Joskus mennään vastatuuleen

 

Ei puutarhanhoito aina suju kuin tanssi, vaikka kesä olisi kuinka hyvä. Useimmiten tulee postailtua onnistumisista ja itseä eniten ilahduttavista kasveista. Mutta mutta. Sitten on tällaisia päiviä ja havaintoja.

Valamonruusujen kimppuun ovat kirvat iskeneet oikein kunnolla. En muista, että näin massiivista hyökkäystä olisi ennen nähty.

Töyhtöangervon supersyöjän jälkiä sen sijaan olen joutunut paikkailemaan lähes joka vuosi. Niin nytkin. En tiedä mikä tämä ötökkä on, enkä itse syöjää ole nähnyt.

Tuho on nopea ja massiivinen. Se alkaa alhaalta ja ötökkä etenee järjestelmällisesti ylöspäin ja jyrsii kaiken eteensä tulevan vihreän. Vain lehtien ruodot jäävät jäljelle.

Jos tätä veijaria ei havaitse ajoissa, peli on päivässä parissa menetetty ja töyhtöangervo siltä kesältä muisto vain. Olen kokeillut mäntysuopaa, tolua ja jos mitä luonnomukaista torjuntaa. Valitettavasti ainoa joka tehoaa on suihkutettava Raid. En suurin surmina haluaisia omalla pihalla myrkkyjä levitellä, mutta tätä en pysty tumput suorina katsomaan. 

Raivon voimalla, yön pimeinä tunteinta, suihkuttelin Raidilla sekä töytöangervon että Valamon ruusut. Tuhon eteneminen päättyi ja Valaon ruusutkin virkosivat.

Anteeksi kimalaiset ja muut mukavat hyönteiset. En ole ylpeä tekosestani. Lupaan olla loppukesän kiltisti ja pysytellä erossa suihkepulloista. Josku puutarhanhoito on turhan fanaattista.

Entäpä säälittävä porkkanaviljelykseni. Voiko nauhaporkkanasta itää vain muutama siemen? Vai käykö öinen vieraamme rusakko herkuttelemassa? Eipä tule montaa porkkanaa pataan tänä kesänä.

Aina ei voi onnistua, mutta ei se haittaa. Keskimäärin menee tänä kesänä hyvin. Vuoden päästä uusi yritys.

Ihmekevät

Olen saanut nauttia aika pitkään uusien Marjatanalppiruusujeni kukinnasta, vaikka viime päivien rankkasateet ovat kukintaa himmentäneetkin. Kevät ja alkukesä ovat täyttyneet puutarhayllätyksillä, hyvillä ja huonoilla.

Näin muhkeat alppiruusun taimet olivat mukava yllätys paikallisen puutarhan valikoimissa. Ostaessa harmitti, että oikuttelevat talvikelit niittasivat näiden edeltäjät havu- ja rhodoistutuksesta. Mutta kun kukat aukesivat, harmitus haihtui ja rahanmenokin unohtui.

Monta muutakin ikivanhaa perennaa on kadonnut jäljettömiin penkeistä viime talvena. Jouduin uusimaan esimerkiksi tämän suosikkiperennani eli särkyneen sydämen.

Nyt kesä on jo pitkällä, mutta monenlaista omituista tuli kuvailtua keväällä pihalla. Mistähän lie johtuu, että töyhtöangervot aloittivat kesän varsin epätasaisesti ja toispuoleisesti. Pohjoispuoli riutui ja eteläpuoli kasvoi. Raja oli kuin veitsellä leikattu.

 
Myöhemmin ero tasoittui, eikä kasvussa enää huomaa mitään erikoista. Ei ole tämmöistä ennen näkynyt. 

Tämän kevätkuvan erikoisuus ei johdu talvesta vaan laiskasta puutarhurista. Olen kyllä huomannut, että valkoisen syreenin keskellä kasvaa morsiusangervoa, mutta en ole vaivautunut asiaa sen enempää miettimään.

Nyt otti silmään, että minullahan on kahden kerroksen väkeä. Morsiusangervo on näköjään levittäytynyt kokonaan syreenin sekaan. Siellä se jo lehtevänä kukoistaa, kun syreeni vasta suunnittelee lehtien avaamista!

Tuolle ei varmaan voi muuta tehdä kuin löydä molemmat matalaksi, jos haluaa siiamilaiset toisistaan erottaa. Vai antaisiko olla, jos eivät toisiaan häiritse. Ensin kukki angervo ja nyt kukkii syreeni :).

Outo kevät ja alkukesä pihalla, todellakin!

Angervo ja sen serkku

Mahtaakohan töyhtöangervoja olla kovinkin monta laatua olemassa? Ihmettelen vain, miksi vierekkäin kasvavat angervot, joiden pitäisi olla veljeksiä, näyttävät enemmänkin serkuksilta. Aika paljon samanlaiset, mutta myös hyvin erilaiset. 

Lehdet ovat identtiset, mutta toisen kukinnot ovat harvemmat ja korkeammat.























Kun paras kukinta-aika on ohitettu, toisen kukinnot ruskistuvat hetkessä. Toisen vielä sinnittelevät vaaleina. Molemmat ovat kuitenkin selvästi töyhtöangervoja. Kumma juttu.

Toinen kummallisuus on se, että töyhtöangervot ovat lähes joka kesä joutuneet jonkin ötökkähyökkäyksen kohteeksi. Jos ei ole nopea myrkkypurkin kanssa, kun ensimmäiset reiät ilmestyvät lehtiin, ehtivät ötökät syödä kasvit rangoiksi. Tänä vuonna kirvoja ja öttiäisiä on ollut lähes kaikissa muissa pihan kasveissa paitsi näissä, joissa niitä yleensä vilisee. 

Kaikin tavoin omituinen kesä. Ja kosteus sen kuin jatkuu. Nyt on toki jo lämmintäkin, mutta ei päivää ilman vettä.

Angervojen kevätmuutto

Monissa blogeissa on kerrottu viime päivinä puutarhamyymälöiden taimilöydöistä. Minä en vielä ole niin pitkällä kevätpuuhissa, kunpa olisinkin. Viikonvaihde kului muuttopuuhissa: Olen siirrellyt kasveja paikasta toiseen.  Välillä sitä miettii, että onko tässä puuhassa mitään järkeä. Pipo päässä ja nenä jäässä maata kaivamassa!

Vuosia samalla paikalla kasvaneet töyhtöangervot saivat luvan vaihtaa majaa. Ne ovat viihtyneet lämpimässä eteläpäädyssä vähän turhankin hyvin ja valloittaneet kasvutilan naapurikukilta ja loppukesästä myös kukkien kastelijalta kulkuväylän vesihanalle.

Enpä olisi uskonut, kuinka vahvat juuret näilläkin oli. Vähän jännittää, miten töyhtöangervot alkavat menestyä uudessa majassaan, joka olisi saanut olla syvempi. Hyvin olivat juuret levittäytyneet vanhalla paikalla vaakatasossakin. Ehkä ne uudessakin penkissä löytyvät kasvusuuntansa, vaikka alla onkin juurieste. Eivätpä ainkaan häiritse muita.

Kun sain kiskottua vanhalta paikalta töyhtöangervojen juurista edes suurimman osan, siirsin niiden tilalle jaloangervoja toisesta penkistä. Ne eivät ainakaan tuki vesihanalle, eivätkä kiedo juuriaan särkyneen sydämen ympärille.

Penkki kaipaa vielä keskelle jotakin näyttävämmin kukkivaa ja reunuskivet. Nyt  multa valuu myös kulkuväylille. Puuhaa piisaa ja puutarhakaupoille asiaa.



Äitienpäiväviikonloppu oli niin kylmä ja kolea, että orvokitkin ovat vähän lurpallaan.

Vuorenkilvet sentään uskaltavat työntää rohkeasti kukkaa. Näitäkin siirtelin taas paikasta toiseen, kun tuntuvat valloittavan kasvupaikkansa kokonaan.

Angervoista puheen ollen: Morsiusangervot ovat herkillä nupuilla, joten toivoa kesästä on!