaisena tulijaa porraspäässä. Toivottavasti saan sen talvetettua.

 

Vanhoja ovat myös tattaripensaat (röyhytatar), jotka ovat ilonaiheita tänä vuonna sen vuoksi, että eivät ole lyhistyneet ennen aikojaan. Useimpina kesinä tuuli ja sadekuuro ovat saaneet juuri kukintansa aloittaneet pensaat lakoamaan rumiksi. Tänä kesänä täällä on satanut sen verran vähän, että nämä ovat yllättäen vielä pystyssä. Piti sen vuoksi oikein ikuistaa, vaikka eivät mitään tuoksuruusuja olekaan :).